Getting lost

Tuo kirjoittamani otsikko kuvaa seikkailujani täällä erityisesti kuluneina parina viikkona niin hyvin, että olihan se laitettava ylös. Jos kuulisitte miten monta U-käännöstä ollaan tehty viime aikoina niin tikahtuisitte nauruun. Tai miten meidän tunnuslause alkaa olemaan: "Well, that road looks familiar.. So the opposite direction is the right one." Eli kannattaa aina valita se tie, mitä myö ei otettais.

Mutta on tosiaan tässä taas melkein pari viikkoa vierähtänyt edellisestä kirjoittelukerrasta ja uskomatonta mutta totta, eletään jo marraskuuta! Tuntuu, että nyt kun elämä on asettunut uomiinsa niin aika sujahtaa vielä nopeemmin kuin alussa, vaikka sillon kaikki oli uudempaa ja erilaista. Mutta nautin olostani täällä, oon löytänyt tärkeitä ihmisiä ja tekemistä, josta tykkään. Tosin tää on nyt myös vähän semmoinen käännekohta, 2 kuukautta on kuitenkin jo kulunut, että pienenkin vaikeuden kohdatessa ajatukset kääntyy helposti Suomea ja siellä olevaa kotia kohti. Oon huomannut, että siinä tilanteessa kannattaa vaan jutella kavereiden kanssa täällä eikä heti soittaa suomi-ystäville, vaikka apua heistäkin on ollut hurjasti, kiitos siitä!

Joka tapauksessa, tyttö on täällä edelleen hengissä ja onnellisena elossa, joten ei huolta vaikka välillä ei vähään aikaan kuuluisikaan mitään! :-) Nyt jatkan kuitenkin siitä, mihin jäin viime kerralla. Enkä taaskaan taida päivittää tähän päivään saakka, tulisi liikaa tekstiä, palasina siis mennään.

Lauantaina, 16.10., Svenja tosiaan lähti Amerikan puolella käymään kuten viime kerralla jo kertoilin, joten tehtiin Ellan kanssa kahdestaan suunnitelmia viikonlopulle. Hauska oli kun hänen nuorimmainen poikansa, 2v B, oli kuulema yöllä huutanut mun nimeä ja herättänyt porukat! Kyllä sitä suosiota täällä siis nautitaan ;-)
Suunnattiin sitten päivällä Go Bananas nimiseen leikkipaikkaan, jossa on sisälle rakennettu liukumäkiä, kiipeilyverkkoja ja... PALLOMERI! Kuvia en oo tytsyltä vieläkään saanut, niin en voi tännekään laittaa, mutta voitte olla varma, että kun kerrankin ei ollut mitään ikärajoituksia niin siellä pyörin palleroiden seassa.

Paras oli kuitenkin kun E:n vanhin poika tulee kertomaan, että "Ratsastetaan tolla leikkikonehevosella, ei tarttennut laittaa kolikkoa koloon, kun käytin pikkurilliä" :-D Eli näin pojat saivat ilmaisen kyydin, suloisia otoksia tuli heistä napattua.

Iltapäivällä menin sitten oman perheen ja Svenjan lasten kanssa Apple Barnille. Ajettaessa paikalle katsottiin jo, että ompas täällä täyttä. Myöhemmin sitten kuultiin, että kyseessä oli koko vuoden kiireisin päivä. Hyvään aikaan siis tultiin.


A few pumpkins

No, tekemistä kuitenkin riitti. Pompittiin valtavalla "trampoliinikummulla", jossa oli siis yhtä aikaa parisenkymmentä ihmistä ainakin, siliteltiin lampaita&vuohia, kannettiin kaneja ympäriinsä, käytiin traktorin perään kiinnitetyissä vaunuissa kiertoajelulla farmin ympäri, ostettiin ompputuotteita, poseerattiin kurpitsojen kanssa.. Takaisin kotiin saavuttiin vasta pimeällä ja automatkalla lapset olivat ihan järkyttyneitä miun ompun syönti tavoista: "What?! You really eat the whole core of the apple?" Ööh? Olisitte nähneet ilmeet, ihan kuin olisin myrkkyyn koskenut :-)

