Trick or Treat ja synttärihumua

Nyt löytyi taas sopiva hetki kirjoitella kuulumisia, tosin edelleen jäljessä mennään. Yritän kirjoitella monia pienempiä pätkiä useammin yhden pitkän sijasta kerran kuussa, katsotaan miten tämä nyt sujuu. Tosiaan ei oikein turhan paljon vapaita hetkiä ole, vaikka esimerkiksi seuraava viikonloppu on pitkästä aikaa ihan pelkkää rentoutumista reissujen sijaan, mitä nyt vähän balettia ja uusinta Harry Potteria tiedossa.

Halloween-meiningeistä ajattelin kertoa, sen verran suuri juhla oli kuitenkin kyseessä. Nyt pikkuhiljaa koristeet on otettu pois ja vaihdettu jouluisiin, mutta aika kauan ne kaikki luurangot ja kurpitsat olivat näkösällä. Meidän perhe aloitti valmistelut suhteellisen myöhään. Esimerkiksi haamut sun muut laitettiin näkösälle vasta H-hetkellä, eli sunnuntaina.

Arkiviikko ennen Trick or Treat-kiertuetta sujui normaaleissa merkeissä, tosin keskiviikkona mentiin ensimmäistä kertaa Ellan kanssa Abbotsfordiin moikkaamaan suomalaista au pair-tuttuamme A:ta. Ei edes eksytty highwayta ajaessa tai kaupungissakaan kertaakaan, Google Mapsistä oli tällä kertaa apua! Tosin yhden kerran vasemmalle kääntyvien kaistalta kurvattiin suoraan, mutta.. Ilta sujui mukavasti in Finnish vaihteeksi. Oon vaan tässä mietiskellyt, että mitä ihmettä suomelleni tapahtuu kun nämä tyttöset lähtevät helmikuun lopussa takaisin kotiin. Nytkin olen kuulema jo puheopetuksen tarpeessa. No, ehkä siitä kertoo sekin, että joudun käyttämään English to Finnish- sanakirjaa melkeinpä useammin kuin toisinpäin olevaa.

Torstaina pidettiin vaihteeksi au pair-kokoontuminen Earls-ravintolakahvipaikassa, jossa ollaan oltu siis aikaisemminkin. Lähiaikoina on tullut sekä on tulossa hirmuisesti uusia nannyja ja mannyjakin, joten vähän fiilis, että kyseisille tapaamisille olisi tarvetta viikottain. Ehkäpä siten pysyisi paremmin kärryillä kuka on kuka ja pystyisi tutustumaan syvemmin.
Saksalais-O hauskuutti minua sanomalla, ettei ollut koulunpihalla tunnistaa, kun vilkutin päivällä, vaan luuli joksikin äidiksi ja oli mennyt aika hämilleen. "You wore glasses and you didn't have your flower" (eli ei ollut kukkapantaa). Totesi myös kuultuaan, että olen tuota saksaakin vähän opiskellut, ettei voida enää puhua mitään pahoja asioita miusta, hyvä niin! Kyllä siitä kielitaidosta näköjään jotain hyötyä on :-)

Perjantaina meidän töiden jälkeen suunnattiin Ellan kanssa Svenjalle, jolla oli iltahommia. Värjättiin E:n tukkaa (ensimmäistä kertaa, seuraavasta riittää tarinaa), syötiin popcornia ja vähän jo etukäteen Halloween karkkeja sekä yllättäen katsotiin Gleetä. Ehkä se ykköstuotantokausi alkaa pikkuhiljaa olla paketissa.

Suhteellisen aikainen herätys koitti lauantaina, kun menin perheeni ja Svenjan kanssa Abbotsfordiin ajelemaan Fordeja. Kyseessä oli siis tyttäreni A:n gymnastics-harrastukseen liittyvä tapahtuma, jolla saatiin kokoon vapaaehtoistunteja, joita jokaisen harrastuksessa käyvän tulee tehdä vuosimaksujen lisäksi. Mutta tämä oli varsin helppoa, istuttiin uuden uutukaisen automaatti-Fordin rattiin, ajettiin parin korttelin ympäri ja tunteja kertyi. Meillä oli S:n kanssa mukava mies takapenkillä vahtimassa, ettei rytätä autoa. Hän yritti kovasti puhua saksaa ja kertoa lempiruokiaan, mutta ei kyllä hirveästi saatu selvää oliko kyseessä sauerkraut vai joku muu herkku. Poikansa oli kuulema muuten Kanadan mestari jossakin voimistelulajissa ja vielä vapaa tyttöystävästäkin, mutta eipä tuota ikääkään 14-vuotiaalla vielä liiaksi ole.

