Valmistautumista, tj 17

Monet ovat kyselleet sekä henkisestä, että fyysisestä (pakkailu, erinäisten asioiden hoito) valmistautumisesta vuoteen. Ajattelinkin nyt paneutua tähän lähtöä edeltävään prosessiin.

Fyysinen "treeni":
Edellisessä postauksessani pureuduin jo hieman pakkaamisen saloihin. Matkalaukku nököttää ammollaan parin metrin päässä vieressäni erittäin vaativan näköisenä, eihän se ole saanut sisuksiinsa kuin muutaman vaatekappaleen. Nekin vain sellaisia, joita en ajatellut tässä tulevina reiluina 2,5 viikkona enää käyttää, kuten kaulahuivit, lapaset, villasukat..

Muutama asia pitäisi vielä ostaa, kuten läppärille kantolaukku, sillä en halua sen tulevan perille naarmuttuneena oltuaan lähes parikymmentä tuntia muovipussin suojissa. Adapteri on myös listalla, niitä varmasti saisi Kanadastakin, mutta ajattelin ostaa varmuuden vuoksi yhden etukäteen. Verkkovirtahan on tulevassa kotimaassani 120 V suomalaisen 230 V sijaan. Lääkitys on hyvä olla kunnossa reissuun lähtiessä, sekä varmistaa myös piilolinssien riittävyys. Nyt kun niitäkin tilaa riittävästi, ei tarvitse Kanadassa surra yhden kuivuneen linssiparin tähden!

Juuri tänään host-äitini laittoi sähköpostia vaatetusta koskien. Vaikka kaikki onkin siellä suomalaisiin hintoihin verrattuna todella edullista, hän suositteli panostamaan hyvään sadetakkiin ja mieluiten myös kumppareihin, jos vain laukusta löytyy tilaa. Vettä on tulossa kunnolla, mutta eipä sekään näin kauniin kesän ja aurinkoenergialla ladattujen akkujen jälkeen harmita. (Tarkistetaan tilanne muutaman sadekuukauden kuluttua..)

Asioiden hoitoa:
Verrattuna mahdolliseen Amerikkaan lähtöön, olen selvinnyt erittäin helpolla. Viisumia varten ei ole tarvinnut käydä suurlähetystössä haastatteluissa, vaan voin lentää suoraan huoletta Torontoon saadakseni sieltä turisti-viisumin. Kansainvälistä ajokorttia en isäntäperheen mukaan tarvitse, Suomen papereilla siis vain ajelemaan. Olen tosin harkinnut ko. kortin anomista, mahdollistaisihan se sitten USA:ssaki ajelut, jos tarvetta tulisi vaikkapa vuoden lopulla. Lääkäriin ei ole tarvinnut raahautua, todistukseksi riittää oma arvio fyysisestä kunnosta, vakavemmista saurauksista en onneksi kärsikään.

Matkapuhelimen liittymän vaihdoin mahdollisimman halpaan, sitä ei tule käytettyä vuoden aikana, mutta numero kuitenkin säilyy siihen asti kunnes Suomeen palaan. Perheen puhelinta saan lainata ja aikaisempi au pair totesi vain, että sitä oppii hyvin olemaan ajoissa tapaamisissa ilman puhelinta, kunhan vain ilmaantuu paikalle sovittuna ajankohtana. Tärkeä taito :-)!

Rahapolitiikassa selviän helpolla, sillä tiliä ei tarvitse vaihtaa kanadalaiseen, vaan kotimaisella Nordealla pärjään sielläkin. Vero-asioista ehkä pitäisi Kelan kanssa vielä keskustella, en sitten tiedä ovatko au pair-ansiot verotettavaa tuloa.

Henkinen (tunteiden) puoli:
Onhan se kieltämättä rankkaa lähteä vuodeksi pois tietäen, ettei läheisiä näe niin pitkään aikaan. Tosin perheestä ainakin osan pitäisi tulla moikkaamaan minua ja tuoda Mölökky mukanaan, että voidaan sitä sitten host-familylle opettaa. Olen tässä jo joutunut monelle hyvälle ja läheiselle ystävälle sanomaan "lopulliset" hyvästit ja kyllähän se tuntuu haikealta. En edes halua ajatella, mitä se on parin viikon päästä kun näen lukioystäviä kunnon kasan kerralla. Tai missä vaiheessa, luultavasti perillä vasta, iskee se tunne, että "Hei, täällä nyt sitä oikeasti ollaan, eikä paluuta ole."

Mutta kaikkeen uuteen tutustumisen hauskuus ja uudet ystävät pitävät koti-ikävän loitolla. Kirjoitin tosin jo itselleni kirjeen "Tämän saa avata Mimmi vasta ylitsepääsemättömän koti-ikävän hetkellä". Mitä lie olen mahtanut sinne raapustaa, enpä enää muista ja hyvä niin.

Olen myös jo nyt tutustunut muutamiin tuleviin au pair-tovereihin. Host-äitini siskon perheeseen saapuu syyskuussa tyttö, jonka kanssa aloittelen sähköpostin vaihtoa. Tukiverkosto on siis jo nyt hyvällä pohjalla ja muodostumassa.

Ja kun miettii, miten nopeasti esimerkiksi kolme lukiovuotta menivät, on vuosi lopulta häviävän lyhyt aika ihmisen elämässä. Mitä aktiivisempi vielä itse on, sitä ripeämmin päivät, viikot sekä kuukauden kuluvat. Voitte sitä paitsi olla varmoja, että tämä nainen tulee olemaan mukana kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa!


Wise men say.. (c) Mimmi P.

Yllä olevaan kotoisaan järvimaisemaan kirjoittamani viisaus pitää erittäin hyvin paikkansa. Oikeat ystävät eivät kavahda välimatkaa sen enempää kuin vuoden eroakaan.

PS, tänään vanhennun ja olen virallisesti 19! Eipä tuo ikä suurempia etuoikeuksia Suomessa tuo, mutta sainpa tietää, että USA:n 21 ikävuoden sijasta Kanadassa täysi-ikäisyyden raja on juuri tuo täyttämäni ikä. Paljoakaan en absolutistina tuosta tiedosta kostu, mutta onhan se mukavaa, että kuten kirjoitettu on: "Kaikki on sallittua, mutta kaikki ei ole teille hyväksi." ;-)