Kotosalla popsittiin päivälliseksi hot dogeja sekä karamellipäällysteisiä omenoita. Sen jälkeen otinkin auton ja pyyhkäisin Ellalle, joka oli kotosalla poikiaan vahtimassa. Tarkoituksena oli leipoa mokkaruutuja E:n host-äidin seuraavan päivän synttäreitä silmällä pitäen, mutta ensimmäinen ongelma oli leivinjauheen puuttuminen. No, nohevana naisena menin tietysti naapurin ovelle kolkuttamaan ja oven avannut nainen antoikin pussillisen jauhetta hetken mietittyään voiko minuun luottaa, sen verran epäuskoiselta ja pelokkaalta näytti.

Taikina oli ihanan suklaista, mutta koska ei löydetty leivinpaperia ja piti käyttää jotain ihme sprayta, niin pohjahan kärähti ihan kokonaan. Eli ei mittään parasta herkkua tällä kertaa! Katsottiin kuitenkin taas Friendsejä ja naurettiin, että parissa kuukaudessa ollaan päästy yksi kausi eteenpäin, eli aika hidasta hommaa. Naposteltiin samalla edellisillan leffaillasta jääneitä herkkuja, kuten montaa eri karkkilajia, sipsejä jne.

Sunnuntaina Svenjan host-äiti nappasi minut kyytiin 8.35am, sillä olin luvannut mennä auttamaan häntä tekemään varojenkeruuta toimimalla parkkeerauksen ohjaajana. Eli käytännössä täällä oli jonkinlainen train-show ja autojen ajaessa pihaan heiltä ensin kerättiin vapaaehtoinen maksu Tsernobyl-ohjelmaan liittyen (en tiedä kyseisestä kohteesta sen enempää, lasten hyväksi Valkovenäjällä kuitenkin) ja opastettiin ruutuun, jossa on tilaa.

Ensin olin lippaan kanssa keräämässä maksuja, mutta blondivitseihin kyllästyttyäni suuntasin toimimaan liikenteenjakana, ihanan bossy feeling tuli kun autot totteli käskyjä! Välillä kyllä pelkäsin, että tulee ongelmia kun autoja tulee kolmesta suunnasta ja pään vieressä pörrää ötökkä, joka pitäisi sohia pois. Mutta pahemmilta onnettomuuksilta vältyttiin, aurinko paistoi kirkkaasti ja sainkin punaiset posket, joten sunburned in October, saavutus sekin! Lopulta noin puoli neljän aikoihin ihmiset alkoivat valua pois ja myökin lähdettiin kottiin.

Sitten tulikin jo kiire, koska neljältä alkoi kirkon get together-ilta. Tarkoitus oli siis tutustua muihin seurakuntalaisiin ja oppia tuntemaan "henkilökuntaakin" paremmin. On muuten tosi typerää joskus yrittää kääntää sanoja suomeksi, onko staff nyt sitten työntekijät, mikä olisi osuvin termi.
Mutta meillä on kyllä paras kirkko! Naposteltavina syötiin söpöjä halloween-karkkeja ja ruokakin kun oli luvattu niin suupielet käntyi hymyyn huomatessa, että ihmiset alkaa lastaamaan pöydille valtavia pizza-laatikkokasoja. Ei ehkä näin Suomessa..

Palaset vedeltyämme poistuttiin Ellan kanssa hieman etuajassa hänen host-mominsa synttäreitä juhlimaan. Meidän mokkaruudut ei jostain kumman syystä ollut tarjolla, mutta sen sijaan oli Dairy Queenilta ostettu jätskikakku, lemon pieta ja keksejä. Illalla sitten kotiin tultuani juttelin vielä pitkään puhelimessa Svenjan kanssa, joka selvisi siis ehjin nahoin takaisin USA:sta, ei jäänyt tulliin, mikä on aina pelkona. Tosin kyseisellä neitokaisella on working visa, joka helpottaa rajan ylitystä. Hassua, miten oli ollut ikävä, vaikka ei oltu vain pariin päivään nähty. Kai sen kuitenkin ymmärtää, kun täällä näiden kahden naisen kanssa viettää jokaisen vapaahetkensä ja päivisinkin kotona ollessa tulee puhuttua puhelimessa ja iltaisin laitettua Facebookissa viestiä erilaisiin suunnitelmiin liittyen.

