Joka tapauksessa, viimeksi jäätiin Thanksgiving-holiday:hin eli suomalaisittain Kiitospäivään, kolmepäiväiseen viikonloppuun. Amerikassahan kyseistä sadonkorjuujuhlaa juhlitaan vasta kuukauden päästä, mutta me otettiin jo varaslähtö herkuttelussa. Tuntui kyllä ihan joululta, sen verran ruokaa oli pöydässä ja monen päivän edestä.
Lauantaina, 9.10 mentiin ensin Svenjan kanssa aamusta salille polttamaan kaloreita tulevaa syöpöttelyä silmällä pitäen. Tykkään meidän kuntosalista, siellä käy paljon porukkaa, mutta paikan uutuudenkin takia laitteita on riittävästi, ne ovat hyviä ja siellä on altaita sekä sauna (!), jota ei kuitenkaan vielä ole kokeiltu.
Illasta laittauduin perheeni kanssa tuttavien päivällistä varten, ensimmäiselle kalkkuna-aterialleni siis. Hauskaa oli, pöytä notkui ruokaa kalkkunasta, perunamuusista, karpalo-kastikkeista ja kasviksista lähtien, vain muutamia mainitakseni. Ja jälkiruoaksi oli tietysti jotain kurpitsaista, pieniä pumpkin pie-leivoksia. En muuten laskenut miten monta kertaa tuon holidayn aikana söin jotain kurpitsasta tehtyä, voisi senkin mainita. (Lattea, piirakkaa x 10000000 jne.)
Ready for the first turkey-dinner!
Sunnuntaina mentiin ensin tyttöjen kanssa kirkkoon ja kokeiltiin kello 11 jumalanpalvelusta normaalin 9 sijaan. Positiivisia puolia löytyi heti myöhään nukkumisen lisäksi; tuttuja kasvoja oli ainakin tuplasti enemmän, sillä kaikki nuoret jostain kumman syystä ilmaantuivat tähän myöhempään palvelukseen!
Kotiin päästyämme vaihdettiin vaan kiireesti vaatteet ja mentiin kokoonpanolla minä, Svenja ja Ella sekä miun host-mom sekä lapset ja S:n host-dad ja lapset Cultus Lakelle hiking, eli vaeltamaan. Reitin nimi oli Seven Sisters' Trail, joka tulee komeista seitsemästä puusta polun varrelta. Sää oli upea, syksy-kuvia tuli lopulta nappailtua ja hiki pukkasi pintaan. Lapset säikyttelivät joka toisen puunrungon tai kiven takaa, mutta hauskaa oli!
In the forest
Fall is finally here!
Takaisin tultua olikin aika taas vaihtaa vaatteita viikonlopun pääaterialle, jota varten meidän taloon kokoontui kymmenen ihmistä, eli meidän perhe sekä Svenjan. Host-isäni oli kokannut koko päivän ja tuoksut olivat huumaavat. Lasten hypellessä trampoliinilla ulkona myö yhdistettiin pitkä pöytä, taiteltiin liinat ja kerättiin kukkaset koristeiksi. Kaikki olivat parhaimmissaan, mikä vain lisäsi juhlan tuntua. Kun lopulta päästiin itse asiaan, eli ruokailuun, puhe vaimeni ja lapsetkin olivat poikkeuksellisen hiljaa.
Pääruoan jälkeen odotellessa jälkiruokaa pääsin minä lausumaan suomeksi ruokarukouksen kaikkien puolesta ja tuntuipa oudolta taas viäntää kotoisaa kieltä. Vaikka sitä Ellan kanssa yleensä kahdestaan ollessa puhutaankin, niin harvassa ovat ne tilanteet kun kotona suomea kellekään toistelen.
Thanksgiving table without food yet
Sen jälkeen perinteen mukaisesti jokainen sanoi jonkun asian, josta on kiitollinen. Lasten vastaukset olivat hauskoja, kuten serkkupojan ollessaan kiitollinen sähköstä. No, nykypäivänä aika pulassahan ilman sitä oltaisiin. Itse totesin olevani thankful for kanadalaisesta perheestäni, ajasta jonka olen saanut täällä viettää, sekä ajasta jonka TOIVOTTAVASTI saan täällä vielä olla.