Takaisin Chilliwackiin palatessa lähdin host-äidin ja lasten kanssa valitsemaan kurpitsoja kovertamista varten. Täällä ne käydään itse hakemassa pellolta, punnitaan ja maksetaan koon mukaan. Löydettyämme sopivat pumpkinit otettiin vielä muutamat kuvat traktorien ja romanttisten heinäkärryjen kanssa. Söpöjä tuli!


Picking up our pumpkins - little muddy, eh?

Äiti heitti minut sen jälkeen Svenjalle taas jatkamaan Gleek-maratoonia, kunnes oli aika lähteä Tim Hortonsin kautta Haunted Houselle, eli kauhutalolle! Saatiin kyyti saksalais-O:lta ja meidän neljän lisäksi mukana oli myös Sveitsi-C. Pimeässä harhailtiin muutaman käännöksen verran, kunnes löydettiin paikka, jonka parkkipaikka pursusi jo valmiiksi. Liput ostettuamme asetuttiin jonoon odottelemaan tunnin verran sateessa. Aika kului ihastellessa ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet asianmukaisesti sekä jutellessa parin kammotuksen, eli työntekijän kanssa. Lopulta odotus palkittiin ja oli meidän vuoromme astua ovesta sisälle.

Vähän kyllä jännitti, varsinkin kun meitä ennen sisään mennyt teini-ikäinen tyttö tuli silmät kyynelissä takaisin, ei viitsinyt mennä loppuun asti. Onneksi meillä oli miehinen O, joka johti joukkoamme. Oltiin kaikki käsikynkässä kiinni toisissamme, mikä lievitti jännitystä. Se myös ehkä vaikeutti kulkua, varsinkin aina kun joku keskellä oleva pelästytettiin, mutta sitä hauskempaa oli.

Musiikki oli pahaenteistä ja "sisustus" kohdallaan. Pahinta oli ehkäpä kulkea pimeässä kun ei ollut mitään hajua minne suuntaan mennä, mutta onneksi tosiaan oli meidän touristguide kärjessä. Itse nauroin useammin kuin huusin säikähdyksestä, varsinkin kun sitä arvasi, että joka kulman takana on joku odottamassa. Ärsyttävin kohta oli ehkä epilepsiaa aiheuttava mustavalkoinen huone, jonka vilkkuvalot säikyttivät enemmän kuin nurkassa odottanut henkilö. Totesin muuten jossain vaiheessa jopa, että nyt haluan kiljua ja sitten vähän huusinkin ihan innosta. Selvittiin kunnialla loppuun ja mentiin hakemaan popcornit ja kaakaot, sekä seurattiin porukkaa, joka saapui corn mazesta. Ei itse menty sinne, koska oltiin tosiaan jo käyty yhdessä. Tämä tosin vaikutti lupaavammalta ainakin moottorisahan äänestä päätellen sekä labyrintista ulos tulevien juoksuaskelista.


A little bit of the decoration at Reapers (Haunted House)

Sunnuntai, 31.10 tai 10/31, kuten täällä usein merkitään, Halloween siis, alkoi kotitekoisilla vohveleilla ja kirkossa käynnillä. Sen jälkeen meninkin suoraan kotiin kaivertamaan kurpitsaani, minkä puuhan lapset olivat jo hoitaneet aiemmin. Hauskaa oli kaivaa tavaraa "pään" sisältä, käyttää erilaisia työkaluja ja yrittää säästää siemeniä myöhempää paistamista sekä herkuttelua varten. Saatuani omani valmiiksi kävin kylppärissä testiajolla, siellä kun oli sopivan pimeää ulkoilmaan verrattuna ennen kuin siirsin kaverini portaille nököttämään. Olin tekeleestäni muuten hirmu ylpeä! Ainakin siihen asti kunnes näin Ellan host-isän vastaavan.. Noh, kuviksenopettajan tittelillä selittynee uskomaton kurpitsataideteos.