Uusi viikko käynnistyi suomalaisissa merkeissä! Saatiin nimittäin Ellan kanssa läheisestä Abbotsfordin kaupungista suomalainen tyttö käymään maanantaina. Oli kuullut meistä E:n tuttujen kautta ja otti sitten yhteyttä. Silti hassua, että näin monta suomalaista asuu näin lähellä toisiaan, ei kuitenkaan mikään tyypillisin maa ole josta tänne tulee ihmisiä. Esimerkiksi muihin pohjoismaalaisiin ei olla täällä törmätty, vaikka joka toisella kanadalaisella tuntuu olevan jotain siteitä Suomeen. "Juu, isoäiti oli norjansuomalainen" tai "Ystävä meni naimisiin suomalaisen kanssa".

Aikamme juteltua ja kokemuksia vaihdettua saatettiin A bussiin ja mentiin moikkaamaan Svenjaa, katsomaan yllättäen Gleetä ja saamaan Amerikan tuliaiset. Oonkin siitä lähtien kantanut ylpeänä kädessä mun "Kabbalah"-nauhaa :-) Noh, oikeasti kyseessähän on siis sydämen ja nuolen muotoinen punainen kuminauha, joka siis säilyttää muotonsa. Ja en oo ihan varma, mitä tuo miun nauha esittää, mutta hyvällä mielikuvituksella varustettuna keksin jotain sydämestä. (EDIT. Keksin lopulta, kiitos host-isäni, että nauha esittää tekstiä ROCK!)

Tiistai käynnistyi viisumi-lappuja täytellessä ja kaiken maailman papereita etsiskellessä sitä varten. Kyllä on tarkkaa, alkaa epäilyttää että tarkoitus on saada ihmiset luovuttamaan jo tuossa vaiheessa. Mutta periksihän ei anneta! Päivän piristys oli taas host-tyttöni, joka piirsi miulle söpöjä kuvia. Ihme miten tällaiset pienet jutut tuntuvat niin hyviltä.

Illalla oli hieman ongelmia saada kyytiä SG:hen, eli kirkkomme Small Groupiin, mutta lopulta Ella tuli nappaamaan minut sekä Svenjan mukaan ja matka kohti eksymistä saattoi alkaa. Kenelläkään ei ollut ollut kunnolla aikaa kirjoittaa mitään ohjeita ylös ja edellisviikon perusteella ei ollut lupa odottaa ihmeitä pimeällä ajosta. Kierreltiin yli puoli tuntia kokoontumispaikan lähellä löytämättä oikeaa osoitetta ja lopulta nöyrryttiin koputtelemaan oville.

Sitten kun viimein päästiin itse paikalle ja saatiin auto parkkeerattua, meni varashälytin päälle ja myö oltiin varmoja, että koko katu herää siihen ääneen. Meidän ryhmän ohjaaja ja toinen mies tulivatkin paikalle, mutta saivat pettyä löydettyään vain meidät, kolme tyttöstä, kieriskelemässä naurusta, sen verran vastoinkäymisiä oltiin saatu kohdata. Mutta ilta oli kaiken sen arvoista ja enemmänkin. Rukouksella on ihmeellinen voima, all that I can say :-)

