Kaiken jalkeen, PERILLA

Pahoittelen jo etukateen, etta joudutte lukemaan "aakkosetonta" tekstia, olen perheen koneella, silla omasta koneesta loppui akku, eika etukateen ostamani adapteri olekaan kayttokelpoinen. Laitteen Kanadan puoleinen pistoke toimii, mutta Suomi-paa ei ota sopiakseen, etta nain :-)

Kiitokset muistamisista:
Osa teista tietaakin, etta jouduin kaymaan aika monta ongelmaa ja vastoinkaymista but I made it through! Olette varmasti uteliaita kuulemaan tarinan, joten kirjoitan sen tahan sen sijaan etta lahettaisin jokaiselle erikseen. Jos jaksat lukea koko tekstin, onnittelen jo etukateen. Useimmat teista ehka tekevat sen osissa, sekin on jo uroteko!

La 28. paiva, eli viimeinen paivani kotona avautui sumuisen suomalaisena sade-kelina. Meidan piti lahtea kotoa puoli 11 maissa ja tuskailin laukun painorajoitusten kanssa viela kaksikymmenta yli 10. Lopulta jatettyani talvitakin ja muutaman muun elintarkean asian taakseni paasimme lahtemaan ajelulle kohti Helsinki-Vantaata.

Kentalla vastassa oli monen sadan metri jono check in-tiskille ja nahtiinpa harvinainen naky: tama nainen lahti rayhaamaan vieraille ihmisille. Jotenkin vain kuohahti SUOMALAISTEN kaytos, me ja monet muut olimme jonottaneet lahemmas tunnin paastaksemme tiskille, sitten kun lopulta avataan toinen, kauempaa kaikkien takaa ryntaa joukko etuillen meita kiltisti jonossa odottaneita. Tuli sanottua pari valittua sanaa aika tiukkaan savyyn, toivottavasti edes heratti jotain ajatuksia.

Tavaroista eroon paastynani oli aika sanoa kyyneleiset heipat perheelle, ikava tulee! Turvatarkastuksessa laukkuni pengottiinkin sitten ympari, kaikki tavarat iPodista kynsiviilaan ja aprikooseihin oli pitkin hihnaa. Mitaan ei, yllatys yllatys, kuitenkaan loytynyt ja selvisin mukavasti Iceland Airin koneeseeen. Tosiaan lensin ensin Reyjavikiin huippumukavalla ja hyvinvarustellulla Boejingilla, jokaisella oli edessaolevan tuolin selkamyksessa omat naytot, joista voi valita katsooko TV/leffoja/musiikkia/peleja. Aika riensi mukavasti!

Islannin kauneutta, jaatikkoa ja vuoria ihailtuani ja vaihdettuani konetta, suunnattiin Atlantin yli Torontoon. Maahantulo-korttia lentoemon ja viereisten matkustajatovereiden avustuksellani ei ollut minulla viela harmainta aavistusta tulevasta hulabaloosta.

Kello oli paikallista aikaa n.19 (eli Suomessa n.22) kun siirryin korttini kanssa tulli-jonoon. Vaaleana hieman erotuin joukosta, japanilaiset ja turkkilaiset miehittivat suurimman osan parisataa metria pitkasta linjastosta. Seisoskeltuani vasyneena ja jalat puutuneena pari tuntia paasin lopulta itse tiskille, kauniin mutta heti alusta lahtien vahan liiankin tiukan ja epaystavallisen naisen hoiviin.

Kysymystulva oli us-ko-ma-ton.
Kanadassa ei siis ole au pair-ohjelmaa, joten minun piti kertoa tulevani matkustelemaan puoleksi vuodeksi. (Sen jalkeen olisi ollut tavoite hakea vain pidennysta viisumille). Mutta ei. "Milla muka rahoitat taalla olosi? Mista tunnet nama ihmiset? Miksi et ole suunnitellut koko reissuohjelmaasi? Missa aiot asua? Mita syot? Miksi muka lahtisit taalta enaa takaisin Suomeen, miten voin olla siita varma?" Voitte uskoa paniikin hiipineen pikkuhiljaa, kun minulle valkeni, etta tama nainen ei todellakaan usko mita sanon, eika tule paastamaan maahan. Tiukattuaan viela aikansa ja minun pysyessa lujana, tokaisi han vain kaskyn menna istumaan ja odottelemaan maarittelemattoman pitkaksi ajaksi. Tuossa vaiheessa vilkaisin jo kelloa ja tiesin myohastyvani seuraavalta lennolta, mutta se oli kuitenkin huolista pienimpia.

