Karhunelämää, olympiarenkaita ja Zzzzzzz...

..eli lyhyesti sanottuna neljän, melkein viiden päivän loma ja pohjoinen Whistler!

Ensinäkin haluan toivottaa teille kaikille oikein ihanaa ja siunattua alkanutta vuotta 2011 sekä hyvää loppiaista! Joululoma oli itellä niin kiireinen, ettei hirveästi kyllä kerennyt tänne kirjoitella tai tehdä muutenkaan mitään "ylimääräistä" (kuten nukkua liiaksi ;-), joten pittää tässä nyt yrittää korjailla tilannetta. Seikkailut laahaa hävettävän paljon jäljessä, tätä menoa joudun kirjoittelemaan puolet tarinoista sitten, kun olen turvallisesti taas Suomen kamaralla.. Mutta kun en joululahjaksikaan niitä ylimääräisiä tunteja vuorokauteen saanut, niin täytyy vaan yrittää tulla toimeen. Tällä kertaa kerrottakoon marraskuun puolessavälissä olleesta viiden päivän lomasta, tuolloin vietettiin siis Remembrance Day:tä ensimmäisen maailmansodan ja sen jälkeen olleiden sotien veteraanien muistoksi.

Victorian reissusta kerettiin toipua peräti kaksi kokonaista päivää, kunnes keskiviikkona 10.11. oli aika lähteä perheen ja Ellan kanssa kauan odotetulle reissulle, joka oli varattu jo syyskuussa. Taisin asiasta mainita jo sillon? Huhhuu, kun aika liitää, en vaan pääse siitä yli. Kuitenkin, pitkän ja rankan työviik.. siis kaksipäiväisen jälkeen suunnattiin auton nokka kohti pohjoista olympiakaupunkia. Hassua muuten, miten viime talven kilipailuja kutsuttiin Vancouverin olympialaisiksi, vaikka todella monet kisapaikat, kuten maastohiihto, kelkkailu ja mäkihyppy olivatkin juuri Whistlerissä, yli parin tunnin matkan päässä Vanista.

Automatka sujui rattoisasti mukaan otetuilta tietokoneilta leffoja katsellen, ainakin Matilda tuli nähtyä. Käytiin syömässä päivällistä host-isän vanhempien luona Vancouverissa, tilatut pitsat maittivat yllättävän hyvin. Pimeys oli laskeutunut jo kauan aikaa sitten, kun päästiin matkaan ja vähän harmitti, että missattiin hienot näkymät. Tie kohteeseemme mutkitteli vuoren vierellä ja toisella puolella oli Tyyni valtameri, joka olisi ollut mukava nähdä. Mutta paluumatkalla saatiin parempi aavistus reitistämme..

Päästiin lopulta hotellillemme, purettiin laukut ja todettiin, että tässäkö sitä pitäisi sitten olla. Huone oli hieman liian pieni kuudelle hengelle, me Ellan kanssa nukuttiin pienessä kopissa, jossa ei todellakaan ollut mitään muuta kuin kerrossänky, ei edes ikkunaa! Mutta se oli toisaalta hyvä, sillä huoneessa oli aina pimeää, mikä ehkä edesauttoi meidän ylikehittyneitä unenlahjojamme reissun aikana.. Huoneistossa (meidän "komero", vanhempien makuuhuone ja yhdistetty keittiö+olohuone, jossa lapset nukkuivat) oli vain yksi kylpyhuone/WC, joka sekin aiheutti vähän päänvaivaa kuuden ihmisen yrittäessä sopia suihku-ja ylipäätään vessavuoroja! Palautetta tuli kyllä sitten annettua.


The first glimpse of Whistler!

Ennen nukkumaanmenoa host-äiti ajoi meidät vielä kävelylle itse Whistlerin kylään, sillä meidän majoitus oli hieman kauempana keskustasta. Nähtiin paljon pieniä ja kalliita putiikkeja sekä hirmuisesti meidän ikäisiä nuoria, kaikki samanoloisia löysissä snowboarding-vaatteissaan. Paikka onkin tunnettu eri puolilta maailmaa tulevista nuorista, jotka työskentelevät ja laskettelevat tai lumilautailevat vastapainoksi.
Kierreltiin vähän lisää ja löydettiin melkein sattumalta olympiarenkaat! Siinä sitten ensimmäiset poseeraukset vähän turhan pimeässä harrasteltiin ennen kämpille paluuta ja autuasta nukkumista..


