Tiesitkö, että..

Väliin vähän tämmöstä kevyempää tekstiä, eli 50 faktaa, jotka olen näinä melkein neljänä kuluneena kuukautena oppinut Kanadasta, Suomesta, itsestäni ja elämästä ylipäätänsä..

1. ..kärsivällisyys ei ole vahvuuteni ja tämä on yksi syy, miksi en halua lapsia vielä piiiiitkään aikaan. Kaikki kunnia kotiäideille ja -isille, arvostan heitä taas kahta enemmän.

2. ..voit maksaa USA:n dollareilla Kanadassa, mutta et toisinpäin.


The Canadian 1 Dollar Coin, called Loonie (2 dollar coin is Toonie)

3. ..saat täällä kääntyä liikenteessä punaisia päin oikealle. Valo merkitsee enemmänkin "slow down" kuin pysähdy. Eli tämä nainen tulee aiheuttamaan paljon ongelmia Suomessa, kun on opittu huonoille tavoille..

4. ..täällä alkoi sadekausi marraskuussa, joka kestää muutaman kuukauden. Ensilumi saatiin kuten postauksesta ehkä huomasitte, mutta seuraava kerran lumesta on turha haaveilla ennen tammi/helmikuuta, joten jos joku voisi lähettää kumisaappaat niin olisin erittäin iloinen!

5. ..kukat kukkivat täällä marraskuulle asti upeina. Edelleenkin, muutamaa päivää ennen joulua, ruoho kasvaa vehreänä ja vietän aikaa trampoliinilla hyppien. Ei ihan näin kotipuolessa.


Our flowers in the beginning of November, fresh and beautiful

6. ..jos söisit yhden Halloweenina saadun karkin päivässä, saisit luultavasti jatkaa ensi kesään asti.

7. ..kanadalaiset eivät ole tyhmiä, vaan he ovat perillä maailman asioista Tsernobylista ja Euroopan Unionista lähtien.

8. ..arvostan nyt paljon enemmän edellä mainittua Unionia ja sen mukana tullutta liikkumisen vapautta, ylittäessäsi rajaa sinun ei tarvitse täyttää ensin miljoonaa paperia ja maksaa maksuja.

9. ..terveellisesti syöminen on itsestä eikä esimerkiksi maasta kiinni. Enää en yleistä "Kaikki amerikkalaiset syövät vain roskaruokaa", sillä oma host-perheeni on elävä esimerkki tasapainoisesta ja hedelmätäyteisestä ruokavaliosta.

10. ..kyseinen perhekin tosin kuvittelee (Et tu, Brute), että valkoinen leipä Nutella-(=suklaa)kuorrutuksella on terveellistä.

11. ..olen valehtelematta nähnyt alle 10 ylipainoista ihmistä. Eli siis melkeinpä vähemmän kuin Suomessa.

12. ..en osaa sanoa "Ei". Alkaisi olemaan aika tärkeä taito tässä vaiheessa elämätä.

13. ..Halloween = Suomen virpomissunnuntai, runsaasti pikkuisia liikkellä karkin perässä.

14. ..kanadalaisten englanti on selkeintä mahdollista ja minua pelottaa tavata taas skotti-ystäviäni. Tulevat kyllä nauramaan puheelleni. "It's tomaatou, not tomeitou!"

15. ..ihmiset ovat tosiaan perillä asioista ainakin pintapuolisesti kuten sanoin, vaikka he eivät tunnu täällä pahemmin lukevan lehtiä tai katsovan tv-uutisia. Nettiäkin käytetään enemmän WoW:in pelaamiseen kuin ajanhermolla pysymiseen.

16. ..iloinen hymy ja tervehdys piristää päivää. Siksi aionkin jatkaa tätä tuntemattomien moikkailua vastaisuudessa Suomessakin, ellen masennu heti alkuunsa kun kukaan ei vastaa :-(

17. ..Skype on hieno keksintö ja helpottaa koti-ikävää suuresti.

18. ..Musiikkilukiokin on aika erinomainen juttu enkä malta odottaa uuden hupparini saapumista<3!


My Christmas pastries, again; tasted better than looked!

24. ..Kanada vs. USA on vielä pahempi kuin Ruotsi vastaan Suomi. Eivät nyt jatkuvasti ole tukkanuottasilla, mutta kieltämättä välit voisivat olla paremmatkin.

25. ..karkeasti yleistäen omaan kokemukseeni vedoten voisin kertoa huomion peruserosta kanadalaisten ja suomalaisten luonteessa. Edellä mainitut ovat avoimempia, ystävällisempiä ja välittömämpiä ottamaan kontaktia, MUTTA puhuvat usein vain lämpimikseen, eikä heihin voi aina luottaa että asiat tapahtuvat niin kuin on sanottu. Jos suomalainen sanoo, että tavataan silloin ja tehdään jotain yhdessä, niin näinhän asia on. Suomalaisilla taitaa olla jonkinlainen pelko saada epäluotettavan ja -rehellisen leima, joka onkin helppo ansaita. Kanadalaisia ei asia tunnu paljoa huolettavan, nimimerkillä muutama ohari koettu.

26. ..täällä jäätelöauto ("Ice-cream Jack") soittaa Puhallus (the Sting)-elokuvan tunnaria the Entertainer. Ekan kerran kun kuulin, niin meinasin yhtyä melodiaan soittamalla mukana pianolla.

27. ..videovuokraamossa pitää olla tili, että saat ylipäätään lainattua jotain ja vain tilin omistaja voi muuttaa tietoja, ei esimerkiksi muut siellä olevat.

28. ..puhelut lankapuhelimilla Chilliwackin sisällä ovat ILMAISIA! Siksi sitä mahdollisuutta tuleekin päivittäin hyödynnettyä. (Oliko näin joskus Suomessakin? Kun itse tuohon aikaan olin sen verran pieni, ettei hirveästi muistijälkiä ole jäänyt)

29. ..kanadalaiset yhdistelevät mittoja, käyttävät sekä dl että cup leivonnassa ja matkoina maileja sekä kilometrejä.

30. ..ainakin vesipuistoissa ja luultavasti siis uimahalleissakin voi käyttää pitkiä vaatteita, ei ole mitään lyhyet uimahousut-pakkoa.

31. ..elämä ei täälläkään ole aina yhtä auringonpaistetta. Vastoinkäymisiä riittää, mutta kun niistä selviää, tuntee jaksavansakin taas paremmin.

32. ..lapset ovat lapsia kaikkialla. Ja osaavat kyllä olla ilkeitäkin toisilleen. Esimerkkinä eräs aamuinen tapaus, kun host-poika silmät kyynelissä kertoi olleensa koko eilisen päivän nälissään, kun ei ollut syönyt tekemääni sandwichia lounaalla. Syy: "Others were teasing me 'cause the meat looked like worms" :-(

33. ..ylinopeutta ei kannata hirveästi ajella, melko helposti voit saada $500 tiketin.

34. ..ajamisesta puheenollen, täällä lähes poikkeuksetta nuoren pariskunnan ollessa liikkeellä naispuolinen henkilö on ratissa miehen istuessa vieressä. Liekö sitten poikaystävillä täällä enemmän luottoa parempiin puoliskoihinsa kuin Suomessa..?

35. ..täällä ei hirveästi tee mieli ostella irtokarkkia, sillä kaikki maut maksavat eri verran eli ne pitää laittaa omiin pusseihinsa ja kirjoittaa numero perään. Sitten kun tekisi mieli vain maistella erilaisia lajeja, niin ei viitsi kassalle rahdata kahtakymmentä muovipussia.

36. ..kierrätys tarkoittaa täällä sitä, että kaikki (paperi, lasi, pullot..) laitetaan samaan koriin.

37. ..tuota jo mainitsemaani "naapurin piikittelyä" Kanada vs. USA tapahtuu elokuvissakin. Tuli huomattua Iron Man 2:sta katsoessa, kun eräs (amerikkalainen) mies toteaa, ettei maailmassa nyt niin turvallista vielä ole, että kotoa voisi lahtea ilman hälyttimen päälle laittoa; "Because this is not eh Canada"

38. ..täällä koulut voidaan hyvin sulkea parinkin senttimetrin (no ehka parinkymmenen) lumikerroksen jälkeen, ihmiset kun eivät tosiaan ole niihin olosuhteisiin tottuneet.

39. ..highwaylla suurin sallittu nopeus on 110km/h, yleensä tosin 100km/h. (Hmm, vai olisiko sittenkin mailia, en ole varma) Joka tapauksessa, näin on ympäri vuoden, eikä eri kesä- vs. talvinopeuksia tunneta, mutta moottoritiet saatetaan sitten vastaavasti taas sulkea talvella esim. liiallisen lumentulon takia.

40. ..olen yrittänyt taas muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi opettamalla ihmisille, että "Santa Claus comes not from the North Pole but Lapland, Finland"

41. ..täällä on monenlaisia jouluperinteitä, itse odotan noiden takan edustalla odottavien joulusukkien eli stockingsien ensin täyttöä ja sitten purkuoperaatiota!


Some Christmas stockings, ours are way prettier of course! :-)

42. ..olen aina kuvitellut, että suomalaiset ovat hyvin ylpeitä kotimaastaan ja varmaan ovatkin (siis olemme, minäkin edelleen suomalainen siis :-D), mutta ei kyllä näytetä sitä ihan samaan malliin kuin kanadalaiset. Täällä on jokaisessa ruokakaupassakin myynnissä Canada-tavaraa lipuista lapasiin ja pinsseistä paitoihin. Ja noita CANADA-tekstillä varustettuja huppareita/t-paitoja/pipoja jne. käyttävät kaikenikäiset, etten tunne itseäni ihan turistiksi pukiessani oman "hoodyni". Muutenkin kansallistunne on täällä mielestäni enemmän läsnä, lippuja et näe vain saloissa vaan myös roikkumassa ympäriinsä parvekkeilta ja kuisteilta.


A Canadian hoodie that I've seen the most (surprisingly not the red one)

43. ..fanaattisuuteen ja faniuteen liittyen voisin todeta täkäläisten olevan aika urheiluhullua kansaa, erityisesti tietysti jääkiekon suhteen (sekä amerikkalaisen jalkapallon). En ole vielä Vancouver Canucksien peliin päässyt, mutta sekin päivä on kyllä koittava. Mutta tosiaan, ihmiset käyttävät jatkuvasti suosikkijoukkueensa (täällä päin siis Kanukit) fanituotteita, autoista roikkuu lippuja and so on.

44. ..tuohon autokoristeisiin voisin lisätä, että on muuten aika hauskannäkösiä menopelejä tullut vastaan, punainen nenä ja poronsarvet laitettuna.

45. ..olen ihastunut kaikkiin "fitness classeihin" täällä, steppiä ja Zumbaa tulee harrastettua, varsinkin kun sisältyvät kuntosalin jäsenyyskorttiin. On pakko monta kertaa viikossa harrastaa jotain urheilua jos ei halua pian mennä vain vatsatanssiin ;-)

46. ..on jännä huomata, että kaupungilla kulkiessa, tai no sanotaan ennemmin, että ympäriinsä ajellessa, tulee vastaan joka kerta enemmän ja enemmän tuttuja. Millon törmään leikkikentällä Zumba-opettajaan, jonka lapset käyvät minun lasten kanssa samaa koulua, tai Ellan isoäiti ajaa vastaan tai kaverien bändin laulajakitaristi. Pian ei voi enää anonyyminä liikkua, kun joku kuitenkin tunnistaa.

47. ..miulla on hirmuisesti suunnitelmia tulevan kevään ja kesän varalle, yritän vaan tässä kärsivällisesti odotella viisumia. Olisi aikeissa käydä niin Los Angelesissa, Kalifornian Palm Springseillä kevätlomalla (hiihtoloma?) perheen kanssa, Edmontonissa, Seattlessa, Washington DC:ssä kuin New Yorkissakin, (äiti älä lue seuraavaa): hypätä benji-hyppy, kokeilla koskenlaskua JA NIIN EDELLEEN.