Yritin tavoittaa host-perhetta puhelimella, mutta se ei tunnu toimivan koko maassa, joten piti siis luottaa koneeseen. Pahaksi onneksi oman lapparini langatonta verkkoa ja -jarjestelmaa en osaa viela tanakaan paivana kayttaa, mutta onneksi viereisen penkin ystavallinen japanilais-rouva lainasi konettaan ja paasin Skypessa juttelemaan Kanada-perheeni kanssa. He rauhoittelivat ja tekivat suunnitelmia. Vasymys ja jarkytys oli kuitenkin tuossa tilanteessa liian kova ja rukoiltuani hetken aikaa aloin vain holtittomasti itkea. Menin ystavallisen oloisen miesvirkailijan luokse ja pyysin saada soittaa vanhemmilleni, jotka varmasti olisivat huolissaan.

Han kuitenkin kavi juttelemassa minua "palvelleelle" naisvirkailijalle ensin ja pyysi kertomaan tarinan uudestaan alusta. Hankaan ei niellyt koko tarinaa, mutta kai armosta antoi vaihtoehdot a) et tule maahan ollenkaan tai b) saat 3kk, jonka jalkeen voit ehka anoa lisa-aikaa. Otin tietysti jalkimmaisen, kiittelin kovasti ja suunnistin eteenpain saadakseni varmuuden, etta koneeni oli lahteny 5 minuuttia aikaisemmin ja yo pitaisi viettaa kentalla.

Sain lopultakin tavata myos ystavallisia ihmisia, Facebookiin paasin karibialaisen pojan koneella ja vanhemman oloiset virkailjat antoivat ensin soittaa Suomeen omalta puhelinkortiltaan ja sitten viela ilmaisen ruoka-lipun, muistutin kuulema virkailija-rouvan lastenlasta ja han saali minua, nuorta tyttoa.

Kentan haahuiluista, nukkumisyrityksista penkeilla ja niiden alla, ensimmaisesta kanadalaisesta ateriastani (hampurilaiset + fries, jotka olivat pahempia kuin mitkaan ranskalaiset ikina, mina joka en nirsoile soin ehka kaksi), upeista taideteoksista, college-tytosta, jolle kerroin Suomesta kaiken oleellisen ja kuuntelemastani tsemppaus-musiikista riittaisi kerrottavaa vaikka kuinka, kuvia ehka tulee myohemmin, mutta hyppaan tarinassa eteenpain todeten vain olleeni kuolemanvasynyt paastyani lopulta paikallista aikaa klo 7am, 29.8., Vancouverin koneeseen.

Kone oli taynna, eika epamukavissa penkeissa oikein saanut nukuttua, mutta juttelinpa pitkat patkat viereeni istuneen brasilialaisen pojan kanssa ja meista tuli hyvat ystavat. Suunniteltiin jo yhteisia reissuja, mm. lahtoa Las Vegasiin tuhlaamaan rahamme uhkapeleihin (ei hataa aiti, odotan ensin etta ansaitsen ne rahat! :-) Joka tapauksessa, matka meni kaikista nopeiten ja akkia olinkin tavarat kainalossa halaamassa host-isaani.

Matka Chilliwackiin meni erittain pikaisesti minun ihmetellessa upeita maisemia suu auki ja kuunnellessa tarinaa kaikesta mahdollisesta rikkaiden taloista maissipeltoihin. Koneella laskeuduttaessa kentalla oli nayttanyt ihan suomalaiselta, metsaa vain joka puolella, mutta autokyydin aikana tajusin, etta nyt ollaan kylla kaukana, silla nain korkeita vuoria ja laajoja alueita ei ihan meidan leveyspiireilla nay.

Paastyamme uuteen kotikaupunkiini, kavimme ensin moikkaamassa perheen tytarta, joka jai ystavilleen viela joksikin aikaa. Ymmarran taysin, kylla minakin olisin valinnut teekutsut! Isan kanssa matkasimme sitten kotiin ja sain laskea tavarat alakertaaNI. Voin sanoa noin, silla muut eivat kayta koko komeutta: valtavaa movie-roomia, olohuoneen tyylista leikkihuonetta, bathroomia ja makuuhuonetta. Omasta huoneestani loysin ihanat tervetulo-toivotukset, julisteen, piirroksia, kirjeen, suklaata, kukkia.. Ihanaa olla odotettu!

Eilinen paiva meni sitten syoden terveellisesti (hedelmia jalkiruoaksi karkkien sijaan, oikkein!), leikkien lasten kanssa legoilla, pelaten erilaisia peleja, lenkkeillen lahimmat leikkipuistot lapi, lukien iltasadut jne. Voitte uskoa, etta iltahalit annettuani kaaduin vain petiin eika unista ole paljoa muistikuvia. Yolla vaan tiedan heranneeni, huomanneeni olevani pyorimis-liikkeessa ja kolahtaessani lattialle, kaikkea sita siis tapahtuu taallakin :-D

Tana aamuna, eli 30.8. nukuttuani n.14h herasin luvatun sateen sijaan nakojaan mukanani tuomaan auringonpaisteeseen, soin kotoisan aamupalan, joka sisalsi muroja+mustikoita+banaania, soittelin pianoa ja istuin alas juttelemaan hieman teille rakkaille.