The Olympic Spirit was still there, or at least a touch of it!

Seuraavana päivänä, torstaina, eli varsinaisena "veteraanipäivänä" mentiin koko porukalla kiertelemään kylää ympäri. Saatiin ensimmäinen kosketus niin Lushiin, lelukauppoihin kuin jälleen kerran souvenirstoreihinkin. Kaikki vaan oli tietysti niin arvokasta, ettei hirveästi mittään viititty ostella, mutta bongailtiin kyllä jo hyviä joululahjoja, niistä lisää joulua käsittelevissä postauksissa. Oltiin kyllä taas hieman turisteja ja Body Shopissa oltiin varmoja, että heittävät meidät pian pihalle kun kokeiltiin ihan kaikkea mahdollista eikä sitten ostettu mitään. Harmi vaan, että season ei ollut vielä alkanut niin osa kaupoista oli kiinni kuten kaikki ylös menevät gondolatkin, joten koko reissun aikana ei kunnon maisemakuvaa saatu :-(


Rings and a couple of twins again!


We found them regardless of their willing to hide - Mascots of Olympics


Mm.. Hot chocolate warmed up nicely, it was sooo cold out there, maybe even minus degrees! (Or then not..)

Heti muuten kun saavuttiin keskustaan niin saatiin ensimmäinen kosketus lumeen tänä talvena, tuli pyydystettyä muutama hiutalekin kieli pitkällä! Kun oltiin saatu tarpeeksemme ikkunashoppailusta (tai sisällä_kaupassa_tyhjän_panttina-kiertelystä), palailtiin takaisin majapaikkaamme ja käytettiin hyväksi palveluita, eli tässä tapauksessa hot tubea! Piti hetken aikaa taas vaihteeksi miettiä, mikä ihme tuo on suomeksi, mutta siis poreallashan se :-) Ihanan lämmintä oli, eikä maisematkaan ihan pahat, lunta satoi, joten oli hieman sumuista eli ei nähty vuoria metsää vaan. Mutta kyllä niiden jylhien mäkien läsnäolon saattoi aistia sieltä pilvien läpikin!


A hot tub and a view - mountains and snow, not that bad!

Illalla sitten mentiin tuttavaperheen luokse, jotka olivat myös tulleet samaan paikkaan lomalle. Myö oltiin luvattu Ellan kanssa vastata lapsista (4 yhteensä), että vanhemmat pääsivät syömään sekä viettämään yhteistä iltaa. Käytiin sitten vähän isommassa uima-altaassa kuin meidän hot tub ja sen jälkeen mentiin lähimpään Mäkkäriin syömään. Kyllä, siellä oli sekin, missäpä ei.. Ite en oo nirso ruoan suhteen (ja sen huomaa :-D), mutta muistan, että salaatti, jonka siellä tilasin oli hirvein ikinä, joten nälkähän siitä jäi. Onneksi vanhemmat oli jättäny meille kaikenlaista hyvää juustolautasista hedelmäsalaatti-tyylisiin sekotuksiin. Käytiin hotellin respasta vuokraamassa vielä Mulan, huippuleffa, joka kuitenkin oli liian pelottava ainakin miun tyttärelle. Hän karkasi kaverinsa kanssa melkeinpä ensimmäisten minuuttien jälkeen toiseen huoneeseen katsomaan jotain muuta, mutta meidän piti katsoa Disneyn kelpo tuotos loppuun.