Normaalin keskiviikko-päivän iltana saatiin taas esitellä getting lost-kykyjä, tai ainakin melkein, matkalla Ellan isoäidin make up-partyihin. Kyseessä oli siis erään tuotemerkin esittelyilta ja päästiin kokeilemaan monenlaisia juttuja kasvonaamioista lähtien, joiden jälkeen erityisesti E:n naaman väri muistutti enemmän rapua kuin normaalia vaaleaa. Mutta konsultti-nainen lupasi ihon olevan entistä ehompi ja säkenöivämpi seuraavana päivänä, niinhän ne aina sanoo..
Palattuani kotiin, juttelin vielä pitkään host-äitini kanssa, mikä on aina hyvä juttu. Ollaan molemmat aika kiireisiä useina iltoina, joten täytyy välillä ihan ottaa aikaa kunnolla jutteluun. Meille molemmille selvisi keskustelun aikana muun muassa miksi miulla oli niin paljon vaikeuksia tulla maahan sillon aikanaan. No, enhän ollut tuonut mukanani paluulippua, koska en sitä vielä silloin omistanut, eihän minulla ollut tietoa mikä päivä ja minne suuntaan olen Kanadasta aikanaan lähdössä. Nyt ovat nekin päivämäärät (toivon mukaan) selvillä.

Torstai oli pyhitetty kokonaan viisumi-asioille. Eli käytännössä pankeissa ravaamista tiliotteen perässä, mikä oli turha toivo, sillä ulkomaalaisen tilini myötä he eivät pääse siihen täällä mitenkään käsiksi. Kirjoitettiin myös isäni kanssa kirjettä matkailusuunnitelmistani ensi keväälle, maksettiin viisumimaksu, kopioitiin papereita.. Kuten aiemmin sanoin, pitää olla paljon tahtoa jäädä, että jaksaa käydä läpi kyseisen rumban.

Meidän Vancouverin valloitus-reissu numero 2 alkoi perjantaina kun oltiin kaikki saatu päivä vapaaksi. Aamulla tosin piti katsoa lasten perään, mutta 10.05 bussi starttasi kerrankin ajoissa. Oli muuten hassua, oltiin viimeiset ihmiset, jotka mahtuivat kyseiseen kulkupeliin, muut lippunsa jo aiemmin ostaneet jäivät nuolemaan näppejään ja odottamaan seuraavaa linja-autoa. Aika hassua, eivätkö ne yhtään katso kuinka moni on ostanut lipun ja säännöstele, kuten VR junissaan?
Itse nukuin suurimman osan tietöiden täyttämästä matkasta ja kun päästiin Vaniin otettiin taas Skytrain keskustaan. Jännä miten sitä on oppinut jo liikkumaan kyseisessä kaupungissa eikä se enää tunnu niin suurelta kuin aluksi.


German and Finnish flags side by side, we're friends!

Oltiin saatu majapaikka Svenjan tuttavien luota ajomatkan päästä keskustasta ja sitä etsiessä alkoikin jälleen yksi luku eksymistarinoistamme. Ensin ylitettiin Sea bussilla pieni pätkä merta ja sitten otimme bussin, jonka kuski oli selvästi harrastelija-koomikko, tai muuten vain hyväntuulinen veikko, hauskutti meitä jutuillaan oikein kunnolla. Linja-autosta noustua oltiin ihan väärässä paikassa, mutta taas kysyttyämme neuvoa tällä kertaa autossa istuneelta mieheltä löysimme "Mordorin portaat". Kutsuimme niitä tuolla nimellä, sillä askelmat (onneksi alaspäin!) tuntuivat vain jatkuvan ja jatkuvan. Saavuttiin kuitenkin lopulta hienoon taloon ja aseteltiin tavaramme, eli käytännössä vallattiin koko alakerta.


Girls on the Steps of Mordor!

Sitten lepäiltiinkin muutama tunti, ennen lähtöä takaisin downtowniin ja Science Worldiin. Siellä oli upea Body and Brain Exhibition, eli käytännössä esillä oli kuolleiden ihmisten tieteen hyväksi lahjoittamia ruumiita tai elimiä tai esimerkiksi sikiöitä. Täytyy myöntää, että ne olivat kyllä vähän liikaa, tuli aika paha olo katsella, varsinkin äitiä, jonka sisällä oli vauva kasvamassa. Muutama kaveri oli käynyt samaisessa näyttelyssä ennen meitä ja olivat viettäneet kolmekin tuntia, mutta myö oltiin hämmästykseksemme valmiita jo tunnissa! Harmitti vähän kun sisällä ei saanut kuvia ottaa, olisi tullut aika hienoja otoksia.