Tassapa seikkailuni "pahkinankuoressa". Jos et jaksanut lukea kaikkea kerralla, ei tuo haittaa mittaan, kirjoitan tata yhta lailla itselleni muistoksi ja paivakirjaksi kuin teillekin.

Paivan suunnitelmat:
Isa tulee noin tunnin paasta lasten kanssa, sitten olisi varmaankin tarkoitus taas viettaa yhteista aikaa, syoda ja tutustua lisaa toisiimme. Ajattelin myos soittaa parille paikalliselle au pairille ja lahtea moikkaamaan heita, turha sita on jaada sisalle istuskelemaan ja itkeskelemaan kun taalla ollaan. Varsinkin kun nyt ei ole varmuutta, miten kauan saan yhteisia hetkia viettaa, on tarkeinta vain TARTTUA HETKEEN! Tehkaa tekin niin.

Home is where your heart is, tj0!

It's the moment of Goodbyes!

Paljon olisi vielä sanottavaa, mutta pakkaamisten viimeistelyn ja kaiken muun touhun keskeltä laitan vielä lyhyesti kuvat tuliaisista ja kerron tuntemukset.



Suomi-kuvaa kirkastamaan

Gifts:
Ajattelin perhettä lahjoa monipuolisesti ja ilahduttaa erilaisilla tuotteilla. Kirjoiksi valitsin vanhemmille hieman virallisemman tyylisen Suomi-opuksen, joka sisältää huikean kauniita kuvia ja paikkaansa pitävän oloisia tekstejä. Tatun ja Patun This is Finland oli ehdoton vientiartikkeli, mietiskelin, että sitä voisi esimerkiksi lapsille lueskella ilta"saduksi" :-)

Marimekko- brändiä vien myös maailmalle. Paketeista löytyy kokkausta harrastavalle perheelle patakinnas sekä essu ja lapsien lempivärit yhdistävä pyyhe (oranssi+keltainen) onkin jo näkyvillä.

Fazerin erimakuiset suklaat, vähän irtokarkkia, purkkaa ja salmiakkia on myös laukussa odottamassa maistelijoitaan.

Mietin pitkään, mitä haluaisin lapsille antaa vielä erikseen. Päädyin Afrikan Tähteen, sillä vaikka se ei suomalaiselta kuulostakaan, on se kuitenkin sitä. En halunnut viedä mitään krääsää, enkä koriste-esineitä vaan jotain käyttökelpoista, jonka parissa voisimme yhdessä puuhailla lasten kanssa. Aika näyttää, miten hyvin siinä onnistumme!

Tuntemukset:
Itkettää ja naurattaa yhtä aikaa.
Varsinkin kulunut viikko on ollut henkisesti todella raskas, pahin hetki oli ehkäpä eilen kun ystäville junan ikkunasta vilkuttaessa tajusi, että FOR REAL, olen lähdössä ja että nähdään vasta vuoden päästä. Mutta toisaalta, stressaantuneena ja suruissani päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ymmärtää sekä hyväksyä valintani seuraukset. Tämä on sitä, mitä olen niin pitkään halunnut ja odottanut, tämä on jotain niin arvokasta, etten edes vielä ymmärrä.
Ikävä vain on hinta, joka on maksettava.

Seuraavien sanojen kautta haluan sanoa heipat hetkeksi, seuraavan kerran kuulumiset kerrotaankin rapakon takaa!

"I went coast to coast, and from star to star
That's how you learn, just who you are

Home is where your heart is
Find where you belong, start to take control, show a little soul
Then you feel who you are"

The Sounds - Home is where your heart is

Viimeinen viikko, eli tj 7!

Vähhiin käy..

Päivät tuntuvat kiitävän ohi pikakelauksella. Näinhän sitä kuulin sanottavan aiemminkin, mutten ikinä olisi uskonut, miten nopeasti ensin kuukausi, sitten viikot ja lopulta päivät voivat kulua. Viimeinen Suomi-viikko tältä erää pyörähtää kohta käyntiin ja vielä olisi monta asiaa tekemättä ja erityisesti ihmistä näkemättä!

Kanadan puolelta kuultua:
Host-perheeni äiti on parhaillaan Euroopassa käymässä ja tulee takaisin vasta pari päivää minun saapumiseni jälkeen. Ja kun viimeksi juttelin Skypessä hänen kanssaan, lupasi hän naureskellen kirjoittaa isännälle ohjeet parille viikolle ja erityisesti minun tuloani varten. On kuulema lupa odottaa aamiaista sänkyyn sekä kukkia yöpöydälle. Laitoin siis tulppaanit tilaukseen ;-)! No mutta vakavasti ottaen äiti lupasi, että pari ensimmäistä päivää saan ihan vain toipua, ottaa univelkaa takaisin ja toipua aikaerosta. Katsotaan, osaanko hyödyntää tuota vai palaako mieli jo tutustumaan uuteen asuinympäristöön!