Mutta ehdottomasti kaikista suloisin oli host-tyttäreni A. Maailman leveimmällä hymyllä varustettuna hän totesi: "I'm thankful for Mimi". Ja se kyllä tuntui hyvältä. Siihen host-isä: "Oh man, you took mine!" :-)
Kiitollisuus-kierroksen jälkeen keskityttiin sitten kahteen erilaiseen kurpitsapiiraseen, oi nam! Kyllä kotitekoinen cheese-pumpkin pie vei nyt voiton teollisesta vastineestaan. Aterian jälkeen oltiin varsinkin Svenjan kanssa niin täynnä että kontattiin vaan portaita ylös ja maattiin kuoleman kielissä sohvilla, host-äitini sai aika mahtavia kuvia.. Ja mietittiin vanhempieni kanssa samalla ratkaisua viisumi-ongelmaani. Isä keksikin helpon tavan: "Just marry some guy here", eikun metsästämään!
Illalla lasten painuessa alakertaan katsomaan Helinä-keijun uusinta elokuvaa me aikuiset (ai että rakastan sanoa noin!) siirryttiin näyttämään synkkää puoltamme eli pelaamaan uhkapelejä. No ei aivan, joku kortti- ja lautapelin yhdistelmä oli kuitenkin kyseessä, en muista nimeä, mutta tärkeintähän oli se, että pärjäsin siinä! Todellakin, tyhjensin pöydän pelimerkeistä ja sain muut huokailemaan sekä suosittelemaan gamblingia Las Vegasissa, luonnonlahjakkuus kun selvästikin olen.
Gambling queen!
Seuraavana aamuna, eli maanantaina, virallisena Thanksgiving-päivänä, oli ihana herätä skonssien tuoksuun ja tietoisuuteen, ettei ole kiire minnekään. Tuossa vaiheessa ei ollut paljoa tietoa vielä päivän kulusta. Muutamat puhelut soitettuani suuntasin Svenjan haettuani Planet Earth-nimistä aamiaispaikkaa kohti tarkoituksena nauttia siellä purtavaa Ellan kanssa. Paikka oli kuitenkin suljettu, joten siirryttiin Starbucksin puolelle. Tavattiin myös loput porukasta, eli sveitsiläinen tyttö, 2 x itävaltalainen tyttö, itävaltalainen poika ja saksalainen tyttö. Ideana oli ajaa hyvän matkaa Chilliwackistä, harrastaa hikingia (pahoittelen etten käännä sanaa, mutta vaeltaminen ei mielestäni nyt kuvaa sitä täydellisesti) noin kilometrin verran ja päätyä sitten järvelle nimeltä Lindeman Lake.
Asetuttiin autoihin ja lähdettiin jälleen kirkkaan kauniissa säässä ajelemaan. Matka sujui rattoisasti kuvia nappaillen ja vitsaillen muun muassa muuten puiden peittämistä vuorista, mutta ihmetellen niiden kaljuja kohtia. Keksittiin että kyseessähän oli ilmiselvästi Shave the forest - Save the forest- ohjelma.
Kun aikanaan saavuttiin perille ja lähdettiin kävelemään rinnettä, jyrkkää sellaista, ylöspäin huomattiin, että turistioppaamme, eli itävaltalainen O, seurueemme ainoa miespuolinen jäsen, oli osunut hieman pieleen kilometrimäärässä. Piti ottaa muutama tauko monen kilometrin matkalla eikä reissua helpottanut minun ja Ellan erittäin oikeaan osunut asuvavalinta, mekko päällä joka säällä, eikös?
Perille päästessä maisemat olivat kuitenkin jokaisen hikipisaran veroiset. Kirkkaan turkoosina kimalteleva järvi ja ympäröivät vuoret saivat jokaisen kaivamaan kameran esiin ja poseeraamaan erittäin turistimaisesti. Paikallisia vaeltajia hieman nauratti jostain syystä. Kiivettiin joka kivelle ja kannolle ottamaan kuvia itsestämme, maaoravasta sekä muun muassa upean syksyisissä väreissä loistavista puista. Itse piti taas päästä kiipeämään korkeimmalle kivelle, ihmettelen kyllä miten en tipahtanut järveen, sen verran jyrkkää ja liukasta oli eivätkä varusteet tosiaan ihan parhaimmat.
Lindeman Lake
We took match Finland vs. Germany, never guess who won?
Takaisintulo olikin sitten paljon helpompaa kun sai alamäkeen lasketella, tosin kuvien otto yllättäen taas hidasti menoa, mutta sallittakoon. Chilliwackiin palatessa mentiin koko porukalla Dairy Queeniin, alkavat varmaan ihmetellä siellä kun joka päivä ravataan vaihtelevalla kokoonpanolla. Ai niin ja taas tuli lisäys pumpkin-listaan, nimittäin Pumkin Pie Blizzarre, jätskiä siis! En muuten koskaan ennen ole nähnyt kenenkään dippaavaan hampurilaistaan tarjottimella olevaan ketsuppiin, nyt sekin on koettu, thanks to O!