Science World

Sitten käytiin Mäkkärin kautta nappaamassa iltapalaa, kunnes palattiin kiltisti ajoissa kotiin ja juttelemaan talon isännän kanssa. Heti ensitapaamisesta lähtien vakuututtiin siitä miten mukava henkilö kyseessä! Jatkettiin iltaa puhumalla tyttöjen kanssa yömyöhään, kunnes lopulta maltettiin mennä yöpuulle kuvien ottamisen jälkeen.. Aamulla ihmettelin kun Svenja oli vaihtanut huonetta ja järkytyksekseni sain kuulla minun olevan syynä, kuulema kuorsaan! Enpä ollut sitäkään ennen tiennyt, mutta syytin tukossa ollutta nenää.

Perheen isä oli tehnyt ihanan aamupalan ja laittanut jopa tyttömäiset servetit vain meitä varten, how cute is that! Hän myös antoi meille kyydin takaisin keskustaan, jossa käveltiin pääkadulle tapaamaan muita au paireja. Koko viikonlopun ideahan oli alunperin hyvästellä pari ranskalaista poika-au pairia ja heidät sekä iso ryhmä muita nannyja+mannyja kohdattiin. Muut lähtivät English Baylle, eli samaiselle rannalle missä myö oltiin viime kerralla, mutta me ajateltiin hyödyntää aika shoppailuun ja esimerkiksi talvitakin metsästykseen!


Beautiful trees!

Otettiin sitten tysyjen kanssa Skytrain Metrotowniin, joka on suuren suuri kauppkeskus noin puolen tunnin matkan päästä keskustasta. Kierreltiin kaupasta toiseen ja mukaan tarttui kaikenlaista. Erityismaininta täytyy kyllä antaa tälläkin kerralla food courtille, eli ruokaosastoille täällä päin. Yleensä se on iso halli, jonka reunoja kiertävät eri ketjujen kojut, helposti parisenkymmentä erilaista, kaikkea hampurilaisista sushiin. Siinä on vain aina valinnan vaikeus, taisin itse mennä sieltä missä aita on matalin ja ottaa purilaisen.

Huvittavin tapaus oli kyllä eräs myyjäpoika, joka alkoi vain kysellä kaikkea ja iltasuunnitelmia, "ja tällä ei ole mitään tekemistä kauppaamieni tuotteiden kanssa", käytännössä siis pyysi meitä kolmea ulos tuosta noin vain. Kieltäydyttiin kohteliaasti, mutta aina ohi mennessä saatiin kunnon vilkuttelut perään, mikäs siinä :-)


Metrotown and somebody carving pumpkins!

Sunnuntai valkeni harvinaisen sateisena, aamulla nukuttiin kuitenkin ihanan pitkään ja syötiin hyvin ennen liikkeellelähtöä. Minä suuntasin keskustaan moikkaamaan brasilialaista kaveriani, joka ei sitten ikinä ilmaantunut paikalle samalla kun tytöt menivät vielä uuteen kauppakeskukseen takin toivossa. Kun lopulta lähdettiin takaisin Chilliwackiin Greyhoundin bussilla, oli kello jo niin paljon, että kotiin tullessa olikin aika käydä levolle jo seuraavan päivän töiden takia.
Yritän taas kiriä päiviä kiinni täällä blogissa kunhan aikaa joku minulle taikoisi jostain, tänäänkin eletään jo 3.11, eli Ellan synttäripäivää. Käytiin jo kakku viemässä ja laulut laulamassa, illalla tiedossa lisää ohjelmaa. Niistä enemmän kunhan joskus sinne asti päästään. Loppuun laitan vielä kuvan jostain, jota oli pakko kokeilla Vaniin saavuttuamme. (Ja kyllä, se koppi oli aika ahdas kolmelle!)


<3