Hollywood is calling babe!

48. ..ai niin, varattiin host-äidin kanssa liput Bon Jovin keikalle maaliskuulle! Pitää kuulema vetää rokkivermeet niskaan, kuvamateriaalia seuraa perässä.. ;-)

49. ..oon hullaantunut scrapbookingiin eli skräppäykseen. Teille, jotka ette tiedä, mitä se on niin kehotan sivistämään itseänne Googlen avulla, löytyy varmaan miljoona sivua, sen verran suositusta hommasta on kyse. Itteä vaan vähän pelottaa, mihin saan tuon kirjasen aikanaan tungettua, sillä se alkaa nyt olla jo tarpeeksi paksu ja vasta ensimmäiset 3 kk tehtynä!

50. ..olen onnellinen ja elämääni tyytyväinen tällä hetkellä. Ja erityisen kiitollinen oon host-perheestä sekä lapsukaisista, heistä tulossa pian oma pikapostaus!

PS, Iskän ja siskon pitäisi tulla käymään täällä kesäkuussa, aijai, sitä odotellessa <3

Victoria - Sosiaalista eksyntää ja turismia

Näin kipeänä ja sängyn pohjalla maatessa on hyvä lähteä kirjoittamaan, teksti voi sitten olla sen mukaista. Laittakaa kuumeen piikkiin, pahoittelut jo etukäteen! Seikkaluissani vaahterasiirapin maassa ollaan melkein kuukausi jäljessä nykyhetkeen, eli joulukuun alkuun, nähden. Hassua muuten miten joulufiilis lisääntyi heti, kun tuli vähänkin lunta, mutta nyt taas kun kaikki suli pois, lämpötila on +7C ja aurinko paistaa, niin ei hirveästi odotustakaan ole ilmassa kalenterin luukkujen avaamisesta tai jouluvalojen laittamisesta huolimatta!

Mutta tämä postaus siis käsittelee marraskuun alussa Ellan synttärien jälkeen, 6.-7.11, tekemäämme reissua provinssime Brittiläisen Kolumbian pääkaupunkiin Victoriaan. Tullessani Kanadaan ei miulla ollut mitään tietoa kuuluisista paikoista, mutta pian kävi selväksi, että Vancouver Islandilla olevaan capitaliin tulisi päästä. Syksyn ollessa pitkä ja kaunis, säät suosi myös meitä ja saatiinkin nauttia auringosta melkein ruskettumiseen saakka!
Alla on karttaa paikan sijainnista, sillä varmasti monikaan teistä ei miun tavoin ole aiemmin kuullut kyseisestä kaupungista:


Our journey from Vancouver to Victoria (ps, you can also see Whistler where we went during the following week!)

Palatakseni itse tarinaan: Lauantaina 6. päivä lähdettiin siis vähien yöunien jälkeen itävaltalaisen ystävämme O:n host-perheen autolla ajelemaan lauttaa kohti, joka veisi meidät määränpäähämme. (Kauhea muuten kun jouduin taas hakemaan tuota sanaa pitkään, piti tarkistaa sanakirjasta, mikä destination on suomeksi :-D) Ajomatka sujui hurjastellen ja vähän tietä etsien, mutta lopulta saavuimme satamaan ja jonkun aikaa jonotettuamme pääsimme sisälle. Lauttahan ei ollut ihan pienimmästä päästä, tuli ruotsinlaiva elävästi mieleen.. Matka meni kauppoja kierreleen ja nukkuen, ja mitä maisemia kerkesi katsella niin todellakin olisi voinut kuvitella Suomen saaristoa vilkuilevansa!


Welcome on Board!

Victoriaan päästyämme otettiin bussi, joka veisi meidät downtowniin. Ei oltu sitten älytty, miten kauan matka kestää, ainakin tunti meni mukavasti kaksikerroksisessa (!) linja-autossa istuessa. Hauska oli kun Svenja ihasteli upeita maisemia koko ajan ja voitiin todeta vaan, että Tervetuloa Suomeen, sillä samanlaisen havupuiden ja veden yhdistelmän löytää kotimaastamme melko helposti! Pääsin muuten taas osoittamaan blondiuttani, jonka aika ajoin osaan taitavasti piilottaa. Oltiin kaikki innoissamme nähtyämme Dairy Queenin ja mietittiin, miten bussi saataisiin Drive-In:ille. Kohta totean että "Jee, tuolla on toinen DQ!" Kaikki kattoo mua vähän pitkään kunnes sanovat: "Niin Mimmi se on se sama, vähän kierrettiin vaan eri reittiä" Hups. Taas todistettiin ainakin, että meikäläisen suuntavaisto on kunnossa. Tai sitten ei..


Beautiful Victoria, capital of BC

Noustuamme bussista lähdettiin jalan kulkemaan keskustaa kohti, ihailemaan satama-aluetta, joka näkyykin yläpuolella olevassa kuvassa ja ihan koko kaupunkia. Muut pääsi taas naureskelemaan mulle, oon vähintään yhtä paha turisti kuin kaikki japanilaiset yhteensä, aina kamera mukana joka paikassa. Tuhansia kuvia tullut jo otettua ja muiden mielestä ihan ihme jutuista, kuten puista. Mutta hei, sitä ei ikinä tiedä, millä kuvalla haluan teitä täälläkin seuraavaksi viihdyttää ;-)

Osteltiin tuliaisia, löytyi jo joululahjojakin, jotka voin sitten paljastaa aikanaan kun ne ovat päätyneet omistajilleen. Löydettiin kauhuksemme myöskin jonkinlainen "Chinatown", niitä ei taida täällä oikein välttää, menee mihin kaupunkiin tahansa. Ei kuitenkaan oltu ruokaa etsimässä, joten ei tullut samanlaista vatsaavääntävää kokemusta kuin viimeksi Vanissa.
Käytiin hakemassa kartat (kyllä, mietittiin mahdollista ja todennäköistä eksyntää) Visitor Centeristä ja harmiteltiin, että Whale Watching season oli jo ohi, tosin liputkin olisi olleet aika kalliit. Mutta siinä ainakin syy, jonka takia pitää palata keväämmällä!


Hugging a dolphine, my new friend

Löydettiin monenlaista reksiviittaa kuvia varten patsaista ja suihkulähteistä alkaen, kyllähän tuo Parlamenttitalokin aika komeasti taustalle sulautui. Kun oltiin saatu riittävästi nautittua ulkoilmasta ja poseerauksista, päätettiin mennä halvimpaan mahdolliseen ruokapaikkaan eli Mäkkärille. Siinä sitten syömisen lomassa arvotiin pitäisikö mennä elokuviin vai ei. O olisi kovasti halunnut nähdä Facebookista kertovan elokuvan Social Network, mutta valtaosa naispainotteisesta porukastamme (Svenja, Ella ja Sveitsi-C) tunsivat olevansa liian väsyneitä ja lähtivätkin jo majapaikkaamme.


Couple of twins, cool moves and the Parliament House


Come to Papa!

Minä päätin kuitenkin uhrautua ja olla hyvä ystävä lähtemällä leffaan. No ei, ihan mukava oli minustakin päästä katsomaan tuo paljon puhuttu movie, löytyisikö siitä jotain uutta ja mielenkiintoista kyseisestä nettisivustosta. Käytiin istuskelemassa ennen show:n alkua ja juteltiin kaikesta mahdollisesta, varsinkin koti-ikävästä. Ja erityisesti siitä, miten ristiriitaisesti toisaalta haluaisi olla takaisin kotona Euroopassa, mutta miten hyvin tietää, että kun sinne aikanaan pääsee niin sitten taas kaipaa jatkuvasti (toivottavasti ei koko aikaa kuitenkaan) tänne takaisin. Kun sitä vain osaisi nauttia hetkestä..

Itse leffateatteri oli valtavan iso ja kun lopulta päästiin saliin minun sählättyä lippujen kanssa (yritin tarjoa ferry ticketiä) oli pettymys aikamoinen ruudun ollessa säälittävän pieni ja kaukana. Tietysti viimeisellä rivillä oli jotain tekemistä asian kanssa, mutta silti. Ero muuten suomalaisiin teattereihin; ovet ovat auki koko ajan, eli porukka valuu sisälle kesken elokuvan. Jotkut saapuivat tyyliin vasta puolessa välissä. Mietin vain, että ovatkohan mahtaneet maksaa koko hintaa.. Ymmärrän tuon käytännön, jos pitää käydä vessassa tai muuta vastaavaa, mutta kyllä se vähän häiritsi kun juuri oli päässyt keskittymään niin kikattava teiniparvi istahtaa edessä oleville penkeille. Taidanpa olla tulossa vanhaksi, kun on onnellisesti unohtunut jo omat tuollaiset päivät. (Liekö niitä ollutkaan? :-)

Elokuva oli hyvä, vaikka ei ihan ehkä sen kaiken hehkutuksen arvoinen. Näyttelijät osasivat asiansa ja tarina kertoi mielenkiintoisesti FB:n ensivaiheista. Luulin, että tarina olisi ollut enemmän itse Facebookista, eikä vain sen kehittelijästä, mutta kävihän se noinkin.

Päästyämme pihalle alettiin metsästää oikeaa linja-autoa, joka veisi meidät C:n host-isovanhempien luokse, jotka olivat ystävällisesti luvanneet majoittaa meidät. Pimeään aikaan, ilman puhelimia ja ylös kirjoitettuna vain kadun nimi, jossa kohtaa pitäisi jäädä pois tuli hieman jännittävä olo, mutta onneksi minulla ainakin oli miehistä turvaa! (Ai siis kenestä olikaan puhe..?) Bussikuskikaan ei hirveästi herättänyt luottamusta toteamalla: "En oikeen tiedä tästä reitistä, yritetään katsella, missä kohtaa teidän pitäisi jäädä".

Löydettiin kuitenkin oikea risteys, mutta jatko oli hieman hämärän peitossa. Kysyttiin eräältä vastaantulijalta, joka vaikutti hieman sekavalta, kuin iskun päähän saanelta, sen verran silmät pyöri päässä. Koputettiin sitten lopulta suurelle mahonkiselle ovelle ja mies neuvoi meitä jatkamaan tietä eteenpäin yhä pimeämpään suuntaan, mistään katuvaloistahan ei tietysti ollut tietoakaan. Nauru oli myöskin aika kaukana kyseisen herran todetessa loppusanoiksi: "Be careful, good luck!"
Käsikynkässä sitten yritettiin O:n kanssa hermostuneesti naureskellen taittaa matkaa, tästä kanadalaisesta eläimistöstä kun ei koskaan tiedä, karhuja ja kojootteja sun muita on ollut liikkeellä ihan riittävästi. Niistä muista uhkista nyt puhumattakaan.. Onneksi ei tarvinnut hirveän kauaa kävellä kun löydettiin pilkkopimeässä oikea kadunkyltti. Ja nyt arvoitus; miten näimme sen ilman taskulamppuja tai muita valonlähteitä? Vastaus: Otetaan kameralla kuva ja katsotaan, mitä se sanoo :-D Eli voin jatkossakin ylpeänä kantaa pelastajaamme!

Muut porukastamme olivat jo menneet nukkumaan, tai ainakin huoneisiinsa meidän juodessa vielä teekupposet isovanhempien kanssa, jotka olivat kyllä hellyyttävän hyväsydämisiä ihmisiä! Ihan tällaisia tuikituntemattomia vain majoittivat, tiedän, että ainakin monelta suomlalaiselta se kysyisi paljon enemmän.