Iloitsen myös suuresti tutustumisestani siihen saksalaiseen tyttöön, jonka kerroin tulevan host-äitini siskon perheeseen. Hän on minun ikäiseni (ja pituiseni!) tapaus ja luulen, että meille tulee mukavia hetkiä "while exploring the town" and so on. Suunniteltiin myös jo Vancouverin reissua jollekin vapaalle viikonlopulle, hänen tuttaviaan kuulema asuu siellä, joten majoitus-puolikin on kunnossa. Auto vain lainaan ja ei kun highwaylle!



Vancouver on muuten monesti äänestetty maailman kauneimmaksi kaupungiksi, enkä ihmettele ainakaan kuvia selatessa. Innolla odottelen noiden katujen tallaamista!


I'll be there soon(er or later)!

Tulevan viikon kuviot:
Viimeisen Suomi-viikonlopun sävelet ovat selvät: mökki-viikonloppu mummin&ukin sekä rakkaiden siskojen kera, ah! Ihan tulee tosiaan lapsuus ja onnellisen kuumat kesät mieleen: lettuja, mustikoita, uimista, leikkimökki, piilosta, keinu, kiikkutuoli ja mikä parasta.. SADAT AKU ANKAN TASKUKIRJAT! :-D Todellista rentoutumista siis luvassa.
Maanantaina olisi vuorossa lopullinen pakkailu, sillä sen jälkeen olenkin liesussa perjantaihin asti. Silloin ei paljoa muuta enää tehdä kuin yritetä totutella ajatukseen: "'Tomorrow I'll be abroad, Tomorrow, Tomorrow.." Mutta nyt otetaan vielä kaikki irti yhteisistä hetkistä, eikä huolehdita huomisesta, sillä "kullekin päivälle riittävät sen omat murheet". Ja ILOT!



Rentoutunut pienokainen (n.2-vuotias mökkiläinen) toivottaa mukavaa viikonloppua!

Unelmointia, tj 12 (ensi viikolla..!)

You can always dream about it!

Ajattelinpa kirjoitella myös haaveistani, eli siitä missä haluaisin vierailla, mitä nähdä ja ketä tavata tulevan vuoden aikana. Saa nähdä, miten moni kohde tästä pitkästä listasta toteutuu, mutta ainakin mahdollisuus on huomattavasti parempi kuin Suomesta käsin. Pestinihän Kanadassa loppuu jo koulujen suljettua ovensa kesäkuun lopulla, jonka jälkeen ajattelin viettää määrittelemättömän ajan matkustellen Amerikassa.

Places to see and visit, luonnonmuodostelmat:
- Niagara Falls on aina ollut toivelistallani miettiessäni, mitä haluaisin nähdä Amerikan mantereella. Kuulemieni kommenttien mukaan itse putoukset ovat aikamoinen pettymys, mutta sen sijaan läheinen Niagara on the Lake - kaupunki on parhaiten säilytettyjä salaisuuksia, intiimi pikkukaupunki upeine luontoineen sekä aktiviteetteineen. En muuten aiemmin tiennyt putousten sijaitsevan aivan rajalla, Ontariossa eli Kanadassa!

- Grand Canyon Arizonassa on myös aina kangastellut luonnonnähtävyyksien-listallani korkealla. Ja jos sitä joskus vierailisi vaikkapa Las Vegasissa (lennot Vancouverista sinne ovat kuulema 50$ luokkaa), ei matkaa kanjonille tulisi montaa sataa kilometriä maantietä.


Tämä maisema ilta- ja/aamuauringossa, ah!

- Rocky Mountains, eli kotoisasti Kalliovuoret Kanadan puolella olisi varmasti näkemisen arvoinen, kuten sen läheiset luonnonpuistotkin. Puistoista puheen ollen USA:ssa oleva Yellowstonen kansallispuisto, tikittäväksi aikapommiksikin kutsuttu nähtävyys olisi mielenkiintoista käydä katsastamassa. Sieltä eniten kiinnistaisivat Lake Yellowstone sekä geysir-lähde Old Faithful.

Places to see and visit, ihmisen aikaansaannokset:
- Jossain beach-paikassa olisi mukava käydä hankkimassa rusketusraidat ja juoksentelemassa hiekalla. Rantoja ja lämpöä tosin riittää Chilliwackissakin, kesällä parhaimmillaan noita Suomen lämpötiloja, eli +35C. Kohteena olisi kuitenkin varmaan Miami, joku muu paikka Floridassa tai Kalifornia.