Saatiin Svenjan kanssa kyyti kotikadulle, mutta päästiin myös kävelemään pieni pätkä, mikä oli riittävästi. Törmättiin nimittäin ensimmäistä kertaa tyttösen naapureihin, jotka olivat pesemässä autoa pihalla ja jäätiin juttelemaan. Hekin käyvät samassa kirkossa kuin myö ja tunnistivat meidät sieltä, vaikka itse täytyy myöntää ettei minkäänlaista muistijälkeä kyllä ole. Ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta kun kasvot ja erityisesti nimet ovat täällä hukassa. Ihan kamalalta tuntuu välillä kun joku tervehtiin, "How are you, Mimi?" Ja sitten ite on vain, että "Good, and you...?" kun nimestä ei ole mitään hajua.
Kuitenkin, vanhemmat vaikuttivat oikein mukavilta, lupasivat autella tarvittaessa antamalla esimerkiksi kyytiä jne ja heidän poikansa oli tämä tapaus, josta Svenja myöhemmin kirjoitti: "What would you do if your Canadian neighbour looked like Taylor Lautner (Jacob from Twilight)? ;-)" Kuuluisia naapureita meillä siis.
Uusi viikko, tai oikeastaan tiistai alkoi leppoisissa merkeissä, tosin loma oli tuntunut paljon pidemmältä kuin vain kolmelta päivältä, mikä entisestään vaikeutti töihin paluuta. Kuntosalin sijaan käytiin Svenjan kanssa kävelemässä hieman tottuttua hyytävämmässä säässä joen rantaa pitkin ja taidettiin ohittaa joku armeijan tukikohta, sen verran korkeita aitoja näkyi ja kovia laukauksia kuului. S:n mentyä takaisin hommiin minä suuntasin vielä ankkalammelle ottamaan muutaman syyskuvan, itselaukaisin hyvänä apurina. Onneksi oli hiljaista, en tykkää liiasta yleistöstä, varsinkin näin hyppykuvien rakastajana..
If you know me, you know what I was doing... :-)
Tiistai-iltana oli ensimmäisen virallisen Small Groupin vuoro, ajeltiin Downtowniin etsimään oikeaa paikkaa ja lopulta saavuttiin paikalle. Pari tuntia hurahti yllättävän nopeasti lueskellen ja jutellen, moneen kohtaan sai kyllä tungettua tuntemuksia ja kokemuksia au pair-näkökulmasta, esimerkiksi kysyttäessä käännekohtia elämässä tai joitain rohkeita askelia, joita on ottanut. Harmitti vain, että rennomman osuuden alkaessa eli poikien kaivaessa pingis-pöydän esille piti meidän tyttösten jo lähteä kotiin nukkumaan, ei sitä uskoisi miten väsynyt sitä on työpäivän jälkeen. Vaikka nukkuisit 10h yöunet, olet luultavasti silti väsynyt, ihan hassua!
Keskiviikko oli kiire päivä, tuntui että koko ajan oli menossa. Host-pojallani oli iltapäivällä taas maastojuoksunsa, kauniista säästäkin saatiin nauttia jälleen. Illalla E:n ja S:n kanssa suunnaattiin minnepä muualle kuin DQ:hun (lyhennys Dairy Queenista) sekä videovuokraamoon perjantai-illan au pair movie nightia silmällä pitäen ja vietettiinkin siellä hyvä tovi pohtien mikä olisi sopiva. Poika-nannyt olivat jo aiemmin alistuneet ajatukseen romanttisesta komediasta, joten napattiin 27 Dresses mukaan. Vuokraamolta pyöräiltiin (huom. ollaan aktiivisia, ei ajeta joka paikkaan vain autolla!) Svenjalle katsomaan Gleetä vaihteeksi ja miettimään tulevia lomasuunnitelmia, muun muassa joulua.
Sitten olikin jo "vapaapäiväni" vuoro! Eli torstaina suunnattiin koko perheeni voimin Vancouveriin. Pikkupojallani oli taas lääkäri ja lähdettiin kaikki mukaan. Lähdettiin hyvissä ajoin aamulla, ennen seitsemää, mutta liikenne oli siitä huolimatta järkyttävä, onneksi sain kuitenkin nukuttua autossa. Tyttöseni kyllä hieman ihmetteli, miten voin olla väsynyt, mutta host-äitini sanoin: "Adults are always tired."
Ensimmäiseksi mentiin tietysti sairaalalle, jossa viivyttiin parisen tuntia. Kun virallinen osuus oli ohi, mentiin äidin kanssa hospitalissa olevalle kirpputorille ja käytettiin hyväksi tarjousta "Täytä pussisi täyteen ja maksa $10". Itse maksoin vitosen ja sain muovikassillisen vaatteita. Sovituskoppi ei ollut käytössä, mutta kotona tutkiessani löytöjä voin silti todeta, että rikastuin taas muutamalla rievulla. (Tai köyhdyin, miten sen nyt ajattelee..)