Sunnuntai-aamuna, 7.11, herättiin ihaniin tuoksuihin, aamiaspöytä nimittäin suorastaan pursusi herkkuja! Kaikista ihanin osa oli kyllä saada lopultakin kunnon leipää kaikkien teollisten toastien jälkeen. Tämäkin oli vaaleaa tietysti, mutta ainakin hyvää sellaista!
Syönnin jälkeen isäntäpariskuntamme osoitti taas ystävällisyyttä antamalla meille kyydin keskustaan, säästettiin bussirahat ja aikaakin mukavasti. Päivä oli ihanan kirpakan syksyinen ja kaunis, harmi että juuri tuolloin oltiin aateltu viettää aikaa sisätiloissa, eli BC Royal Museumissa. Sitä ennen kierrettiin kuitenkin upea ja vanhanaikainen Empress hotelli läpi ja todettiin, ettei meidän palkoilla ehkä yövyttäisi moisessa marmorilattia brittiläistyyli-palatsissa.

Porukkamme jakaantui hieman museoon mennessä, sillä O, joka oli jo aiemmin käynyt Victorialla oli tietysti myös kiertänyt näyttelyt läpi eikä halunnut maksaa arvokasta lippua vaan lähti sen sijaan keskustaan takaisin. Me tytöt suunnattiin sitten katselemaan ja oppimaan uutta. Ensimmäisenä osuttiin Toisesta Maailmansodasta kertovaan näyttelyyn, jossa oli mahdollisuus pukeutua teeman mukaisesti ja ottaa sekä otattaa kuvia auton kanssa. Käytettiin tietysti tilaisuus hyväksi. Oli aika karu sekä pelottava tunne minunkin laittaa kaasunaamaria päähän ja miettiä, että jotkut OIKEASTI käyttivät joskus näitä vaatteita.


Greetings from the WWII (World War II)

Kuvat otettuamme jatkettiin matkaa salista toiseen. Ei voinut muuta kuin todeta, että museo oli valtava! Ja sen tarjonta oli runsas; näimme kaikkea mahdollista ötököistä aboriginaaleihin ja toteemeista purkkisäilöttyihin käärmeisiin. Kanadan historiaakin tuli opittua! Näyttelysalien jälkeen oli vuorossa opetuselokuva Lefgend of Flight, joka oli kuitenkin vähän tylsä kerrottuaan ainoastaan lentokoneiden suunnittelusta ja erityisesti niiden tulevaisuudesta historian sijaan. Sali oli kuitenkin huikaiseva, niin kutsuttu IMAX, eli screeni oli 10 kertaa normaalia isompi, mitat siis noin 18x26 metriä, jos oikein muistan. Kyllä kelpaisi, jos kotonakin voisi sellaista katsella ;-)
Kokonaisuudessaan oli kyllä ehdottomasti paras museo, jossa oon ikinä käynyt, tykkäsin hirveesti! Vaikka vierailemani museot nyt voi muutenkin laskea yhden käden sormilla ja ne ovat olleet kotiseutumuseoita kansallisten sijaan, mutta..


Life of Au Pairs


Pretty (and) big bug


Royal BC Museum and totems

Ulos selvittyämme yhytettiin O ja käyskenneltiin katuja vielä tekemään ostokset ja etsimään ruokaa. Sitten olikin aika napata Express Bussi takaisin satamaan, joka ei kuitenkaan nimestä huolimatta vakuuttanut; sama aika kärvisteltiin kuin tullessakin. Hieman vatsakipuisena yritin vain nukkua lauttamatkan, mutta piristyin taas autossa kotia päin keskustelun livetessä Astrid Lindgreniin ja meidän hehkuttaessa vuoronperään kunkin tarinan ihanuutta! Tykkään kyllä meidän keskusteluista, niistä oppii eli ovat hyödyllisiä kaiken huvin lisäksi! :-)

Semmoinen oli se viikonloppu, tai oikeastaan kaksipäiväinen. Hirmuisesti sitä voi touhuta noinkin lyhyessä ajassa! Loppuun vielä selitys siihen, miksi tämä nainen käyttää nykyään niin paljon tuota kuuluisaa sanontaa, eh?


This explains it all, eh? :-) "Better than sayin' huh!"

SNOW!!

Kerrankin oli hyvä syy ja mahdollisuus spontaanille postaukselle, eilen nimittäin saatiin ensilumi! Eikä huolta, en nolannut itseäni yhtään kirmaamalla pihalla, sulauduin nimittäin hyvin ykkös-ja kakkosluokkalaisten joukkoon, jotka huusivat ja pomppivat kuin eivät olisi ikinä tuota valkoista ihmeainetta nähneet. Kuvat puhukoon puolestaan tällä kertaa.
Niin ja ah, ihanaa tämä kahden kotimaani yhdistely. Katoin äsken glögi-ohjeita ja leivoin VAAHTERAsiirappia hyväksi käyttäen piparitaikinan, maple syrup gingerbread is coming!


An angel landed


Duckpond in the wintertime


I'll send you all kisses from Can!


A little bit of snow.. But it's there!


HUGS!

PS, host-vanhempani muuten uhkasivat lähettää minut kohta pois, kun olin ilkeä ja toin suomalaisen sään mukanani. Nää on ihan paniikissa täällä, etta miten toimia varsinkin liikenteessä kun lunta tulee yleensä vasta joulu-/tammikuun vaihteessa ja se sulaa heti pois. Noh, nyt marraskuun puoliväli ja lumi on ollut maassa eilisestä saakka seka lisää tulossa maanantaihin asti. Ensi viikolla pakkaskelit, uuu! Ja oon varmaan kyllä tottunut täällä liian lämpöseen ilmaan ja unohtanut kylmän todellisuuden, sillä äsken lenkillä oli kaikki talvikamat jo päällä tuquesta ja lapasista lähtien, pärjäsin juu, mutta nyt ollaankin vielä plussan puolella. Syytän jäätävää tuulta..

Trick or Treat ja synttärihumua

Nyt löytyi taas sopiva hetki kirjoitella kuulumisia, tosin edelleen jäljessä mennään. Yritän kirjoitella monia pienempiä pätkiä useammin yhden pitkän sijasta kerran kuussa, katsotaan miten tämä nyt sujuu. Tosiaan ei oikein turhan paljon vapaita hetkiä ole, vaikka esimerkiksi seuraava viikonloppu on pitkästä aikaa ihan pelkkää rentoutumista reissujen sijaan, mitä nyt vähän balettia ja uusinta Harry Potteria tiedossa.

Halloween-meiningeistä ajattelin kertoa, sen verran suuri juhla oli kuitenkin kyseessä. Nyt pikkuhiljaa koristeet on otettu pois ja vaihdettu jouluisiin, mutta aika kauan ne kaikki luurangot ja kurpitsat olivat näkösällä. Meidän perhe aloitti valmistelut suhteellisen myöhään. Esimerkiksi haamut sun muut laitettiin näkösälle vasta H-hetkellä, eli sunnuntaina.

Arkiviikko ennen Trick or Treat-kiertuetta sujui normaaleissa merkeissä, tosin keskiviikkona mentiin ensimmäistä kertaa Ellan kanssa Abbotsfordiin moikkaamaan suomalaista au pair-tuttuamme A:ta. Ei edes eksytty highwayta ajaessa tai kaupungissakaan kertaakaan, Google Mapsistä oli tällä kertaa apua! Tosin yhden kerran vasemmalle kääntyvien kaistalta kurvattiin suoraan, mutta.. Ilta sujui mukavasti in Finnish vaihteeksi. Oon vaan tässä mietiskellyt, että mitä ihmettä suomelleni tapahtuu kun nämä tyttöset lähtevät helmikuun lopussa takaisin kotiin. Nytkin olen kuulema jo puheopetuksen tarpeessa. No, ehkä siitä kertoo sekin, että joudun käyttämään English to Finnish- sanakirjaa melkeinpä useammin kuin toisinpäin olevaa.

Torstaina pidettiin vaihteeksi au pair-kokoontuminen Earls-ravintolakahvipaikassa, jossa ollaan oltu siis aikaisemminkin. Lähiaikoina on tullut sekä on tulossa hirmuisesti uusia nannyja ja mannyjakin, joten vähän fiilis, että kyseisille tapaamisille olisi tarvetta viikottain. Ehkäpä siten pysyisi paremmin kärryillä kuka on kuka ja pystyisi tutustumaan syvemmin.
Saksalais-O hauskuutti minua sanomalla, ettei ollut koulunpihalla tunnistaa, kun vilkutin päivällä, vaan luuli joksikin äidiksi ja oli mennyt aika hämilleen. "You wore glasses and you didn't have your flower" (eli ei ollut kukkapantaa). Totesi myös kuultuaan, että olen tuota saksaakin vähän opiskellut, ettei voida enää puhua mitään pahoja asioita miusta, hyvä niin! Kyllä siitä kielitaidosta näköjään jotain hyötyä on :-)

Perjantaina meidän töiden jälkeen suunnattiin Ellan kanssa Svenjalle, jolla oli iltahommia. Värjättiin E:n tukkaa (ensimmäistä kertaa, seuraavasta riittää tarinaa), syötiin popcornia ja vähän jo etukäteen Halloween karkkeja sekä yllättäen katsotiin Gleetä. Ehkä se ykköstuotantokausi alkaa pikkuhiljaa olla paketissa.

Suhteellisen aikainen herätys koitti lauantaina, kun menin perheeni ja Svenjan kanssa Abbotsfordiin ajelemaan Fordeja. Kyseessä oli siis tyttäreni A:n gymnastics-harrastukseen liittyvä tapahtuma, jolla saatiin kokoon vapaaehtoistunteja, joita jokaisen harrastuksessa käyvän tulee tehdä vuosimaksujen lisäksi. Mutta tämä oli varsin helppoa, istuttiin uuden uutukaisen automaatti-Fordin rattiin, ajettiin parin korttelin ympäri ja tunteja kertyi. Meillä oli S:n kanssa mukava mies takapenkillä vahtimassa, ettei rytätä autoa. Hän yritti kovasti puhua saksaa ja kertoa lempiruokiaan, mutta ei kyllä hirveästi saatu selvää oliko kyseessä sauerkraut vai joku muu herkku. Poikansa oli kuulema muuten Kanadan mestari jossakin voimistelulajissa ja vielä vapaa tyttöystävästäkin, mutta eipä tuota ikääkään 14-vuotiaalla vielä liiaksi ole.

Takaisin Chilliwackiin palatessa lähdin host-äidin ja lasten kanssa valitsemaan kurpitsoja kovertamista varten. Täällä ne käydään itse hakemassa pellolta, punnitaan ja maksetaan koon mukaan. Löydettyämme sopivat pumpkinit otettiin vielä muutamat kuvat traktorien ja romanttisten heinäkärryjen kanssa. Söpöjä tuli!


Picking up our pumpkins - little muddy, eh?

Äiti heitti minut sen jälkeen Svenjalle taas jatkamaan Gleek-maratoonia, kunnes oli aika lähteä Tim Hortonsin kautta Haunted Houselle, eli kauhutalolle! Saatiin kyyti saksalais-O:lta ja meidän neljän lisäksi mukana oli myös Sveitsi-C. Pimeässä harhailtiin muutaman käännöksen verran, kunnes löydettiin paikka, jonka parkkipaikka pursusi jo valmiiksi. Liput ostettuamme asetuttiin jonoon odottelemaan tunnin verran sateessa. Aika kului ihastellessa ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet asianmukaisesti sekä jutellessa parin kammotuksen, eli työntekijän kanssa. Lopulta odotus palkittiin ja oli meidän vuoromme astua ovesta sisälle.

Vähän kyllä jännitti, varsinkin kun meitä ennen sisään mennyt teini-ikäinen tyttö tuli silmät kyynelissä takaisin, ei viitsinyt mennä loppuun asti. Onneksi meillä oli miehinen O, joka johti joukkoamme. Oltiin kaikki käsikynkässä kiinni toisissamme, mikä lievitti jännitystä. Se myös ehkä vaikeutti kulkua, varsinkin aina kun joku keskellä oleva pelästytettiin, mutta sitä hauskempaa oli.