Tuossa viimeksi mainitussa osavaltiossa olisi mukava käydä katsastamassa myös San Franciscon Golden Gate - silta. Se tosin vaikuttaa ainakin Googlen Street Viewin mukaan aika ruosteiselta, tai ainakin sen väriseltä, mutta sitäkin isommalta häkkyrältä :-)

Perhe on muuten suunnitellut matkaa Kalifornian Palm Springsiin maaliskuulle, edestakaisin-matkat eivät maksaisi yhtä viikkopalkkaani enempää, joten katsotaan jos satun lähtemään mukaan!


Kultainen (tai ehkä enemmänkin ruosteenpunainen) silta

- Kaliforniasta puhuttaessa mieleen tulevat tietysti myös L.A., elokuvien Hollywood-kyltti ja (oman tähden painattaminen) Walk of Fame(:en).

- Isot kaupungit, kuten Washington D.C. ja siellä Valkoinen talo sekä New York Vapaudenpatsaineen ja korkeine rakennuksineen kuuluvat myös toivottujen kohtien listalle. En ole mikään kaupunki-ihminen ja siksi olenkin tyytyväinen, että saan suurimman osan vuodestani viettää hieman pienemmissä ympyröissä. Silti tuntuu, että olisi mukava käydä aistimassa suurkaupunkien tunnelmaa!

- Mount Rushmore, eli USA:n entisten presidenttien kallioon hakatut naamat South Dakotassa olisi myös hauska käydä vilkaisemassa. Montakymmentä metriä korkeita kasvokuvia kelpaisi varmasti ihastella niska kenossa!


Vanhat herrat

People to see:
- Eräs hyvä ystäväni on kesän -11 Amerikassa au pairina ja hänen kanssaan olisi mahdollisuus reissata. Toinen ystäväni on myös mantereella, tarkemmin ottaen New Orleansissa yliopisto-vaihdossa ja loma olisi buukattu häntäkin ajatellen.

- Rascal Flatts. Eräs uusimpia lempibändejäni, kevyttä country-poppia soittava trio on vallannut tämän naisen iPodista melko mukavan osan ja unelma olisikin nähdä heitä livenä. Aiemmin en mantereelta poistu, ennen kuin se on tehty!

Jäiköhän jotain puuttumaan.. Tulevassa kotikaupungissani on tietysti monia paikkoja ja kohteita, joissa haluan käydä, mutta niistä voisi ehkä kirjoittaa myöhemmin. Viimeistään siinä vaiheessa kun niissä on jo ehtinyt vierailla!

Ai niin, loppumainokset unohtuivatkin tähän postaukseen liittyen. Kuopiolainen Haapaniemen puhallinorkesteri (http://www.haapaniemennuorisomusiikki.fi), jossa soittavat monet tuttuni, tekee esiintymisreissun länsirannikolle lokakuussa ja he soittavat muun muassa Disneylandissa. Tavoite olisi saada host-perhe suostuteltua reissuun kuuntelemaan tasokasta suomalaista musiikkia, kukapa sellaista kulttuurielämystä voisi vastustaa? ;-)

Valmistautumista, tj 17

Monet ovat kyselleet sekä henkisestä, että fyysisestä (pakkailu, erinäisten asioiden hoito) valmistautumisesta vuoteen. Ajattelinkin nyt paneutua tähän lähtöä edeltävään prosessiin.

Fyysinen "treeni":
Edellisessä postauksessani pureuduin jo hieman pakkaamisen saloihin. Matkalaukku nököttää ammollaan parin metrin päässä vieressäni erittäin vaativan näköisenä, eihän se ole saanut sisuksiinsa kuin muutaman vaatekappaleen. Nekin vain sellaisia, joita en ajatellut tässä tulevina reiluina 2,5 viikkona enää käyttää, kuten kaulahuivit, lapaset, villasukat..

Muutama asia pitäisi vielä ostaa, kuten läppärille kantolaukku, sillä en halua sen tulevan perille naarmuttuneena oltuaan lähes parikymmentä tuntia muovipussin suojissa. Adapteri on myös listalla, niitä varmasti saisi Kanadastakin, mutta ajattelin ostaa varmuuden vuoksi yhden etukäteen. Verkkovirtahan on tulevassa kotimaassani 120 V suomalaisen 230 V sijaan. Lääkitys on hyvä olla kunnossa reissuun lähtiessä, sekä varmistaa myös piilolinssien riittävyys. Nyt kun niitäkin tilaa riittävästi, ei tarvitse Kanadassa surra yhden kuivuneen linssiparin tähden!

Juuri tänään host-äitini laittoi sähköpostia vaatetusta koskien. Vaikka kaikki onkin siellä suomalaisiin hintoihin verrattuna todella edullista, hän suositteli panostamaan hyvään sadetakkiin ja mieluiten myös kumppareihin, jos vain laukusta löytyy tilaa. Vettä on tulossa kunnolla, mutta eipä sekään näin kauniin kesän ja aurinkoenergialla ladattujen akkujen jälkeen harmita. (Tarkistetaan tilanne muutaman sadekuukauden kuluttua..)