Lounaalle suunnattiin viimeksi vierailemani Granville Marketin lähellä olevaan Fish&Chips paikkaan, joka olikin äärimmäisen hyvä! Parempaa kalaa ja ranskalaisia sain sieltä kuin Skotlannista, sorry Danny! :-) Julkisuudeltakaan ei näköjään voi välttyä kun Vancouveriin tulee, istuessamme popsimassa annoksiamme eräs mies nimittäin tuli luoksemme ja kysyi saako ottaa meistä kuvia kansalliseen ruokalehteen kun näytetään niin söpöiltä. Mikäs siinä, lupasi että Cooking Light:in joulukuun numerossa koristetaan jotain sivua.
Enjoyning the silent harbour
Ruokapaikasta palasimme takaisin keskustaan palauttamaan lasten kenkiä ja juoksentelemaan sateessa tuhansien muiden ihmisten kanssa. Onneksi meidän ei tarvinnut kauaa sietää väenpaljoutta vaan pääsimme pujahtamaan autolle sekä kääntämään nokkamme kohti Vancouver Aquariumia! Akvaario oli kyllä sanalla sanoen mahtava, varmasti ainakin Kanadan suurimpia. Nähtiin maitovalas-esitys, 4D-elokuva, huikaisevan suuria kaloja ja pieniä sammakoita, söpö lahjatavarakauppa.. Kaikkea siis laidasta laitaan.
Pretty talented beluga
Jelly fish world
In the jungle..
Akvaariolta ajettiin host-isäni vanhempien luokse ja juteltuamme aikamme sekä tutustuttua, olihan tämä ensimmäinen kerta kun heitä tapasin, tilatiin noutopalvelusta sushia päivälliseksi. Erittäin tottuneena syöjänä, yhden kerran kokemuksella siis, pistelin menemään ja hyvin maistui! Isoisä muuten näytti minulle aikanaan Suomesta tilaamaansa kirjaa, vanhaa opusta toisen maailmansodan aikaisista suomalaista lentokoneista, olivat kuulema aika taitavasti rakennettuja sekä menestyneitä. Takaisin kotiin palattiin sitten pimeän laskeuduttua jo aikoja sitten, taisinpa taas torkahdella, mutta en ollut ainut.
Perjantai sujui mukavasti salin sekä siivousten merkeissä musiikkia popitellen. Haettuani pojan koulusta (tytöllähän oli vielä voimistelu-harjoitukset menossa) aloitettiin talon koristelu Halloween-kuntoon. Aika myöhässä kyllä ollaan, kaksi viikko enää H-hetkeen ja monet muut ovat kyllä jo aika edellä, mielettömiä koristeluita on nähty kuten edellisessä postauksessa jo paljastin.
Vaihdettuani iltapäivällä vapaalle polkaistiin vakiokolmikolla McDonald'siin päivälliselle (kyllä äiti, terveelliset ruokatavat kunniaan!) ja siitä karkkiostoksille leffailtaa varten. Kotiin tultuamme ei tarvinnut montaa hetkeä odottaa kun muut jo saapuivat hirmuisten kantamusten kera. Maanantain hiking-ryhmään lisättiin vielä ranskalainen poika ja sitten oltiin koossa. Pojatkin tuntuivat nauttivan elokuvavalinnoistamme tai ainakin pärjäsivät ruoan voimalla. Yhdentoista jälkeen oltiin jo aika sekavassa tilassa kaiken sokerin jäljiltä ja muiden lähdettyä jätin suosiolla sipsien, keksien, karkkien ja kymmenen erilaisen limsapullon korjaamisen seuraavaksi päiväksi.
Ajattelin, että olisin kirjoittanut jo tästäkin viikonlopusta, joka nyt ohitettiin, mutta kamerani oli Svenjalla lainassa Seattlessä (valokuvamasiinani matkasi siis Amerikkaan ennen minua!), joten laittelen juttua tänne kunhan saan kuvat äitini järjestelmäkamerasta ulos. Nyt unille ja odottelemaan uutta työviikkoa, joka sekin tosin on lyhennetty, sillä jo perjantaiaamupäivällä kutsuu taas VAN-viikonloppu! Lopuksi saatte vielä nauttia hyvästä palvelusta, jota lounaspaikkamme olympiakaupungissa tarjosi.
I appreciate they admit they're not perfect! Maybe we should do that sometimes, too..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti