Victoria - Sosiaalista eksyntää ja turismia

Näin kipeänä ja sängyn pohjalla maatessa on hyvä lähteä kirjoittamaan, teksti voi sitten olla sen mukaista. Laittakaa kuumeen piikkiin, pahoittelut jo etukäteen! Seikkaluissani vaahterasiirapin maassa ollaan melkein kuukausi jäljessä nykyhetkeen, eli joulukuun alkuun, nähden. Hassua muuten miten joulufiilis lisääntyi heti, kun tuli vähänkin lunta, mutta nyt taas kun kaikki suli pois, lämpötila on +7C ja aurinko paistaa, niin ei hirveästi odotustakaan ole ilmassa kalenterin luukkujen avaamisesta tai jouluvalojen laittamisesta huolimatta!

Mutta tämä postaus siis käsittelee marraskuun alussa Ellan synttärien jälkeen, 6.-7.11, tekemäämme reissua provinssime Brittiläisen Kolumbian pääkaupunkiin Victoriaan. Tullessani Kanadaan ei miulla ollut mitään tietoa kuuluisista paikoista, mutta pian kävi selväksi, että Vancouver Islandilla olevaan capitaliin tulisi päästä. Syksyn ollessa pitkä ja kaunis, säät suosi myös meitä ja saatiinkin nauttia auringosta melkein ruskettumiseen saakka!
Alla on karttaa paikan sijainnista, sillä varmasti monikaan teistä ei miun tavoin ole aiemmin kuullut kyseisestä kaupungista:


Our journey from Vancouver to Victoria (ps, you can also see Whistler where we went during the following week!)

Palatakseni itse tarinaan: Lauantaina 6. päivä lähdettiin siis vähien yöunien jälkeen itävaltalaisen ystävämme O:n host-perheen autolla ajelemaan lauttaa kohti, joka veisi meidät määränpäähämme. (Kauhea muuten kun jouduin taas hakemaan tuota sanaa pitkään, piti tarkistaa sanakirjasta, mikä destination on suomeksi :-D) Ajomatka sujui hurjastellen ja vähän tietä etsien, mutta lopulta saavuimme satamaan ja jonkun aikaa jonotettuamme pääsimme sisälle. Lauttahan ei ollut ihan pienimmästä päästä, tuli ruotsinlaiva elävästi mieleen.. Matka meni kauppoja kierreleen ja nukkuen, ja mitä maisemia kerkesi katsella niin todellakin olisi voinut kuvitella Suomen saaristoa vilkuilevansa!


Welcome on Board!

Victoriaan päästyämme otettiin bussi, joka veisi meidät downtowniin. Ei oltu sitten älytty, miten kauan matka kestää, ainakin tunti meni mukavasti kaksikerroksisessa (!) linja-autossa istuessa. Hauska oli kun Svenja ihasteli upeita maisemia koko ajan ja voitiin todeta vaan, että Tervetuloa Suomeen, sillä samanlaisen havupuiden ja veden yhdistelmän löytää kotimaastamme melko helposti! Pääsin muuten taas osoittamaan blondiuttani, jonka aika ajoin osaan taitavasti piilottaa. Oltiin kaikki innoissamme nähtyämme Dairy Queenin ja mietittiin, miten bussi saataisiin Drive-In:ille. Kohta totean että "Jee, tuolla on toinen DQ!" Kaikki kattoo mua vähän pitkään kunnes sanovat: "Niin Mimmi se on se sama, vähän kierrettiin vaan eri reittiä" Hups. Taas todistettiin ainakin, että meikäläisen suuntavaisto on kunnossa. Tai sitten ei..


Beautiful Victoria, capital of BC

Noustuamme bussista lähdettiin jalan kulkemaan keskustaa kohti, ihailemaan satama-aluetta, joka näkyykin yläpuolella olevassa kuvassa ja ihan koko kaupunkia. Muut pääsi taas naureskelemaan mulle, oon vähintään yhtä paha turisti kuin kaikki japanilaiset yhteensä, aina kamera mukana joka paikassa. Tuhansia kuvia tullut jo otettua ja muiden mielestä ihan ihme jutuista, kuten puista. Mutta hei, sitä ei ikinä tiedä, millä kuvalla haluan teitä täälläkin seuraavaksi viihdyttää ;-)

Osteltiin tuliaisia, löytyi jo joululahjojakin, jotka voin sitten paljastaa aikanaan kun ne ovat päätyneet omistajilleen. Löydettiin kauhuksemme myöskin jonkinlainen "Chinatown", niitä ei taida täällä oikein välttää, menee mihin kaupunkiin tahansa. Ei kuitenkaan oltu ruokaa etsimässä, joten ei tullut samanlaista vatsaavääntävää kokemusta kuin viimeksi Vanissa.
Käytiin hakemassa kartat (kyllä, mietittiin mahdollista ja todennäköistä eksyntää) Visitor Centeristä ja harmiteltiin, että Whale Watching season oli jo ohi, tosin liputkin olisi olleet aika kalliit. Mutta siinä ainakin syy, jonka takia pitää palata keväämmällä!