Musiikki oli pahaenteistä ja "sisustus" kohdallaan. Pahinta oli ehkäpä kulkea pimeässä kun ei ollut mitään hajua minne suuntaan mennä, mutta onneksi tosiaan oli meidän touristguide kärjessä. Itse nauroin useammin kuin huusin säikähdyksestä, varsinkin kun sitä arvasi, että joka kulman takana on joku odottamassa. Ärsyttävin kohta oli ehkä epilepsiaa aiheuttava mustavalkoinen huone, jonka vilkkuvalot säikyttivät enemmän kuin nurkassa odottanut henkilö. Totesin muuten jossain vaiheessa jopa, että nyt haluan kiljua ja sitten vähän huusinkin ihan innosta. Selvittiin kunnialla loppuun ja mentiin hakemaan popcornit ja kaakaot, sekä seurattiin porukkaa, joka saapui corn mazesta. Ei itse menty sinne, koska oltiin tosiaan jo käyty yhdessä. Tämä tosin vaikutti lupaavammalta ainakin moottorisahan äänestä päätellen sekä labyrintista ulos tulevien juoksuaskelista.


A little bit of the decoration at Reapers (Haunted House)

Sunnuntai, 31.10 tai 10/31, kuten täällä usein merkitään, Halloween siis, alkoi kotitekoisilla vohveleilla ja kirkossa käynnillä. Sen jälkeen meninkin suoraan kotiin kaivertamaan kurpitsaani, minkä puuhan lapset olivat jo hoitaneet aiemmin. Hauskaa oli kaivaa tavaraa "pään" sisältä, käyttää erilaisia työkaluja ja yrittää säästää siemeniä myöhempää paistamista sekä herkuttelua varten. Saatuani omani valmiiksi kävin kylppärissä testiajolla, siellä kun oli sopivan pimeää ulkoilmaan verrattuna ennen kuin siirsin kaverini portaille nököttämään. Olin tekeleestäni muuten hirmu ylpeä! Ainakin siihen asti kunnes näin Ellan host-isän vastaavan.. Noh, kuviksenopettajan tittelillä selittynee uskomaton kurpitsataideteos.


Kids' pumpkins and mine on the right


Jabberwocky from Alice in Wonderland, made by Trevor G

Kaiverrusurakan jälkeen oli aika saada omat asut kuntoon. Svenjasta kuoriutui jälleen upea maskeeraaja/kampaaja, joka taikoi meille kaikille kolmelle maskit naamaan. Ellasta tuli viehkeä Baby Jaguar lastenohjelmasta nimeltä Diego. Kyseinen jaguaari siis auttaa päähenkilöä pelastamaan eläimiä, näin olen ainakin ymmärtänyt, omat lapseni kun eivät hirveästi televisiota katsele. Minä päätin tylsästi olla "vain" noita, mutta kyllä vihreäkasvoisena sain aika monet lapset vaihtamaan tien toiselle puolelle. Erityisen peloissaan oli host-tyttäreni A, joka ei meinannut tunnistaa mustan hiuspehkon alta pilkistävää au pairiaan. Svenja itse oli valkonaamainen vampyyri viittoineen ja kulmahampaineen.

Lopulta oli aika lähteä karkkikierrokselle, sitähän tässä oli odotettukin jo kauan! Miun lapset olivat päättäneet pukeutua leppäkertuksi (tosin kuka on nähnyt sellaisia keltaisia?), sekä gargoyleksi, eli esimerkiksi Disney-elokuvasta "Notre Damen kellonsoittaja" tutuksi kivipatsaaksi. Puvut olivat hienoja ja patsas kokonaan itsetehty, aika myöhään tuo isä sitä väänsikin! Otettiin serkut ja S mukaan ja alettiin juosta ovelta ovelle. Ihmiset olivat todellakin nähneet vaivaa koristeluissa ja erityisesti kurpitsojen kaiverruksissa, luovia tekeleitä oli joka paikassa. Hommahan keppostelun suhteen meni niin, että niin kauan kun ovi oli avoinna karkinanojille, niin niin kauan lyhdyssä oli kynttilä palamassa.
Ihan tuli oma virpomissunnuntai mieleen, kun joka puolella oli kymmeniä lapsia pukeutuneena ja innoissaan, vaikka mitään runoja ei tarvinnutkaan lausua.
Parin tunnin kuluttua kassit olivat täynnä ja koko keittiönpöytämme saikin kuorrutuksen tikkareista, suklaista, kirpeistä ja sokerisista karkeista, bubble gumista, keräilyjääkiekkoilija-korteista, tarroista.. Itse asiassa meillä on vielä nytkin, kolme viikkoa myöhemmin, edelleen nameja jäljellä. Vanhempani naureskelivatkin, että työni Halloweenin jälkeisinä päivinä oli syödä paljon karkkia ja vähän vielä lisää.


It says it all!

Meillä ei ollut tyttöjen kanssa mitään suurempia juhlia, mutta mentiin viettämään omaa kauhuhetkeämme Hortonsille kuvaussessioiden jälkeen. Tuli muuten hienoja "flying witch or jaguar or vampire"-kuvia, kun hypittiin aidalta, ihme ettei hajotettu mitään, omia jäseniä tai yleistä omaisuutta ;-)


Grrrrrrr! Halloween triplets; witch, Baby Jaguar (from Diego) and vampire

Uusi viikko ja samalla marraskuu alkoi Ellan 19-vuotissynttäreiden valmistelujen merkeissä. Täällähän tuo kyseinen merkkipäivä on aika iso juttu, sillä silloin tullaan täysi-ikäisiksi. Eli Suomen vastaaviin verrattuna toiset 18-vuotisjuhlat sai neitonen viettää.

Tiistaina leivottiin Svenjan kanssa herkullinen, saksalaiseen ohjeeseen perustuva suklaakakku, joka näytti lättänältä ja mauttomalta, mutta osoittautui kuitenkin herkulliseksi. Kuten kuvasta näkyy, koristelu oli asiaankuuluvan aikuismainen ja hillitty. Tai sitten ei.. "Put some more decoration! And a little bit more.. And.."

Tiistai-iltana olin hieman kuumeen kourissa, enkä mennyt Small Groupiin, mikä kyllä harmitti, varsinkin kun kuulin taas hyvistä keskusteluista, joita oli käyty. Ajattelin kuitenkin mieluummin olla terveenä seuraavana päivänä, eli virallisena Birthdayna.

Keskiviikko-aamuna skipattiin S:n kanssa kuntosalille meno ja ajettiin sen sijaan kakun kera Ellalle laulamaan ja herkuttelemaan. Suklainen tekeleemme maistuikin kaikille, jopa E:n pienin poika B söi sitä innolla!


Yammy chocolate cake - tasted better than looked, I swear!

Koko päivä oli muuten uskomattoman kaunis ja aurinkoinen, sekä suorastaan kuuma, lenkillä ollessa sai pukea tyyliin T-paitaa! Iltapäivällä töiden loputtua kävin hakemassa linja-autoasemalta Abbotsforista tulleen suomalais-A:n ja ajettiin sitten Ellan kotiin virallisiin sukulaisjuhliin. Talo oli täynnä vieraita sekä suolaisia, että makeita herkkuja. Nuorina nälkäisinä naisina vallattiin tietysti parhaat paikat ruokapöydän ympäriltä, eikä sieltä hirveästi poistuttukaan, mitä nyt laulamaan kakunleikkauksen ajaksi sekä lahjojen esittelyhetkinä. E tuntui tykkäävän meidänkin lahjoista kruunusta sekä muisto-Cocacolasta lähtien.


Birthday-Ella with our presents, especially notice the MemoryCokes!

Lähdettiin juhlista vatsat täynnä napattuamme synttärisankari mukaan, tarkoitus oli siis mennä jälleen kerran Earlsiin, jossa oli iso au pair-porukka odottelemassa. Vietettiin iltaa ja paras hetki oli, kun tarjoilijan piti tuoda special birthday-jälkiruoka, jossa oli tähtisädetikku tai vastaava. Tämän piti tapahtua siis yllätyksenä ja ensimmäinen kerta meni mönkään Ellan lähdettyä vessaan juuri sopivasti. Toisella kerralla ajoitus oli parempi ja laulun saattelemana neitonen, tai voi kai jo sanoa nainen, sai herkkunsa. Olin aina halunnut kilistää veitsellä lasiin ja sen sainkin tehdä ennen paria lausuttua sanaa ja synttärikortin ojennusta. Ihana oli huomata, miten paljon porukkaa oltiin saatu kerättyä juhlimaan yhtä henkilöä! Ehkäpä sillä henkilöllä oli jotakin vaikutusta asiaan.. :-)

Perjantaina kokoonnuttiin sitten taas isolla porukalla synttärien vuoksi, tällä kertaa juhlimaan Ellan uusinnan lisäksi kahta muuta 19 vuotta täyttävää tyttöstä. Kruunupäillä oli hauskaa ja muillakin, saatiin jopa musiikkia ja jo legendaariseksi muodostunut Spice Girlsien Wannabe. Muutaman tunnin yöunien jälkeen olikin mukava lähteä seuraavana aamuna ajelemaan kohti lauttaa ja provinssin pääkaupunkia Victoriaa.. Siitä lisää seuraavassa osassa! (Tämä alkaa vaikuttaa jo jatkokertomukselta: "Seuraavassa osassa murhaaja paljastuu!")

Loppukevennyskuvan sijaan ajattelin kertoa -tarinan kyseisen viikon keskiviikolta. Suurin osahan teistä jo tietääkin kyseisen kertomuksen ja voi todeta, että tuo päivä vain parani vanhetessaan.

Olin hakemassa lapsia koulusta ja ne tykkää yleensä jäädä muiden kanssa leikkikentälle pelailemaan. Seisoskelin sitten keinujen vieressa kun neljä poikaa, jotka olivat noin 8-10-vuotiaita, pyysivät antamaan vauhtia.

No, tein sitten niin ja järkytyin aika pahasti, kun yksi pojista tuijottaa miua aika pitkään ja toteaa vaan: "Boomchickawahwah"! Katsonut selvästi liikaa kyseisiä Axen mainoksia. Mutta ei siinä, päivän naurut! :-)

Lisää nauruhetkiä ja lumiterveisiäkin tiedossa jatkossa..

Getting lost

Tuo kirjoittamani otsikko kuvaa seikkailujani täällä erityisesti kuluneina parina viikkona niin hyvin, että olihan se laitettava ylös. Jos kuulisitte miten monta U-käännöstä ollaan tehty viime aikoina niin tikahtuisitte nauruun. Tai miten meidän tunnuslause alkaa olemaan: "Well, that road looks familiar.. So the opposite direction is the right one." Eli kannattaa aina valita se tie, mitä myö ei otettais.

Mutta on tosiaan tässä taas melkein pari viikkoa vierähtänyt edellisestä kirjoittelukerrasta ja uskomatonta mutta totta, eletään jo marraskuuta! Tuntuu, että nyt kun elämä on asettunut uomiinsa niin aika sujahtaa vielä nopeemmin kuin alussa, vaikka sillon kaikki oli uudempaa ja erilaista. Mutta nautin olostani täällä, oon löytänyt tärkeitä ihmisiä ja tekemistä, josta tykkään. Tosin tää on nyt myös vähän semmoinen käännekohta, 2 kuukautta on kuitenkin jo kulunut, että pienenkin vaikeuden kohdatessa ajatukset kääntyy helposti Suomea ja siellä olevaa kotia kohti. Oon huomannut, että siinä tilanteessa kannattaa vaan jutella kavereiden kanssa täällä eikä heti soittaa suomi-ystäville, vaikka apua heistäkin on ollut hurjasti, kiitos siitä!