Kids' pumpkins and mine on the right


Jabberwocky from Alice in Wonderland, made by Trevor G

Kaiverrusurakan jälkeen oli aika saada omat asut kuntoon. Svenjasta kuoriutui jälleen upea maskeeraaja/kampaaja, joka taikoi meille kaikille kolmelle maskit naamaan. Ellasta tuli viehkeä Baby Jaguar lastenohjelmasta nimeltä Diego. Kyseinen jaguaari siis auttaa päähenkilöä pelastamaan eläimiä, näin olen ainakin ymmärtänyt, omat lapseni kun eivät hirveästi televisiota katsele. Minä päätin tylsästi olla "vain" noita, mutta kyllä vihreäkasvoisena sain aika monet lapset vaihtamaan tien toiselle puolelle. Erityisen peloissaan oli host-tyttäreni A, joka ei meinannut tunnistaa mustan hiuspehkon alta pilkistävää au pairiaan. Svenja itse oli valkonaamainen vampyyri viittoineen ja kulmahampaineen.

Lopulta oli aika lähteä karkkikierrokselle, sitähän tässä oli odotettukin jo kauan! Miun lapset olivat päättäneet pukeutua leppäkertuksi (tosin kuka on nähnyt sellaisia keltaisia?), sekä gargoyleksi, eli esimerkiksi Disney-elokuvasta "Notre Damen kellonsoittaja" tutuksi kivipatsaaksi. Puvut olivat hienoja ja patsas kokonaan itsetehty, aika myöhään tuo isä sitä väänsikin! Otettiin serkut ja S mukaan ja alettiin juosta ovelta ovelle. Ihmiset olivat todellakin nähneet vaivaa koristeluissa ja erityisesti kurpitsojen kaiverruksissa, luovia tekeleitä oli joka paikassa. Hommahan keppostelun suhteen meni niin, että niin kauan kun ovi oli avoinna karkinanojille, niin niin kauan lyhdyssä oli kynttilä palamassa.
Ihan tuli oma virpomissunnuntai mieleen, kun joka puolella oli kymmeniä lapsia pukeutuneena ja innoissaan, vaikka mitään runoja ei tarvinnutkaan lausua.
Parin tunnin kuluttua kassit olivat täynnä ja koko keittiönpöytämme saikin kuorrutuksen tikkareista, suklaista, kirpeistä ja sokerisista karkeista, bubble gumista, keräilyjääkiekkoilija-korteista, tarroista.. Itse asiassa meillä on vielä nytkin, kolme viikkoa myöhemmin, edelleen nameja jäljellä. Vanhempani naureskelivatkin, että työni Halloweenin jälkeisinä päivinä oli syödä paljon karkkia ja vähän vielä lisää.


It says it all!

Meillä ei ollut tyttöjen kanssa mitään suurempia juhlia, mutta mentiin viettämään omaa kauhuhetkeämme Hortonsille kuvaussessioiden jälkeen. Tuli muuten hienoja "flying witch or jaguar or vampire"-kuvia, kun hypittiin aidalta, ihme ettei hajotettu mitään, omia jäseniä tai yleistä omaisuutta ;-)


Grrrrrrr! Halloween triplets; witch, Baby Jaguar (from Diego) and vampire

Uusi viikko ja samalla marraskuu alkoi Ellan 19-vuotissynttäreiden valmistelujen merkeissä. Täällähän tuo kyseinen merkkipäivä on aika iso juttu, sillä silloin tullaan täysi-ikäisiksi. Eli Suomen vastaaviin verrattuna toiset 18-vuotisjuhlat sai neitonen viettää.

Tiistaina leivottiin Svenjan kanssa herkullinen, saksalaiseen ohjeeseen perustuva suklaakakku, joka näytti lättänältä ja mauttomalta, mutta osoittautui kuitenkin herkulliseksi. Kuten kuvasta näkyy, koristelu oli asiaankuuluvan aikuismainen ja hillitty. Tai sitten ei.. "Put some more decoration! And a little bit more.. And.."