Hugging a dolphine, my new friend

Löydettiin monenlaista reksiviittaa kuvia varten patsaista ja suihkulähteistä alkaen, kyllähän tuo Parlamenttitalokin aika komeasti taustalle sulautui. Kun oltiin saatu riittävästi nautittua ulkoilmasta ja poseerauksista, päätettiin mennä halvimpaan mahdolliseen ruokapaikkaan eli Mäkkärille. Siinä sitten syömisen lomassa arvotiin pitäisikö mennä elokuviin vai ei. O olisi kovasti halunnut nähdä Facebookista kertovan elokuvan Social Network, mutta valtaosa naispainotteisesta porukastamme (Svenja, Ella ja Sveitsi-C) tunsivat olevansa liian väsyneitä ja lähtivätkin jo majapaikkaamme.


Couple of twins, cool moves and the Parliament House


Come to Papa!

Minä päätin kuitenkin uhrautua ja olla hyvä ystävä lähtemällä leffaan. No ei, ihan mukava oli minustakin päästä katsomaan tuo paljon puhuttu movie, löytyisikö siitä jotain uutta ja mielenkiintoista kyseisestä nettisivustosta. Käytiin istuskelemassa ennen show:n alkua ja juteltiin kaikesta mahdollisesta, varsinkin koti-ikävästä. Ja erityisesti siitä, miten ristiriitaisesti toisaalta haluaisi olla takaisin kotona Euroopassa, mutta miten hyvin tietää, että kun sinne aikanaan pääsee niin sitten taas kaipaa jatkuvasti (toivottavasti ei koko aikaa kuitenkaan) tänne takaisin. Kun sitä vain osaisi nauttia hetkestä..

Itse leffateatteri oli valtavan iso ja kun lopulta päästiin saliin minun sählättyä lippujen kanssa (yritin tarjoa ferry ticketiä) oli pettymys aikamoinen ruudun ollessa säälittävän pieni ja kaukana. Tietysti viimeisellä rivillä oli jotain tekemistä asian kanssa, mutta silti. Ero muuten suomalaisiin teattereihin; ovet ovat auki koko ajan, eli porukka valuu sisälle kesken elokuvan. Jotkut saapuivat tyyliin vasta puolessa välissä. Mietin vain, että ovatkohan mahtaneet maksaa koko hintaa.. Ymmärrän tuon käytännön, jos pitää käydä vessassa tai muuta vastaavaa, mutta kyllä se vähän häiritsi kun juuri oli päässyt keskittymään niin kikattava teiniparvi istahtaa edessä oleville penkeille. Taidanpa olla tulossa vanhaksi, kun on onnellisesti unohtunut jo omat tuollaiset päivät. (Liekö niitä ollutkaan? :-)

Elokuva oli hyvä, vaikka ei ihan ehkä sen kaiken hehkutuksen arvoinen. Näyttelijät osasivat asiansa ja tarina kertoi mielenkiintoisesti FB:n ensivaiheista. Luulin, että tarina olisi ollut enemmän itse Facebookista, eikä vain sen kehittelijästä, mutta kävihän se noinkin.

Päästyämme pihalle alettiin metsästää oikeaa linja-autoa, joka veisi meidät C:n host-isovanhempien luokse, jotka olivat ystävällisesti luvanneet majoittaa meidät. Pimeään aikaan, ilman puhelimia ja ylös kirjoitettuna vain kadun nimi, jossa kohtaa pitäisi jäädä pois tuli hieman jännittävä olo, mutta onneksi minulla ainakin oli miehistä turvaa! (Ai siis kenestä olikaan puhe..?) Bussikuskikaan ei hirveästi herättänyt luottamusta toteamalla: "En oikeen tiedä tästä reitistä, yritetään katsella, missä kohtaa teidän pitäisi jäädä".

Löydettiin kuitenkin oikea risteys, mutta jatko oli hieman hämärän peitossa. Kysyttiin eräältä vastaantulijalta, joka vaikutti hieman sekavalta, kuin iskun päähän saanelta, sen verran silmät pyöri päässä. Koputettiin sitten lopulta suurelle mahonkiselle ovelle ja mies neuvoi meitä jatkamaan tietä eteenpäin yhä pimeämpään suuntaan, mistään katuvaloistahan ei tietysti ollut tietoakaan. Nauru oli myöskin aika kaukana kyseisen herran todetessa loppusanoiksi: "Be careful, good luck!"
Käsikynkässä sitten yritettiin O:n kanssa hermostuneesti naureskellen taittaa matkaa, tästä kanadalaisesta eläimistöstä kun ei koskaan tiedä, karhuja ja kojootteja sun muita on ollut liikkeellä ihan riittävästi. Niistä muista uhkista nyt puhumattakaan.. Onneksi ei tarvinnut hirveän kauaa kävellä kun löydettiin pilkkopimeässä oikea kadunkyltti. Ja nyt arvoitus; miten näimme sen ilman taskulamppuja tai muita valonlähteitä? Vastaus: Otetaan kameralla kuva ja katsotaan, mitä se sanoo :-D Eli voin jatkossakin ylpeänä kantaa pelastajaamme!