Joka tapauksessa, tyttö on täällä edelleen hengissä ja onnellisena elossa, joten ei huolta vaikka välillä ei vähään aikaan kuuluisikaan mitään! :-) Nyt jatkan kuitenkin siitä, mihin jäin viime kerralla. Enkä taaskaan taida päivittää tähän päivään saakka, tulisi liikaa tekstiä, palasina siis mennään.

Lauantaina, 16.10., Svenja tosiaan lähti Amerikan puolella käymään kuten viime kerralla jo kertoilin, joten tehtiin Ellan kanssa kahdestaan suunnitelmia viikonlopulle. Hauska oli kun hänen nuorimmainen poikansa, 2v B, oli kuulema yöllä huutanut mun nimeä ja herättänyt porukat! Kyllä sitä suosiota täällä siis nautitaan ;-)
Suunnattiin sitten päivällä Go Bananas nimiseen leikkipaikkaan, jossa on sisälle rakennettu liukumäkiä, kiipeilyverkkoja ja... PALLOMERI! Kuvia en oo tytsyltä vieläkään saanut, niin en voi tännekään laittaa, mutta voitte olla varma, että kun kerrankin ei ollut mitään ikärajoituksia niin siellä pyörin palleroiden seassa.

Paras oli kuitenkin kun E:n vanhin poika tulee kertomaan, että "Ratsastetaan tolla leikkikonehevosella, ei tarttennut laittaa kolikkoa koloon, kun käytin pikkurilliä" :-D Eli näin pojat saivat ilmaisen kyydin, suloisia otoksia tuli heistä napattua.

Iltapäivällä menin sitten oman perheen ja Svenjan lasten kanssa Apple Barnille. Ajettaessa paikalle katsottiin jo, että ompas täällä täyttä. Myöhemmin sitten kuultiin, että kyseessä oli koko vuoden kiireisin päivä. Hyvään aikaan siis tultiin.


A few pumpkins

No, tekemistä kuitenkin riitti. Pompittiin valtavalla "trampoliinikummulla", jossa oli siis yhtä aikaa parisenkymmentä ihmistä ainakin, siliteltiin lampaita&vuohia, kannettiin kaneja ympäriinsä, käytiin traktorin perään kiinnitetyissä vaunuissa kiertoajelulla farmin ympäri, ostettiin ompputuotteita, poseerattiin kurpitsojen kanssa.. Takaisin kotiin saavuttiin vasta pimeällä ja automatkalla lapset olivat ihan järkyttyneitä miun ompun syönti tavoista: "What?! You really eat the whole core of the apple?" Ööh? Olisitte nähneet ilmeet, ihan kuin olisin myrkkyyn koskenut :-)

Kotosalla popsittiin päivälliseksi hot dogeja sekä karamellipäällysteisiä omenoita. Sen jälkeen otinkin auton ja pyyhkäisin Ellalle, joka oli kotosalla poikiaan vahtimassa. Tarkoituksena oli leipoa mokkaruutuja E:n host-äidin seuraavan päivän synttäreitä silmällä pitäen, mutta ensimmäinen ongelma oli leivinjauheen puuttuminen. No, nohevana naisena menin tietysti naapurin ovelle kolkuttamaan ja oven avannut nainen antoikin pussillisen jauhetta hetken mietittyään voiko minuun luottaa, sen verran epäuskoiselta ja pelokkaalta näytti.

Taikina oli ihanan suklaista, mutta koska ei löydetty leivinpaperia ja piti käyttää jotain ihme sprayta, niin pohjahan kärähti ihan kokonaan. Eli ei mittään parasta herkkua tällä kertaa! Katsottiin kuitenkin taas Friendsejä ja naurettiin, että parissa kuukaudessa ollaan päästy yksi kausi eteenpäin, eli aika hidasta hommaa. Naposteltiin samalla edellisillan leffaillasta jääneitä herkkuja, kuten montaa eri karkkilajia, sipsejä jne.

Sunnuntaina Svenjan host-äiti nappasi minut kyytiin 8.35am, sillä olin luvannut mennä auttamaan häntä tekemään varojenkeruuta toimimalla parkkeerauksen ohjaajana. Eli käytännössä täällä oli jonkinlainen train-show ja autojen ajaessa pihaan heiltä ensin kerättiin vapaaehtoinen maksu Tsernobyl-ohjelmaan liittyen (en tiedä kyseisestä kohteesta sen enempää, lasten hyväksi Valkovenäjällä kuitenkin) ja opastettiin ruutuun, jossa on tilaa.

Ensin olin lippaan kanssa keräämässä maksuja, mutta blondivitseihin kyllästyttyäni suuntasin toimimaan liikenteenjakana, ihanan bossy feeling tuli kun autot totteli käskyjä! Välillä kyllä pelkäsin, että tulee ongelmia kun autoja tulee kolmesta suunnasta ja pään vieressä pörrää ötökkä, joka pitäisi sohia pois. Mutta pahemmilta onnettomuuksilta vältyttiin, aurinko paistoi kirkkaasti ja sainkin punaiset posket, joten sunburned in October, saavutus sekin! Lopulta noin puoli neljän aikoihin ihmiset alkoivat valua pois ja myökin lähdettiin kottiin.

Sitten tulikin jo kiire, koska neljältä alkoi kirkon get together-ilta. Tarkoitus oli siis tutustua muihin seurakuntalaisiin ja oppia tuntemaan "henkilökuntaakin" paremmin. On muuten tosi typerää joskus yrittää kääntää sanoja suomeksi, onko staff nyt sitten työntekijät, mikä olisi osuvin termi.
Mutta meillä on kyllä paras kirkko! Naposteltavina syötiin söpöjä halloween-karkkeja ja ruokakin kun oli luvattu niin suupielet käntyi hymyyn huomatessa, että ihmiset alkaa lastaamaan pöydille valtavia pizza-laatikkokasoja. Ei ehkä näin Suomessa..

Palaset vedeltyämme poistuttiin Ellan kanssa hieman etuajassa hänen host-mominsa synttäreitä juhlimaan. Meidän mokkaruudut ei jostain kumman syystä ollut tarjolla, mutta sen sijaan oli Dairy Queenilta ostettu jätskikakku, lemon pieta ja keksejä. Illalla sitten kotiin tultuani juttelin vielä pitkään puhelimessa Svenjan kanssa, joka selvisi siis ehjin nahoin takaisin USA:sta, ei jäänyt tulliin, mikä on aina pelkona. Tosin kyseisellä neitokaisella on working visa, joka helpottaa rajan ylitystä. Hassua, miten oli ollut ikävä, vaikka ei oltu vain pariin päivään nähty. Kai sen kuitenkin ymmärtää, kun täällä näiden kahden naisen kanssa viettää jokaisen vapaahetkensä ja päivisinkin kotona ollessa tulee puhuttua puhelimessa ja iltaisin laitettua Facebookissa viestiä erilaisiin suunnitelmiin liittyen.

Uusi viikko käynnistyi suomalaisissa merkeissä! Saatiin nimittäin Ellan kanssa läheisestä Abbotsfordin kaupungista suomalainen tyttö käymään maanantaina. Oli kuullut meistä E:n tuttujen kautta ja otti sitten yhteyttä. Silti hassua, että näin monta suomalaista asuu näin lähellä toisiaan, ei kuitenkaan mikään tyypillisin maa ole josta tänne tulee ihmisiä. Esimerkiksi muihin pohjoismaalaisiin ei olla täällä törmätty, vaikka joka toisella kanadalaisella tuntuu olevan jotain siteitä Suomeen. "Juu, isoäiti oli norjansuomalainen" tai "Ystävä meni naimisiin suomalaisen kanssa".

Aikamme juteltua ja kokemuksia vaihdettua saatettiin A bussiin ja mentiin moikkaamaan Svenjaa, katsomaan yllättäen Gleetä ja saamaan Amerikan tuliaiset. Oonkin siitä lähtien kantanut ylpeänä kädessä mun "Kabbalah"-nauhaa :-) Noh, oikeasti kyseessähän on siis sydämen ja nuolen muotoinen punainen kuminauha, joka siis säilyttää muotonsa. Ja en oo ihan varma, mitä tuo miun nauha esittää, mutta hyvällä mielikuvituksella varustettuna keksin jotain sydämestä. (EDIT. Keksin lopulta, kiitos host-isäni, että nauha esittää tekstiä ROCK!)

Tiistai käynnistyi viisumi-lappuja täytellessä ja kaiken maailman papereita etsiskellessä sitä varten. Kyllä on tarkkaa, alkaa epäilyttää että tarkoitus on saada ihmiset luovuttamaan jo tuossa vaiheessa. Mutta periksihän ei anneta! Päivän piristys oli taas host-tyttöni, joka piirsi miulle söpöjä kuvia. Ihme miten tällaiset pienet jutut tuntuvat niin hyviltä.

Illalla oli hieman ongelmia saada kyytiä SG:hen, eli kirkkomme Small Groupiin, mutta lopulta Ella tuli nappaamaan minut sekä Svenjan mukaan ja matka kohti eksymistä saattoi alkaa. Kenelläkään ei ollut ollut kunnolla aikaa kirjoittaa mitään ohjeita ylös ja edellisviikon perusteella ei ollut lupa odottaa ihmeitä pimeällä ajosta. Kierreltiin yli puoli tuntia kokoontumispaikan lähellä löytämättä oikeaa osoitetta ja lopulta nöyrryttiin koputtelemaan oville.

Sitten kun viimein päästiin itse paikalle ja saatiin auto parkkeerattua, meni varashälytin päälle ja myö oltiin varmoja, että koko katu herää siihen ääneen. Meidän ryhmän ohjaaja ja toinen mies tulivatkin paikalle, mutta saivat pettyä löydettyään vain meidät, kolme tyttöstä, kieriskelemässä naurusta, sen verran vastoinkäymisiä oltiin saatu kohdata. Mutta ilta oli kaiken sen arvoista ja enemmänkin. Rukouksella on ihmeellinen voima, all that I can say :-)

Normaalin keskiviikko-päivän iltana saatiin taas esitellä getting lost-kykyjä, tai ainakin melkein, matkalla Ellan isoäidin make up-partyihin. Kyseessä oli siis erään tuotemerkin esittelyilta ja päästiin kokeilemaan monenlaisia juttuja kasvonaamioista lähtien, joiden jälkeen erityisesti E:n naaman väri muistutti enemmän rapua kuin normaalia vaaleaa. Mutta konsultti-nainen lupasi ihon olevan entistä ehompi ja säkenöivämpi seuraavana päivänä, niinhän ne aina sanoo..
Palattuani kotiin, juttelin vielä pitkään host-äitini kanssa, mikä on aina hyvä juttu. Ollaan molemmat aika kiireisiä useina iltoina, joten täytyy välillä ihan ottaa aikaa kunnolla jutteluun. Meille molemmille selvisi keskustelun aikana muun muassa miksi miulla oli niin paljon vaikeuksia tulla maahan sillon aikanaan. No, enhän ollut tuonut mukanani paluulippua, koska en sitä vielä silloin omistanut, eihän minulla ollut tietoa mikä päivä ja minne suuntaan olen Kanadasta aikanaan lähdössä. Nyt ovat nekin päivämäärät (toivon mukaan) selvillä.

Torstai oli pyhitetty kokonaan viisumi-asioille. Eli käytännössä pankeissa ravaamista tiliotteen perässä, mikä oli turha toivo, sillä ulkomaalaisen tilini myötä he eivät pääse siihen täällä mitenkään käsiksi. Kirjoitettiin myös isäni kanssa kirjettä matkailusuunnitelmistani ensi keväälle, maksettiin viisumimaksu, kopioitiin papereita.. Kuten aiemmin sanoin, pitää olla paljon tahtoa jäädä, että jaksaa käydä läpi kyseisen rumban.