Asioiden hoitoa:
Verrattuna mahdolliseen Amerikkaan lähtöön, olen selvinnyt erittäin helpolla. Viisumia varten ei ole tarvinnut käydä suurlähetystössä haastatteluissa, vaan voin lentää suoraan huoletta Torontoon saadakseni sieltä turisti-viisumin. Kansainvälistä ajokorttia en isäntäperheen mukaan tarvitse, Suomen papereilla siis vain ajelemaan. Olen tosin harkinnut ko. kortin anomista, mahdollistaisihan se sitten USA:ssaki ajelut, jos tarvetta tulisi vaikkapa vuoden lopulla. Lääkäriin ei ole tarvinnut raahautua, todistukseksi riittää oma arvio fyysisestä kunnosta, vakavemmista saurauksista en onneksi kärsikään.

Matkapuhelimen liittymän vaihdoin mahdollisimman halpaan, sitä ei tule käytettyä vuoden aikana, mutta numero kuitenkin säilyy siihen asti kunnes Suomeen palaan. Perheen puhelinta saan lainata ja aikaisempi au pair totesi vain, että sitä oppii hyvin olemaan ajoissa tapaamisissa ilman puhelinta, kunhan vain ilmaantuu paikalle sovittuna ajankohtana. Tärkeä taito :-)!

Rahapolitiikassa selviän helpolla, sillä tiliä ei tarvitse vaihtaa kanadalaiseen, vaan kotimaisella Nordealla pärjään sielläkin. Vero-asioista ehkä pitäisi Kelan kanssa vielä keskustella, en sitten tiedä ovatko au pair-ansiot verotettavaa tuloa.

Henkinen (tunteiden) puoli:
Onhan se kieltämättä rankkaa lähteä vuodeksi pois tietäen, ettei läheisiä näe niin pitkään aikaan. Tosin perheestä ainakin osan pitäisi tulla moikkaamaan minua ja tuoda Mölökky mukanaan, että voidaan sitä sitten host-familylle opettaa. Olen tässä jo joutunut monelle hyvälle ja läheiselle ystävälle sanomaan "lopulliset" hyvästit ja kyllähän se tuntuu haikealta. En edes halua ajatella, mitä se on parin viikon päästä kun näen lukioystäviä kunnon kasan kerralla. Tai missä vaiheessa, luultavasti perillä vasta, iskee se tunne, että "Hei, täällä nyt sitä oikeasti ollaan, eikä paluuta ole."

Mutta kaikkeen uuteen tutustumisen hauskuus ja uudet ystävät pitävät koti-ikävän loitolla. Kirjoitin tosin jo itselleni kirjeen "Tämän saa avata Mimmi vasta ylitsepääsemättömän koti-ikävän hetkellä". Mitä lie olen mahtanut sinne raapustaa, enpä enää muista ja hyvä niin.

Olen myös jo nyt tutustunut muutamiin tuleviin au pair-tovereihin. Host-äitini siskon perheeseen saapuu syyskuussa tyttö, jonka kanssa aloittelen sähköpostin vaihtoa. Tukiverkosto on siis jo nyt hyvällä pohjalla ja muodostumassa.

Ja kun miettii, miten nopeasti esimerkiksi kolme lukiovuotta menivät, on vuosi lopulta häviävän lyhyt aika ihmisen elämässä. Mitä aktiivisempi vielä itse on, sitä ripeämmin päivät, viikot sekä kuukauden kuluvat. Voitte sitä paitsi olla varmoja, että tämä nainen tulee olemaan mukana kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa!


Wise men say.. (c) Mimmi P.

Yllä olevaan kotoisaan järvimaisemaan kirjoittamani viisaus pitää erittäin hyvin paikkansa. Oikeat ystävät eivät kavahda välimatkaa sen enempää kuin vuoden eroakaan.

PS, tänään vanhennun ja olen virallisesti 19! Eipä tuo ikä suurempia etuoikeuksia Suomessa tuo, mutta sainpa tietää, että USA:n 21 ikävuoden sijasta Kanadassa täysi-ikäisyyden raja on juuri tuo täyttämäni ikä. Paljoakaan en absolutistina tuosta tiedosta kostu, mutta onhan se mukavaa, että kuten kirjoitettu on: "Kaikki on sallittua, mutta kaikki ei ole teille hyväksi." ;-)

Pakkailua (tai ainakin sen suunnittelua), tj 21

Otsikosta:
Heti aluksi pitää puuttua otsikkoon. Joku saattaisi epäillä laskutaitojani (syystäkin), sillä aiemman suunnitelman mukaan tänään olisi jäljellä enää 20 päivää aiottuun lähtöön. Fiksuna naisena en tietysti ollut ajatellut, että arkipäivänä oleva lento saattaisi rajata pois vanhempien mahdollisuuden tulla saattamaan ja kyyditsemään kentälle. Lähtö on siis lauantaina 28.päivä, lentoliputkin juuri tilasin ja maksoin. Nyt olen köyhä, mutta sitäkin onnellisempi!

Lennot:

Mikä hauskinta, kaksi lentoani eivät edes kestä yhteensä 15 tuntia kauempaa. Helpolla selvitään! :-) Ensin suuntaan Helsingistä Islantiin, jossa vaihdan konetta. Se lennättääkin sitten tämän tyttösen Torontoon. Sieltä tullimuodollisuuksista ja peiteoperaatioista selvittyä otan toisen lennon Vancouveriin, jossa perheen ainakin pitäisi olla odottelemassa. Pää on ehtinyt jo tuossa vaiheessa mennä sekaisin kaikista aikaeroista, mutta Kanadassa eletään keskiyötä saapumishetkellä (vertaa, suomessa klo 10 aamulla), eli lähden nukkumaan, kun pitäisi ”oikeasti” viimeistään nousta juoksulenkille. Hetki pieni voi mennä jet lagista toipuessa ja erityisesti uuteen rytmiin kiinni pääsemisessä, sitä en ainakaan epäile yhtään!

Back to business - siis pakkailuihin:

On muuten aika vaikeaa yrittää miettiä, mitä kaikkea tarvitsee kokonaista vuotta varten. Mahdollisimman vähän tietysti, varsinkin kun kuulopuheiden mukaan kohdemaassa kaikki on ”supercheap”, mutta toisaalta vähän jotakin joka tilanteeseen. Kävin tänään ostoksilla ja kuten kuvista näkyy, mukaan tarttui monenlaista, mutta erityisesti upea, ISO ja toivottavasti erottuva matkalaukku. Koosta todistavat otokset, en minäkään nyt ihan mikään pienin ole ;-) Vaatteita yritän ottaa mukaan logiikalla ”have to” ja sitten jättää pois raa’asti vain kaikki, jotka eivät tuota kriteeriä täytä. Yritän noudattaa käytännöllistä sekä mukavaa linjaa, lapsien kanssa peuhatessa ei korkokengillä ole hirveästi käyttöä.

Sweet Dreams, eh..?

Tuliaiset:
Tuliaisista ajattelin ottaa kuvaa myöhemmin, kunhan olen saanut pakolliset suklaat ja salmiakit ostettua, mutta tänään tein Marimekosta jo muutaman löydön. Aikaisemmin olin hankkinut erityisesti perheen lapsia, mutta miksei tietysti aikuisiakin, silmällä pitäen Tatun ja Patun ”This is Finland”-kirjan, joka kertoo mielestäni osuvasti suomalaisten syvimmästä olemuksesta! Kirja vastaa kysymyksiin kahvin heittämisestä kiukaille kanteleilla hiihtelyyn. Eiku..?

Tuleva perheeni tykkää tunnetusti leipomisesta ja reseptien jakamisen lisäksi ajattelin ilahduttaa heitä Marimekon unikkoisella patakintaalla sekä essulla, joka on varmasti lapsille liian iso, mutta suojaa ainakin allekirjoittanutta roiskeilta. Just…dance and cook!

Tulevasta:
Olenko muuten miten monta kertaa jo kerinnyt mainita, miten ihanalta perhe vaikuttaa? Ainakin alku taitaa tälle naiselle olla aikamoista pyöritystä, niin monta eri kohdetta olisi tarkoitus käydä katsastamassa villieläimistä suurkaupungin vilinään.

Perheen entinen au pair vihjasi nyös, että kannattaa jo etukäteen tutustua kaupunkiin ja sen tarjontaan. Tein työtä käskettyä ja minnehän päädyin ensimmäiseksi? Paikallisen jalkapallo-joukkueen kotisivuille tietysti (ei siis soccer)! Ehkäpä muutakin nähtävää kuitenkin löytyy. Ainakin upeita vesiputouksia, vesipuistoa, Hell’s gates (tosijuttu!) jne. Kevättä odotan erityisen innolla ja kuvissa upeina loistavia tulppaanipeltoja, voitte vain uskoa, kuka on siellä silloin ensimmäisenä kirmaamassa!

Jännityksen kipristelyn yhdistyessa kasvavaan haikeuteen lähden mylläämään tieni läpi matkalaukun vieressä kasvavan vaatepinon. Mitäköhän sitä vielä saisi mahtumaan mukaan?

Aloitus, tj 24

Journey is about to begin..

Pitkään mietin blogin aloittamista, kunnes nyt, aivan lähdön kynnyksellä se tuli ajankohtaiseksi. Yhteydenpito on onneksi tänä päivänä helppoa, vaikka välissä olisivatkin ne pian erottavat reilut 8000 kilometriä, mutta silti ajattelin tuttujen (ja miksei tuntemattomienkin) olevan mukava lukea kuulumisiani säännöllisesti ja toivottavasti kuvien kera väritettyinä.

Faktoja itsestäni:
Olen siis 19-vuotias tämän kevään ylioppilas, jolla on jo pitkään ollut polttava palo ulkomaille. Välivuosi oli selvä ratkaisu kaiken lukemisen vastapainoksi, kohdemaa vain epäselvä. Ensin olin lähdössä Amerikkaan kaiken suuren ja mahtavan äärelle EF-järjestön kautta, mutta se polku toi vain mutkia eteeni. Perhettä ei löytynyt ja puolivälissä tätä kesää päätin itse ottaa ohjat käsiini ja alkaa aktiivisesti etsiä sitä "the Familyä". Yksityisen kautta sen löysinkin ja 27.päivä tätä kuuta olen lähdössä rapakon toiselle puolelle, Kanadan länsirannikolle.


Chilliwack - Town of Mountains and Water

Kohde:
Chilliwack, British Columbia. Googlettakaa. Eli lukioaikaisen opiskelu-kaupunkini Kuopion kokoinen mukava small town, lähellä Vancouveria. Rehellisesti sanottuna Kanada ei ollut lainkaan tuttu maa, mutta olin sen mielessäni kuvitellut hyvin Suomen kaltaiseksi. Pikkuhiljaa tässä on paljastunutkin erinäisiä tietoja ja yhteneväisyyksiä on havaittavissa. Tosin niin upeita maisemia vuorineen ei kotimaasta taida kuitenkaan löytyä kuin mitä tulevalla kotipaikallani on tarjottavana. Oloni tulee varmasti olemaan turvallinen ja tuttu lukuisien vesistöjen, järvien, jokien ja lampien läheisyydessä.

Ilmasto tuolla kaupungissa on melko lailla Suomen kaltainen, joten ensi talvenakin luistellaan, sekä tehdään lumiukkoja ja erityisesti -enkeleitä! Pakkasen ei tosin pitäisi paukkua aivan samoissa lukemissa kuin täällä kotosalla viime talvena, mutta mistäpä sitä tietää.

Eläimistöstä sen verran, että perhe on luvannut heti viedä minut retkeilemään ja tapaamaan paikallisia karhuja, susia, pesukarhuja, vuorivuohia ja hyttysiä. En malta odottaa ;-)!

Perhe:
Tulevassa host-familyssäni ovat vanhemmat sekä kaksi lasta, 6-vuotias tytär A ja 8-vuotias poika K. Lapset tuntuvat herttaisilta, ovat ehtineet kysellä minulta kaikenlaista nimeni lausumisesta siihen, leivonko mieluummin kakkuja vai pipareita. Vanhemmat vaikuttavat jo näin lyhyen tuntemisen jälkeen erittäin lämpöisiltä ja huumorintajuisilta ihmisiltä, jotka tulevat olemaan tukena ongelmienkin hetkellä. Olen siis erittäin innoissani tämänkin johdosta, luulen meidän tulevan toimeen erinomaisesti!


Sunset and Cultus Lake (c) Lea S.

Tuntemukset tällä hetkellä:
Yhdellä sanalla sanoen: kahtiajakoiset. Toisaalta päivä päivältä lähenevä lähtöpäivä siintää jo silmissä ja tulevan perheeni tuntema odotuksen riemu tarttuu minuunkin. Olen pitkään odottanut tätä irtiottoa, tunnen tarvitsevani aikaa tutustua itseeni, nähdä uusia kulttuureja, kokea kaikkea uutta ja tavata ihmisiä. Toisaalta pikkuhiljaa mielen pohjalle hiipii myös haikeus ja ikävään sekoittuva suru. Realiteetitkin iskevät päälle. Olen todellakin kohta lähdössä vuodeksi pois, vuodeksi, jonka aikana en ainakaan tämän hetkisen suunnitelman mukaan tule Suomen maaperää kuluttamaan. Nyt sen alkaa vasta ymmärtää ja huomata konkreettisesti. Lähipäivinä olen saanut hyviä esimerkkejä tavatessani joitakin ystäviäni viimeistä kertaa pitkään aikaan, muistellessani heidän kanssaan yhteisiä tempauksia sekä hetkiä ja vilkuttaessa heippoja.

Mutta kuten koko bloginkin slogan kuuluu: "Sometimes you have to leave that you could come back". Juuriaan ja sitä kaikkea hyvää ja kaunista, jota täältä kotoa löytyy arvostaa kahta enemmän kun on ollut hetken aikaa poissa.