Muut porukastamme olivat jo menneet nukkumaan, tai ainakin huoneisiinsa meidän juodessa vielä teekupposet isovanhempien kanssa, jotka olivat kyllä hellyyttävän hyväsydämisiä ihmisiä! Ihan tällaisia tuikituntemattomia vain majoittivat, tiedän, että ainakin monelta suomlalaiselta se kysyisi paljon enemmän.

Sunnuntai-aamuna, 7.11, herättiin ihaniin tuoksuihin, aamiaspöytä nimittäin suorastaan pursusi herkkuja! Kaikista ihanin osa oli kyllä saada lopultakin kunnon leipää kaikkien teollisten toastien jälkeen. Tämäkin oli vaaleaa tietysti, mutta ainakin hyvää sellaista!
Syönnin jälkeen isäntäpariskuntamme osoitti taas ystävällisyyttä antamalla meille kyydin keskustaan, säästettiin bussirahat ja aikaakin mukavasti. Päivä oli ihanan kirpakan syksyinen ja kaunis, harmi että juuri tuolloin oltiin aateltu viettää aikaa sisätiloissa, eli BC Royal Museumissa. Sitä ennen kierrettiin kuitenkin upea ja vanhanaikainen Empress hotelli läpi ja todettiin, ettei meidän palkoilla ehkä yövyttäisi moisessa marmorilattia brittiläistyyli-palatsissa.

Porukkamme jakaantui hieman museoon mennessä, sillä O, joka oli jo aiemmin käynyt Victorialla oli tietysti myös kiertänyt näyttelyt läpi eikä halunnut maksaa arvokasta lippua vaan lähti sen sijaan keskustaan takaisin. Me tytöt suunnattiin sitten katselemaan ja oppimaan uutta. Ensimmäisenä osuttiin Toisesta Maailmansodasta kertovaan näyttelyyn, jossa oli mahdollisuus pukeutua teeman mukaisesti ja ottaa sekä otattaa kuvia auton kanssa. Käytettiin tietysti tilaisuus hyväksi. Oli aika karu sekä pelottava tunne minunkin laittaa kaasunaamaria päähän ja miettiä, että jotkut OIKEASTI käyttivät joskus näitä vaatteita.


Greetings from the WWII (World War II)

Kuvat otettuamme jatkettiin matkaa salista toiseen. Ei voinut muuta kuin todeta, että museo oli valtava! Ja sen tarjonta oli runsas; näimme kaikkea mahdollista ötököistä aboriginaaleihin ja toteemeista purkkisäilöttyihin käärmeisiin. Kanadan historiaakin tuli opittua! Näyttelysalien jälkeen oli vuorossa opetuselokuva Lefgend of Flight, joka oli kuitenkin vähän tylsä kerrottuaan ainoastaan lentokoneiden suunnittelusta ja erityisesti niiden tulevaisuudesta historian sijaan. Sali oli kuitenkin huikaiseva, niin kutsuttu IMAX, eli screeni oli 10 kertaa normaalia isompi, mitat siis noin 18x26 metriä, jos oikein muistan. Kyllä kelpaisi, jos kotonakin voisi sellaista katsella ;-)
Kokonaisuudessaan oli kyllä ehdottomasti paras museo, jossa oon ikinä käynyt, tykkäsin hirveesti! Vaikka vierailemani museot nyt voi muutenkin laskea yhden käden sormilla ja ne ovat olleet kotiseutumuseoita kansallisten sijaan, mutta..


Life of Au Pairs


Pretty (and) big bug


Royal BC Museum and totems

Ulos selvittyämme yhytettiin O ja käyskenneltiin katuja vielä tekemään ostokset ja etsimään ruokaa. Sitten olikin aika napata Express Bussi takaisin satamaan, joka ei kuitenkaan nimestä huolimatta vakuuttanut; sama aika kärvisteltiin kuin tullessakin. Hieman vatsakipuisena yritin vain nukkua lauttamatkan, mutta piristyin taas autossa kotia päin keskustelun livetessä Astrid Lindgreniin ja meidän hehkuttaessa vuoronperään kunkin tarinan ihanuutta! Tykkään kyllä meidän keskusteluista, niistä oppii eli ovat hyödyllisiä kaiken huvin lisäksi! :-)

Semmoinen oli se viikonloppu, tai oikeastaan kaksipäiväinen. Hirmuisesti sitä voi touhuta noinkin lyhyessä ajassa! Loppuun vielä selitys siihen, miksi tämä nainen käyttää nykyään niin paljon tuota kuuluisaa sanontaa, eh?


This explains it all, eh? :-) "Better than sayin' huh!"