Meidän Vancouverin valloitus-reissu numero 2 alkoi perjantaina kun oltiin kaikki saatu päivä vapaaksi. Aamulla tosin piti katsoa lasten perään, mutta 10.05 bussi starttasi kerrankin ajoissa. Oli muuten hassua, oltiin viimeiset ihmiset, jotka mahtuivat kyseiseen kulkupeliin, muut lippunsa jo aiemmin ostaneet jäivät nuolemaan näppejään ja odottamaan seuraavaa linja-autoa. Aika hassua, eivätkö ne yhtään katso kuinka moni on ostanut lipun ja säännöstele, kuten VR junissaan?
Itse nukuin suurimman osan tietöiden täyttämästä matkasta ja kun päästiin Vaniin otettiin taas Skytrain keskustaan. Jännä miten sitä on oppinut jo liikkumaan kyseisessä kaupungissa eikä se enää tunnu niin suurelta kuin aluksi.


German and Finnish flags side by side, we're friends!

Oltiin saatu majapaikka Svenjan tuttavien luota ajomatkan päästä keskustasta ja sitä etsiessä alkoikin jälleen yksi luku eksymistarinoistamme. Ensin ylitettiin Sea bussilla pieni pätkä merta ja sitten otimme bussin, jonka kuski oli selvästi harrastelija-koomikko, tai muuten vain hyväntuulinen veikko, hauskutti meitä jutuillaan oikein kunnolla. Linja-autosta noustua oltiin ihan väärässä paikassa, mutta taas kysyttyämme neuvoa tällä kertaa autossa istuneelta mieheltä löysimme "Mordorin portaat". Kutsuimme niitä tuolla nimellä, sillä askelmat (onneksi alaspäin!) tuntuivat vain jatkuvan ja jatkuvan. Saavuttiin kuitenkin lopulta hienoon taloon ja aseteltiin tavaramme, eli käytännössä vallattiin koko alakerta.


Girls on the Steps of Mordor!

Sitten lepäiltiinkin muutama tunti, ennen lähtöä takaisin downtowniin ja Science Worldiin. Siellä oli upea Body and Brain Exhibition, eli käytännössä esillä oli kuolleiden ihmisten tieteen hyväksi lahjoittamia ruumiita tai elimiä tai esimerkiksi sikiöitä. Täytyy myöntää, että ne olivat kyllä vähän liikaa, tuli aika paha olo katsella, varsinkin äitiä, jonka sisällä oli vauva kasvamassa. Muutama kaveri oli käynyt samaisessa näyttelyssä ennen meitä ja olivat viettäneet kolmekin tuntia, mutta myö oltiin hämmästykseksemme valmiita jo tunnissa! Harmitti vähän kun sisällä ei saanut kuvia ottaa, olisi tullut aika hienoja otoksia.

Science World

Sitten käytiin Mäkkärin kautta nappaamassa iltapalaa, kunnes palattiin kiltisti ajoissa kotiin ja juttelemaan talon isännän kanssa. Heti ensitapaamisesta lähtien vakuututtiin siitä miten mukava henkilö kyseessä! Jatkettiin iltaa puhumalla tyttöjen kanssa yömyöhään, kunnes lopulta maltettiin mennä yöpuulle kuvien ottamisen jälkeen.. Aamulla ihmettelin kun Svenja oli vaihtanut huonetta ja järkytyksekseni sain kuulla minun olevan syynä, kuulema kuorsaan! Enpä ollut sitäkään ennen tiennyt, mutta syytin tukossa ollutta nenää.

Perheen isä oli tehnyt ihanan aamupalan ja laittanut jopa tyttömäiset servetit vain meitä varten, how cute is that! Hän myös antoi meille kyydin takaisin keskustaan, jossa käveltiin pääkadulle tapaamaan muita au paireja. Koko viikonlopun ideahan oli alunperin hyvästellä pari ranskalaista poika-au pairia ja heidät sekä iso ryhmä muita nannyja+mannyja kohdattiin. Muut lähtivät English Baylle, eli samaiselle rannalle missä myö oltiin viime kerralla, mutta me ajateltiin hyödyntää aika shoppailuun ja esimerkiksi talvitakin metsästykseen!


Beautiful trees!

Otettiin sitten tysyjen kanssa Skytrain Metrotowniin, joka on suuren suuri kauppkeskus noin puolen tunnin matkan päästä keskustasta. Kierreltiin kaupasta toiseen ja mukaan tarttui kaikenlaista. Erityismaininta täytyy kyllä antaa tälläkin kerralla food courtille, eli ruokaosastoille täällä päin. Yleensä se on iso halli, jonka reunoja kiertävät eri ketjujen kojut, helposti parisenkymmentä erilaista, kaikkea hampurilaisista sushiin. Siinä on vain aina valinnan vaikeus, taisin itse mennä sieltä missä aita on matalin ja ottaa purilaisen.

Huvittavin tapaus oli kyllä eräs myyjäpoika, joka alkoi vain kysellä kaikkea ja iltasuunnitelmia, "ja tällä ei ole mitään tekemistä kauppaamieni tuotteiden kanssa", käytännössä siis pyysi meitä kolmea ulos tuosta noin vain. Kieltäydyttiin kohteliaasti, mutta aina ohi mennessä saatiin kunnon vilkuttelut perään, mikäs siinä :-)


Metrotown and somebody carving pumpkins!

Sunnuntai valkeni harvinaisen sateisena, aamulla nukuttiin kuitenkin ihanan pitkään ja syötiin hyvin ennen liikkeellelähtöä. Minä suuntasin keskustaan moikkaamaan brasilialaista kaveriani, joka ei sitten ikinä ilmaantunut paikalle samalla kun tytöt menivät vielä uuteen kauppakeskukseen takin toivossa. Kun lopulta lähdettiin takaisin Chilliwackiin Greyhoundin bussilla, oli kello jo niin paljon, että kotiin tullessa olikin aika käydä levolle jo seuraavan päivän töiden takia.
Yritän taas kiriä päiviä kiinni täällä blogissa kunhan aikaa joku minulle taikoisi jostain, tänäänkin eletään jo 3.11, eli Ellan synttäripäivää. Käytiin jo kakku viemässä ja laulut laulamassa, illalla tiedossa lisää ohjelmaa. Niistä enemmän kunhan joskus sinne asti päästään. Loppuun laitan vielä kuvan jostain, jota oli pakko kokeilla Vaniin saavuttuamme. (Ja kyllä, se koppi oli aika ahdas kolmelle!)


<3

I'm thankful for..

No niin, nyt saitte lisää luettavaa vähän nopeammalla aikataululla kuin yleensä, mutta menin lupaamaan ja ihan mukava saada seikkailut ajantasalle. Uusia tapahtumia kun pukkaa koko ajan, oon kyllä miettinyt, että voi Suomessa tuntua hiljaiselta takaisin palatessa, kun ei ole koko ajan juoksemassa joka paikkaan, mutta eiköhän sitä tekemistä taas riitä opiskelujen alettua.

Joka tapauksessa, viimeksi jäätiin Thanksgiving-holiday:hin eli suomalaisittain Kiitospäivään, kolmepäiväiseen viikonloppuun. Amerikassahan kyseistä sadonkorjuujuhlaa juhlitaan vasta kuukauden päästä, mutta me otettiin jo varaslähtö herkuttelussa. Tuntui kyllä ihan joululta, sen verran ruokaa oli pöydässä ja monen päivän edestä.

Lauantaina, 9.10 mentiin ensin Svenjan kanssa aamusta salille polttamaan kaloreita tulevaa syöpöttelyä silmällä pitäen. Tykkään meidän kuntosalista, siellä käy paljon porukkaa, mutta paikan uutuudenkin takia laitteita on riittävästi, ne ovat hyviä ja siellä on altaita sekä sauna (!), jota ei kuitenkaan vielä ole kokeiltu.

Illasta laittauduin perheeni kanssa tuttavien päivällistä varten, ensimmäiselle kalkkuna-aterialleni siis. Hauskaa oli, pöytä notkui ruokaa kalkkunasta, perunamuusista, karpalo-kastikkeista ja kasviksista lähtien, vain muutamia mainitakseni. Ja jälkiruoaksi oli tietysti jotain kurpitsaista, pieniä pumpkin pie-leivoksia. En muuten laskenut miten monta kertaa tuon holidayn aikana söin jotain kurpitsasta tehtyä, voisi senkin mainita. (Lattea, piirakkaa x 10000000 jne.)



Ready for the first turkey-dinner!

Sunnuntaina mentiin ensin tyttöjen kanssa kirkkoon ja kokeiltiin kello 11 jumalanpalvelusta normaalin 9 sijaan. Positiivisia puolia löytyi heti myöhään nukkumisen lisäksi; tuttuja kasvoja oli ainakin tuplasti enemmän, sillä kaikki nuoret jostain kumman syystä ilmaantuivat tähän myöhempään palvelukseen!

Kotiin päästyämme vaihdettiin vaan kiireesti vaatteet ja mentiin kokoonpanolla minä, Svenja ja Ella sekä miun host-mom sekä lapset ja S:n host-dad ja lapset Cultus Lakelle hiking, eli vaeltamaan. Reitin nimi oli Seven Sisters' Trail, joka tulee komeista seitsemästä puusta polun varrelta. Sää oli upea, syksy-kuvia tuli lopulta nappailtua ja hiki pukkasi pintaan. Lapset säikyttelivät joka toisen puunrungon tai kiven takaa, mutta hauskaa oli!


In the forest


Fall is finally here!

Takaisin tultua olikin aika taas vaihtaa vaatteita viikonlopun pääaterialle, jota varten meidän taloon kokoontui kymmenen ihmistä, eli meidän perhe sekä Svenjan. Host-isäni oli kokannut koko päivän ja tuoksut olivat huumaavat. Lasten hypellessä trampoliinilla ulkona myö yhdistettiin pitkä pöytä, taiteltiin liinat ja kerättiin kukkaset koristeiksi. Kaikki olivat parhaimmissaan, mikä vain lisäsi juhlan tuntua. Kun lopulta päästiin itse asiaan, eli ruokailuun, puhe vaimeni ja lapsetkin olivat poikkeuksellisen hiljaa.

Pääruoan jälkeen odotellessa jälkiruokaa pääsin minä lausumaan suomeksi ruokarukouksen kaikkien puolesta ja tuntuipa oudolta taas viäntää kotoisaa kieltä. Vaikka sitä Ellan kanssa yleensä kahdestaan ollessa puhutaankin, niin harvassa ovat ne tilanteet kun kotona suomea kellekään toistelen.


Thanksgiving table without food yet

Sen jälkeen perinteen mukaisesti jokainen sanoi jonkun asian, josta on kiitollinen. Lasten vastaukset olivat hauskoja, kuten serkkupojan ollessaan kiitollinen sähköstä. No, nykypäivänä aika pulassahan ilman sitä oltaisiin. Itse totesin olevani thankful for kanadalaisesta perheestäni, ajasta jonka olen saanut täällä viettää, sekä ajasta jonka TOIVOTTAVASTI saan täällä vielä olla.

Mutta ehdottomasti kaikista suloisin oli host-tyttäreni A. Maailman leveimmällä hymyllä varustettuna hän totesi: "I'm thankful for Mimi". Ja se kyllä tuntui hyvältä. Siihen host-isä: "Oh man, you took mine!" :-)

Kiitollisuus-kierroksen jälkeen keskityttiin sitten kahteen erilaiseen kurpitsapiiraseen, oi nam! Kyllä kotitekoinen cheese-pumpkin pie vei nyt voiton teollisesta vastineestaan. Aterian jälkeen oltiin varsinkin Svenjan kanssa niin täynnä että kontattiin vaan portaita ylös ja maattiin kuoleman kielissä sohvilla, host-äitini sai aika mahtavia kuvia.. Ja mietittiin vanhempieni kanssa samalla ratkaisua viisumi-ongelmaani. Isä keksikin helpon tavan: "Just marry some guy here", eikun metsästämään!

Illalla lasten painuessa alakertaan katsomaan Helinä-keijun uusinta elokuvaa me aikuiset (ai että rakastan sanoa noin!) siirryttiin näyttämään synkkää puoltamme eli pelaamaan uhkapelejä. No ei aivan, joku kortti- ja lautapelin yhdistelmä oli kuitenkin kyseessä, en muista nimeä, mutta tärkeintähän oli se, että pärjäsin siinä! Todellakin, tyhjensin pöydän pelimerkeistä ja sain muut huokailemaan sekä suosittelemaan gamblingia Las Vegasissa, luonnonlahjakkuus kun selvästikin olen.


Gambling queen!

Seuraavana aamuna, eli maanantaina, virallisena Thanksgiving-päivänä, oli ihana herätä skonssien tuoksuun ja tietoisuuteen, ettei ole kiire minnekään. Tuossa vaiheessa ei ollut paljoa tietoa vielä päivän kulusta. Muutamat puhelut soitettuani suuntasin Svenjan haettuani Planet Earth-nimistä aamiaispaikkaa kohti tarkoituksena nauttia siellä purtavaa Ellan kanssa. Paikka oli kuitenkin suljettu, joten siirryttiin Starbucksin puolelle. Tavattiin myös loput porukasta, eli sveitsiläinen tyttö, 2 x itävaltalainen tyttö, itävaltalainen poika ja saksalainen tyttö. Ideana oli ajaa hyvän matkaa Chilliwackistä, harrastaa hikingia (pahoittelen etten käännä sanaa, mutta vaeltaminen ei mielestäni nyt kuvaa sitä täydellisesti) noin kilometrin verran ja päätyä sitten järvelle nimeltä Lindeman Lake.

Asetuttiin autoihin ja lähdettiin jälleen kirkkaan kauniissa säässä ajelemaan. Matka sujui rattoisasti kuvia nappaillen ja vitsaillen muun muassa muuten puiden peittämistä vuorista, mutta ihmetellen niiden kaljuja kohtia. Keksittiin että kyseessähän oli ilmiselvästi Shave the forest - Save the forest- ohjelma.
Kun aikanaan saavuttiin perille ja lähdettiin kävelemään rinnettä, jyrkkää sellaista, ylöspäin huomattiin, että turistioppaamme, eli itävaltalainen O, seurueemme ainoa miespuolinen jäsen, oli osunut hieman pieleen kilometrimäärässä. Piti ottaa muutama tauko monen kilometrin matkalla eikä reissua helpottanut minun ja Ellan erittäin oikeaan osunut asuvavalinta, mekko päällä joka säällä, eikös?

Perille päästessä maisemat olivat kuitenkin jokaisen hikipisaran veroiset. Kirkkaan turkoosina kimalteleva järvi ja ympäröivät vuoret saivat jokaisen kaivamaan kameran esiin ja poseeraamaan erittäin turistimaisesti. Paikallisia vaeltajia hieman nauratti jostain syystä. Kiivettiin joka kivelle ja kannolle ottamaan kuvia itsestämme, maaoravasta sekä muun muassa upean syksyisissä väreissä loistavista puista. Itse piti taas päästä kiipeämään korkeimmalle kivelle, ihmettelen kyllä miten en tipahtanut järveen, sen verran jyrkkää ja liukasta oli eivätkä varusteet tosiaan ihan parhaimmat.


Lindeman Lake


We took match Finland vs. Germany, never guess who won?

Takaisintulo olikin sitten paljon helpompaa kun sai alamäkeen lasketella, tosin kuvien otto yllättäen taas hidasti menoa, mutta sallittakoon. Chilliwackiin palatessa mentiin koko porukalla Dairy Queeniin, alkavat varmaan ihmetellä siellä kun joka päivä ravataan vaihtelevalla kokoonpanolla. Ai niin ja taas tuli lisäys pumpkin-listaan, nimittäin Pumkin Pie Blizzarre, jätskiä siis! En muuten koskaan ennen ole nähnyt kenenkään dippaavaan hampurilaistaan tarjottimella olevaan ketsuppiin, nyt sekin on koettu, thanks to O!

Saatiin Svenjan kanssa kyyti kotikadulle, mutta päästiin myös kävelemään pieni pätkä, mikä oli riittävästi. Törmättiin nimittäin ensimmäistä kertaa tyttösen naapureihin, jotka olivat pesemässä autoa pihalla ja jäätiin juttelemaan. Hekin käyvät samassa kirkossa kuin myö ja tunnistivat meidät sieltä, vaikka itse täytyy myöntää ettei minkäänlaista muistijälkeä kyllä ole. Ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta kun kasvot ja erityisesti nimet ovat täällä hukassa. Ihan kamalalta tuntuu välillä kun joku tervehtiin, "How are you, Mimi?" Ja sitten ite on vain, että "Good, and you...?" kun nimestä ei ole mitään hajua.
Kuitenkin, vanhemmat vaikuttivat oikein mukavilta, lupasivat autella tarvittaessa antamalla esimerkiksi kyytiä jne ja heidän poikansa oli tämä tapaus, josta Svenja myöhemmin kirjoitti: "What would you do if your Canadian neighbour looked like Taylor Lautner (Jacob from Twilight)? ;-)" Kuuluisia naapureita meillä siis.

Uusi viikko, tai oikeastaan tiistai alkoi leppoisissa merkeissä, tosin loma oli tuntunut paljon pidemmältä kuin vain kolmelta päivältä, mikä entisestään vaikeutti töihin paluuta. Kuntosalin sijaan käytiin Svenjan kanssa kävelemässä hieman tottuttua hyytävämmässä säässä joen rantaa pitkin ja taidettiin ohittaa joku armeijan tukikohta, sen verran korkeita aitoja näkyi ja kovia laukauksia kuului. S:n mentyä takaisin hommiin minä suuntasin vielä ankkalammelle ottamaan muutaman syyskuvan, itselaukaisin hyvänä apurina. Onneksi oli hiljaista, en tykkää liiasta yleistöstä, varsinkin näin hyppykuvien rakastajana..


If you know me, you know what I was doing... :-)

Tiistai-iltana oli ensimmäisen virallisen Small Groupin vuoro, ajeltiin Downtowniin etsimään oikeaa paikkaa ja lopulta saavuttiin paikalle. Pari tuntia hurahti yllättävän nopeasti lueskellen ja jutellen, moneen kohtaan sai kyllä tungettua tuntemuksia ja kokemuksia au pair-näkökulmasta, esimerkiksi kysyttäessä käännekohtia elämässä tai joitain rohkeita askelia, joita on ottanut. Harmitti vain, että rennomman osuuden alkaessa eli poikien kaivaessa pingis-pöydän esille piti meidän tyttösten jo lähteä kotiin nukkumaan, ei sitä uskoisi miten väsynyt sitä on työpäivän jälkeen. Vaikka nukkuisit 10h yöunet, olet luultavasti silti väsynyt, ihan hassua!

Keskiviikko oli kiire päivä, tuntui että koko ajan oli menossa. Host-pojallani oli iltapäivällä taas maastojuoksunsa, kauniista säästäkin saatiin nauttia jälleen. Illalla E:n ja S:n kanssa suunnaattiin minnepä muualle kuin DQ:hun (lyhennys Dairy Queenista) sekä videovuokraamoon perjantai-illan au pair movie nightia silmällä pitäen ja vietettiinkin siellä hyvä tovi pohtien mikä olisi sopiva. Poika-nannyt olivat jo aiemmin alistuneet ajatukseen romanttisesta komediasta, joten napattiin 27 Dresses mukaan. Vuokraamolta pyöräiltiin (huom. ollaan aktiivisia, ei ajeta joka paikkaan vain autolla!) Svenjalle katsomaan Gleetä vaihteeksi ja miettimään tulevia lomasuunnitelmia, muun muassa joulua.

Sitten olikin jo "vapaapäiväni" vuoro! Eli torstaina suunnattiin koko perheeni voimin Vancouveriin. Pikkupojallani oli taas lääkäri ja lähdettiin kaikki mukaan. Lähdettiin hyvissä ajoin aamulla, ennen seitsemää, mutta liikenne oli siitä huolimatta järkyttävä, onneksi sain kuitenkin nukuttua autossa. Tyttöseni kyllä hieman ihmetteli, miten voin olla väsynyt, mutta host-äitini sanoin: "Adults are always tired."

Ensimmäiseksi mentiin tietysti sairaalalle, jossa viivyttiin parisen tuntia. Kun virallinen osuus oli ohi, mentiin äidin kanssa hospitalissa olevalle kirpputorille ja käytettiin hyväksi tarjousta "Täytä pussisi täyteen ja maksa $10". Itse maksoin vitosen ja sain muovikassillisen vaatteita. Sovituskoppi ei ollut käytössä, mutta kotona tutkiessani löytöjä voin silti todeta, että rikastuin taas muutamalla rievulla. (Tai köyhdyin, miten sen nyt ajattelee..)

Lounaalle suunnattiin viimeksi vierailemani Granville Marketin lähellä olevaan Fish&Chips paikkaan, joka olikin äärimmäisen hyvä! Parempaa kalaa ja ranskalaisia sain sieltä kuin Skotlannista, sorry Danny! :-) Julkisuudeltakaan ei näköjään voi välttyä kun Vancouveriin tulee, istuessamme popsimassa annoksiamme eräs mies nimittäin tuli luoksemme ja kysyi saako ottaa meistä kuvia kansalliseen ruokalehteen kun näytetään niin söpöiltä. Mikäs siinä, lupasi että Cooking Light:in joulukuun numerossa koristetaan jotain sivua.


Enjoyning the silent harbour

Ruokapaikasta palasimme takaisin keskustaan palauttamaan lasten kenkiä ja juoksentelemaan sateessa tuhansien muiden ihmisten kanssa. Onneksi meidän ei tarvinnut kauaa sietää väenpaljoutta vaan pääsimme pujahtamaan autolle sekä kääntämään nokkamme kohti Vancouver Aquariumia! Akvaario oli kyllä sanalla sanoen mahtava, varmasti ainakin Kanadan suurimpia. Nähtiin maitovalas-esitys, 4D-elokuva, huikaisevan suuria kaloja ja pieniä sammakoita, söpö lahjatavarakauppa.. Kaikkea siis laidasta laitaan.


Pretty talented beluga


Jelly fish world


In the jungle..

Akvaariolta ajettiin host-isäni vanhempien luokse ja juteltuamme aikamme sekä tutustuttua, olihan tämä ensimmäinen kerta kun heitä tapasin, tilatiin noutopalvelusta sushia päivälliseksi. Erittäin tottuneena syöjänä, yhden kerran kokemuksella siis, pistelin menemään ja hyvin maistui! Isoisä muuten näytti minulle aikanaan Suomesta tilaamaansa kirjaa, vanhaa opusta toisen maailmansodan aikaisista suomalaista lentokoneista, olivat kuulema aika taitavasti rakennettuja sekä menestyneitä. Takaisin kotiin palattiin sitten pimeän laskeuduttua jo aikoja sitten, taisinpa taas torkahdella, mutta en ollut ainut.

Perjantai sujui mukavasti salin sekä siivousten merkeissä musiikkia popitellen. Haettuani pojan koulusta (tytöllähän oli vielä voimistelu-harjoitukset menossa) aloitettiin talon koristelu Halloween-kuntoon. Aika myöhässä kyllä ollaan, kaksi viikko enää H-hetkeen ja monet muut ovat kyllä jo aika edellä, mielettömiä koristeluita on nähty kuten edellisessä postauksessa jo paljastin.

Vaihdettuani iltapäivällä vapaalle polkaistiin vakiokolmikolla McDonald'siin päivälliselle (kyllä äiti, terveelliset ruokatavat kunniaan!) ja siitä karkkiostoksille leffailtaa varten. Kotiin tultuamme ei tarvinnut montaa hetkeä odottaa kun muut jo saapuivat hirmuisten kantamusten kera. Maanantain hiking-ryhmään lisättiin vielä ranskalainen poika ja sitten oltiin koossa. Pojatkin tuntuivat nauttivan elokuvavalinnoistamme tai ainakin pärjäsivät ruoan voimalla. Yhdentoista jälkeen oltiin jo aika sekavassa tilassa kaiken sokerin jäljiltä ja muiden lähdettyä jätin suosiolla sipsien, keksien, karkkien ja kymmenen erilaisen limsapullon korjaamisen seuraavaksi päiväksi.

Ajattelin, että olisin kirjoittanut jo tästäkin viikonlopusta, joka nyt ohitettiin, mutta kamerani oli Svenjalla lainassa Seattlessä (valokuvamasiinani matkasi siis Amerikkaan ennen minua!), joten laittelen juttua tänne kunhan saan kuvat äitini järjestelmäkamerasta ulos. Nyt unille ja odottelemaan uutta työviikkoa, joka sekin tosin on lyhennetty, sillä jo perjantaiaamupäivällä kutsuu taas VAN-viikonloppu! Lopuksi saatte vielä nauttia hyvästä palvelusta, jota lounaspaikkamme olympiakaupungissa tarjosi.


I appreciate they admit they're not perfect! Maybe we should do that sometimes, too..

Seikkailuja maissipelloilta Pandoraan

Huoh, nyt saatte lopulta kuulla taas hieman tarinoita täältä uudelta mantereelta, tosin olen jakanut seikkailuja osiin ja lähipäivinä (toivottavasti huomenna) saatte lisää tekstiä, ettei makeaa mahan täydeltä ;-)

Elämä on täällä asettunut tosiaan aika mukavasti uomiinsa, onhan aikaakin vierähtänyt jo melkein kaksi kuukautta. Ihan hassua, miten nopeasti sekin on mennyt, kohta tosiaan pitää alkaa hakemaan jatkoaikaa viisumille. Tosin ei ihan vielä, vasta viimeisenä mahdollisena päivänä (lokakuun lopussa siis), koska käsittelyssäkin menee aikaa, mikä kaikki viivyttää ja saan ainakin sen hetken olla täällä.

Toiveikkaalla mielellä kaikki ovat asian suhteen, olisinpa itsekin yhtä itsevarma.. Jos niin on tarkoitettu, niin eiköhän kaikki suju. Mutta kyllä ne vaan ovat tarkkoja tullin päässä, juuri vähän aikaa sitten kuulin itävaltalaisesta tytöstä, joka oli käännytetty kentällä yrittäessään tulla maahan ja lähetetty takaisin kotiin seuraavalla koneella. Todella lähellähan se oli itselläkin.

Uuden oppimista:

Ylä- ja alamäkiä on koettu ja tunneskaalaakin käyty aika laidasta laitaan, vaikka kyllä se viisari pääpainoisesti positiivisen puolelle painuu. Vaikeudet vahvistaa ja kärsivällisyyttä olen ainakin toivottavasti saanut aimo annoksen lisää! Sekä ymmärrystä (koti)äitejä kohtaan, ei ole heillä aina helppoa. Onneksi ongelmaisinakin päivinä löytyy aina joku, joka piristää. Oli se sitten Marianne-karkin, kukkakimpun tai halauksen muodossa. Ja sitä on oppinut laittamaan kädetkin useammin ristiin ja ymmärtämään sen, että apu on tosiaan lähempänä kuin luulisikaan.

Mutta tarinoista, mihinkäs sitä on jääty? Luulisin, että lokakuun ekaan viikonloppuun:

Lauantaina, 2.10, oltiin ensin lähikaupungin nimeltä Langley isossa tavaratalossa shoppailemassa, kun saatiin kyyti Svenjan host-isältä, heidän tytöllä oli kaupungissa jalkapallopeli. Olen ollut täällä aika säästäväisellä linjalla enkä hirveästi törsännyt, koska jokaisen liikenevän pennin yritän laittaa matkusteluun nähdäkseni paikkoja ja saadakseni antimaterialistisia kokemuksia :-)

Mutta tuona päivänä minäkin ensimmäista kertaa ostin muutamia vaatteita, kuten toppeja, villatakkia jne. Täällä ei hirveästi tule katsottua mitä erityisesti viikolla päällensä laittaa, kotosalla on mukavaa kuljeskella Muslu-kollareissa ja rennoissa paidoissa, joten hyödyllisiä ostoksia, mitä nyt menin sortumaan merkkikorkokenkiin.. (Mutta tytöt miettikää, Guessin kengät alle 20 eurolla? Tiedän, selittelyn makua)


There were people trying to get lost!

Illalla mentiin sitten au pair-tyttöporukalla paikalliseen corn mazeen, eli maissipellolle rakennettuun (tai ajettuun) labyrinttiin. Pimeässa taskulamppujen kera harhailu ja pari mustaksi naamansa maalannutta poikaa säikyttelemässä - hauskaa oli! En tiedä oliko sallittua security guylta, vai säälittikö sitä vaan meidän vaeltelu, kun auttoi aika moneen otteeseen: "Älkää nyt vaan sinne menkö! Ai miksi? Tuossa kyltissä lukee ihan selvästi, että ylittäkää silta".

On the bridge some crazy girls

Meidän sveitsiläinen tyty toimi tosiaan suurimman osan ajasta oppaana ja kuin ihmeen kaupalla selvitiin ulos. Harharetkien jälkeen paistettiin viela nuotiolla hot dogeja sekä vaahtokarkkeja, juteltiin paikallisen nuorison kanssa aksentistamme ja ajeltiin eräänlaisilla polkuautoilla. Päästiin myös hyppelemään latoon rakennetun heinälabyrintin päällä ja kipuamaan muovisen lehmäfiguurin päälle. Mitäpä sitä ei tekisi, kun vähän yllytetään..?


Getting scared in the maze

Sunnuntai meni kirkon jälkeenn rennosti movie-roomissa jutellen ja vihdoin saatua Glee-dvd:tä tuijotellen (ei olla addiktoiduttu, ei..), mutta hassua kyllä miten jumalanpalvelusta oli kaivannutkin kun edellisviikkona missattiin se Vancouverin reissun takia. Ja kylmiltä väristyksiltä ei voi välttyä, kun bändi aloittaa soittamaan, että tiedän jo nyt tulevani kaipaamaan niitä kavereita, huoh!

Söin muuten päivälliseksi elämäni ensimmäistä kertaa kissakalaa, maistui! Ja siitä tulikin mieleeni ruokapostaus, joka kuvineen päivineen odottelee tekstin kirjoittajaa, keksikää miulle lisää vapaa-aikaa jostain! Nykyään kun päiväsaikaan käy salilla ja on kavereiden kanssa, niin ei silloinkaan ole aikaa tänne päivitellä, iltaisin on liian väsynyt ja viikonloput ovat reissuja sekä lepoa varten.. Hmm.

Uusi viikko alkoi hieman kipeilyjen merkeissä, päivät menee yleensäkin vähän vaihdellen, välillä on flunssaa, välillä ei ole mitään ongelmia. Varsinkin nyt kun sadekausi (=syksy/talvi) on alkamassa, niin pitää vaan pukea riittävästi päälle ja juoda kuumaa! Tosin huvitaa edelleen tämä ilmojen vaihtelu, vieläkin ollaan saatu nauttia +25C lämpötiloista joinakin päivinä, mutta eiköhän tämä sadepisaroiksi kohta vaihdu. Kylmintä ja lumisinta talvea ovat tosissaan tännekin ennustaneet, white Christmasia odotellessa! Sekä koulujen sulkeutumista, ei tarvitse olla montaa senttimetriä valkoista haituvaa maassa, että se ihme nähdään.

Tiistai-iltana oltiin kirkon pienryhmä-tutustumisillassa, jota varten leivottiin Svenjan kanssa päivällä. Hän teki saksalaisia sweet bread-palleroita ja minä tietysti karjalanpiirakoita+munavoita. Lopputulos oli huippuhyvä, ihan melkein itketti kun tuntui niin kotoisalta! Hauskaa oli itse illassakin, tuli tutustuttua uusiin ihmisiin (mm. kiinalaiseen vaihto-opiskelijatyttöön) ja ryhmien toimintaankin paremmin. Ideanahan on luoda syvempiä suhteita muihin Young Adultseihin kuin vain käymällä sunnuntaisin kirkossa, Raamattua tutkiskelemalla, keskustelemalla ja tutustumalla toisiin, järjestäessä erilaisia tapahtumia yhdessä, vieraillessa paikoissa ja niin edelleen - kuulostaa ainakin itsestä hyvältä.

Keskiviikko oli normaali työpäivä, tosin iltapäivällä suunnattiin host-poikani K:n cross country runiin, eli maastojuoksu-kisaan, tekevät niitä lokakuussa joka keskiviikko. Sää suosi ja oli hauska katsoa satojen lasten kirmailua, oppilaitahan tosiaan oli yli 20:stä eri koulusta, ala-asteitakin täällä Chilliwackissa riittää.


Hundreds of kids, running wildly, scary eh?

Enkä tiedä olenko tullut täällä jotenkin herkemmäksi kuin yleensä, vai näkyykö koti-ikävä siinä, mutta esimerkiksi nykyään elokuvien surullisissa/iloisissa/muuten vaan onnellisissa kohtauksissa, tutut laulunsanat kuullessa tai muussa vastaavassa tilanteessa saatan tirauttaa pari kyyneltä, joita ei olisi nähty koto-Suomessa. Tuona nimenomaisena juoksupäivänä en voinut olla liikuttumatta kun vammaisen pojan juostessa joukon hännillä tämän luokkatoverit kilpaa kannustivat poikaa suureen ääneen. Ei iso juttu, mutta tuntui hyvältä.

Illalla sai taas huvittua miettiessä kesä/syksy-aspektia. Host-isäni päätti nimittäin pystyttää trampoliinin ensimmäistä kertaa tänä vuonna, siis mikä talvi tulossa? Tuolla se pihalla edelleenkin nököttää tyytyväisenä ruohotupsujen päällä ja hyvin pompututtaa! Vielä myöhemmin samaisena iltana mentiin Svenjan perheen luokse, sillä hänen host-äidillä oli synttärit, joita vietettiin vähän etukäteen sillä perheiden isovanhemmat olivat lähdössä Eurooppaan lomalle. Herkullista valkovenäläistä kakkua saatiin, suklaata ja kermaa, ei voi mennä vikaan!

Sain taas laittaa päivällistä torstaina ja spagetin sekä lapsille liian tulisen mausteisen jauhlihakastikkeen lisäksi taioin lettuja, joihin sitten levitettiin niin vaahterasiirappia kuin mustikoitakin. Tuota "Nectare of the Gods":ia pitää kyllä jotenkin kuljettaa aikanaan Suomeenkin, sen verran paljon tykkään.

Perjantai-ilta oli rentoilua tyttö-porukalla, päivällisen jälkeen hurautettiin Dairy Queenin jäätelöparatiisiin Blizzardeille ja tasokas juttelumme käsitteli muun muassa Johanna Tukiaista, sain monta kertaa selittää penkkari-asustanikin, kyllä huvitti porukkaa. Lopulta päädyimme katsomaan Avataria dvd:ltä, minä taisin olla ainut, joka ei aikaisemmin ollut kyseistä elokuvaa nähnyt. Hyvä leffa, vaikka liian Pocahontasmainen, omaperäisyyttä kehiin!

Yritän tämän viikonlopun aikana päästä ajantasalle päivittelyssä, Kiitospäivästä asiaa seuraavaksi. Loppuun kuitenkin Halloweenin odottelu-kuva, osa ihmisistä on jo ihan täysin seonnut koristeluissa. Eräässäkin ovessa roikkuu aidon kokoinen luuranko ja puitteissa on ties mitä kurpitsoista ja hämähäkeistä lähtien. Kuvia seuraa..


Svenja's preaparing for Halloween