Tiistai-iltana olin hieman kuumeen kourissa, enkä mennyt Small Groupiin, mikä kyllä harmitti, varsinkin kun kuulin taas hyvistä keskusteluista, joita oli käyty. Ajattelin kuitenkin mieluummin olla terveenä seuraavana päivänä, eli virallisena Birthdayna.

Keskiviikko-aamuna skipattiin S:n kanssa kuntosalille meno ja ajettiin sen sijaan kakun kera Ellalle laulamaan ja herkuttelemaan. Suklainen tekeleemme maistuikin kaikille, jopa E:n pienin poika B söi sitä innolla!


Yammy chocolate cake - tasted better than looked, I swear!

Koko päivä oli muuten uskomattoman kaunis ja aurinkoinen, sekä suorastaan kuuma, lenkillä ollessa sai pukea tyyliin T-paitaa! Iltapäivällä töiden loputtua kävin hakemassa linja-autoasemalta Abbotsforista tulleen suomalais-A:n ja ajettiin sitten Ellan kotiin virallisiin sukulaisjuhliin. Talo oli täynnä vieraita sekä suolaisia, että makeita herkkuja. Nuorina nälkäisinä naisina vallattiin tietysti parhaat paikat ruokapöydän ympäriltä, eikä sieltä hirveästi poistuttukaan, mitä nyt laulamaan kakunleikkauksen ajaksi sekä lahjojen esittelyhetkinä. E tuntui tykkäävän meidänkin lahjoista kruunusta sekä muisto-Cocacolasta lähtien.


Birthday-Ella with our presents, especially notice the MemoryCokes!

Lähdettiin juhlista vatsat täynnä napattuamme synttärisankari mukaan, tarkoitus oli siis mennä jälleen kerran Earlsiin, jossa oli iso au pair-porukka odottelemassa. Vietettiin iltaa ja paras hetki oli, kun tarjoilijan piti tuoda special birthday-jälkiruoka, jossa oli tähtisädetikku tai vastaava. Tämän piti tapahtua siis yllätyksenä ja ensimmäinen kerta meni mönkään Ellan lähdettyä vessaan juuri sopivasti. Toisella kerralla ajoitus oli parempi ja laulun saattelemana neitonen, tai voi kai jo sanoa nainen, sai herkkunsa. Olin aina halunnut kilistää veitsellä lasiin ja sen sainkin tehdä ennen paria lausuttua sanaa ja synttärikortin ojennusta. Ihana oli huomata, miten paljon porukkaa oltiin saatu kerättyä juhlimaan yhtä henkilöä! Ehkäpä sillä henkilöllä oli jotakin vaikutusta asiaan.. :-)

Perjantaina kokoonnuttiin sitten taas isolla porukalla synttärien vuoksi, tällä kertaa juhlimaan Ellan uusinnan lisäksi kahta muuta 19 vuotta täyttävää tyttöstä. Kruunupäillä oli hauskaa ja muillakin, saatiin jopa musiikkia ja jo legendaariseksi muodostunut Spice Girlsien Wannabe. Muutaman tunnin yöunien jälkeen olikin mukava lähteä seuraavana aamuna ajelemaan kohti lauttaa ja provinssin pääkaupunkia Victoriaa.. Siitä lisää seuraavassa osassa! (Tämä alkaa vaikuttaa jo jatkokertomukselta: "Seuraavassa osassa murhaaja paljastuu!")

Loppukevennyskuvan sijaan ajattelin kertoa -tarinan kyseisen viikon keskiviikolta. Suurin osahan teistä jo tietääkin kyseisen kertomuksen ja voi todeta, että tuo päivä vain parani vanhetessaan.

Olin hakemassa lapsia koulusta ja ne tykkää yleensä jäädä muiden kanssa leikkikentälle pelailemaan. Seisoskelin sitten keinujen vieressa kun neljä poikaa, jotka olivat noin 8-10-vuotiaita, pyysivät antamaan vauhtia.

No, tein sitten niin ja järkytyin aika pahasti, kun yksi pojista tuijottaa miua aika pitkään ja toteaa vaan: "Boomchickawahwah"! Katsonut selvästi liikaa kyseisiä Axen mainoksia. Mutta ei siinä, päivän naurut! :-)

Lisää nauruhetkiä ja lumiterveisiäkin tiedossa jatkossa..