Kolmas päivämme, eli perjantai sujuikin sitten aktiivisissa merkeissä. Kuten aiemmin kerroin, meidän perhe ei ollut siis ainut tuttavapiiristämme, joka oli saanut päähänsä lähteä Whistleriin lomalle, vaan mukana (tosin kaikki lyhyemmän aikaa kuin me), oli ainakin 2 ellei kolmekin muuta lapsiperhettä. Minunkin tytöllä ja pojalla riitti siis seuraa.
Lähdettiin heti aamusta ajelemaan katsastaaksemme ensimmäisen vesiputouksen, yhteensähän noita nähtävyyksiä taisi matkan aikana kertyä 4 ja paranivat vain loppua kohden. Parkkeerattuamme saatiin vähän taas lisää hiking-kokemusta kunnes lopultiin saavuttiin putouksen äärelle. Siellä sitten otettiin ryhmä-sekä yksittäiskuvia tietysti hirmuinen kasa, halailtiin puita perinteiseen tyyliin ja melkein liukastuttiin kalliolta sekä heitettiin ylimääräiset laidan yli. Paras oli kun host-isä joutui olemaan miun ja Ellan kanssa samassa kuvassa kun nojasi aitaan ryhmäkuvan aikana ja kun se oli otettu niin ei sitten suostuttu siirtymään siitä edestä. No, ei se hirveästi valittanutkaan :-P


The first waterfall we saw, called Nairn Falls! And it doesn't seem big in that picture at all but it actually was

Putoukselta ajettiin koko porukka, eli kaikki perheet takaisin kylään ja shoppailtiin vähän lisää. Ja otettiin tietysti kuvia.. Takasin tullessa jouduttiin tekemään hirmunen kierto, kun joku poloinen auto oli törmännyt virranjakajaan ja tie oli tietysti suljettu sekä sähköt poikki monta tuntia. Siinä sitten oli aika jännä hotellillakin olla kun käytävillä oli vain niitä glow stickejä vähän antamassa valoa. Onneksi tietokoneessa riitti virtaa, niin katsottiin E:n kanssa Walk the Line, suosittelen! Tykkään näistä tosielämään perustuvista draamoista ja musiikki nyt tietysti on vaan plussaa.

Illemmalla sitten suunnattiin taas yhden perheen huoneelle ensin istuskelemaan ja juttelemaan, jonka jälkeen lähdettiin päivälliselle. Paikka oli kuuluisa (liian), niin jouduttiin odottamaan ihan hyvän aikaa ensin ulkopuolella ja myöhemmin itse salissa. Muistelisin syöneeni lihapullia, jotka eivät kyllä vetäneet vertoja ei sitten suomalaisille eikä kyllä host-isänikään kerran tekemille pullille.


Ella taught me these poses so just blame her ;-)!

Lauantaina ajettiin katselemaan lisää "nähtävyyksiä", eli suunnattiin olympiapuistoon, jossa olikin sopivasti teemapäivä menossa. Matkan varrella kohdattiin kanadalaista luontoa, KARHU oli tien sivussa. Ja ketkähän tietysti mistään välittämättä hyppää autosta kuvien ottoon! Myöhemmin sitten luettiin ohjeet, "How to be Bear Smart", "Do not ever get out of the vehicle, not even for a short shot" Ehhheeheee.


Our little friend

Mutta "puistoon" siis sunnattiin, eli mentiin olympialaisten aikaisille mäkihyppytorneille, sekä maastohiihtopaikoille. Sisällä keskuksessa päästiin kokeilemaan myös ampumahiihdon ampumaosuutta, hiihto jätettiin lumen puutteessa :-) Ampuminen sujui mukavasti, muut kokeili myös pelkän kuulon avulla tapahtuvaa sohimista, olisi pitänyt näin herkän sävelkorvan (ai minkä?!) omaavana testata myös..
Paikka oli tietääkseni vasta avattu, joten siellä oli tosiaan monenlaista ohjelmaa sekä ilmaisia hot dogeja! (Stomach first) Opastetulla kierroksella kiivettiin mäkihyppyrinteen sivustan sata ja tuhat porrasta ylös sekä juteltiin oppaan kanssa: "Ai te ootte Suomesta? No sitten varmasti tiiätte kaiken näistä jutuista"
No melkein, minä ainakin, joka oon jopa nähnyt Janne Ahosen livenä ja saanut nimmarin <3!


Skijumping towers, huge!

Harmitti vain, että ylhäältä olisi ollut huikeat näkymät, mutta sumun takia ei taaskaan saatu oikeen minkäälaista kuvaa tai käsitystä. Leikittiin kuitenkin lumessa senkin edestä, sekä kokeiltiin mäkihyppy-tyyliä niin aidosti, että opas varoitteli kaatumista rinteeseen, se olisikin ollut kiva pyöriä alas.


Finland's next Matti Nykänen!


In the forest you might encounter weird wildlife..

Kun oltiin saatu olympia-meiningeistä tarpeeksemme ajeltiin muutaman vesiputouksen kautta takaisin hotellille. Meidän majoituspaikan lähellä oli hiihtorinteitä, jotka tietysti tuohon aikaan oli ruohon peitossa lumen sijasta ja ylhäällä nähtiin isot vihreät olympiarenkaat, jotka tietysti houkutti. Kiivettiin hiki hatussa niitä kohti, kunnes muutama sata metriä ennen finaalia kohdattiin yllättävä este, KARHU again! Ei sitten viititty hirveästi hipsiä sitä kohti vaan pyydettiin paria aussityttöä, joihin törmättiin, ottamaan meistä kuvia ja mentiin sen jälkeen kiltisti takaisin alas.
Ilta rentoiltiin taas leffan parissa ja värjättiin tuon toisen blondin hiukset, minkä onkin kokonaan toinen juttu... ;-D


That one was pretty! And noisy

Sunnuntaina herättiin ajoissa, tai ainakin suhteellisen verrattuna siihen miten paljon minä ja Ella ainakin nukuttiin koko reissun aikana. Naureskeltiin, että taidettiin saada lopultakin univelat pois, ainakin hetkeksi aikaa. Käytiin ensin vielä toisessa olympiaparkissa katsomassa kelkkailuputket (olipas taas harvinaisen hieno suomennos) ja hyvän tuurimme ansiosta siellä oli Kanadan nuorten maajoukkue harjoittelemassa eli nähtiin people in action! Ja hui, en yhtään ihmettele sitä onnettomuutta, joka tapahtui olympialaisten aikaan kyseisessä paikassa, eihän sitä kerkeä edes silmää kohdentaa laskijaan, kun vauhtia on mittarissa se noin 150km/h. Suih vaan ja ohi menivät! Onneksi host-äidillä on hyvä järkkäri niin sain teillekin jonkinlaista kuvaa.


We..


..and then a professional, any difference?

Sisällä rakennuksessa oli vielä monenlaista infoa olympialaisista sekä rekvisiitta, kuten se soihtu, jossa olympiatulta kannettiin. Kun oltiin nähty riittävästi lähdettiin ajamaan takasin Chilliwackiin. Matkan varrella pysähdyttiin tosin vielä kerran yhdelle vesiputoukselle, luultavasti suurimmalle mitä reissun aikana nähtiin. Kelepasi katsella ja kohinaa kuunnella. Automatka meni vaihteeksi nukkuessa ja maisemia sekä kiemurtelevaa tietä ihaillessa, nyt kun niistä näkikin jotain.


One more time..

Semmoinen oli meidän ensimmäinen kosketus Whistleriin. Runsasuninen ja karhunkarvainen :-) Luultavasti nyt tammikuussa tulee käytyä siellä toisen kerran, saatiin nimittäin Svenjan kanssa semmoinen reissu perheiltämme joululahjaksi, katsotaan miten saadaan aikataulut ja erityisesti budjetit järjestettyä. Jos sitä vaikka laskettelemista kokeilisi vuosien tauon jälkeen tai jopa uskaltautuisi lumilaudalle..! Loppuun vielä perinteen mukaan loppukevennys; ystävyyttä parhaimmillaan!


Canadian friendship (locked together Until Death Do Us Part)

Merry Christmas!

Meidän perhe saapui juuri Vancouverista ja nyt, jouluaaton ja -päivän välistä yötä elettäessä, halusin toivottaa teille vielä kerran hyvät joulut. Ite valmistelen pari viimestä lahjaa perheelle (ei yhtään myöhempään voi jättää..) ennen kuin kerkeän nukahtaa muutamaksi tunniksi - sitten lapset tulevatkin jo kiskomaan hereille. Täällähän tosiaan virallisesti joulu on vasta joulupäivänä ja aamulla avataan lahjat. Sen jälkeen olisi tarkoitus miun keitellä riisipuurot ja piilottaa manteli, sen löytäjälle jotain hyvää ehkä tiedossa.. Illalla keräännytään sitten meidän perhe, isovanhemmat sekä hostäidin siskon perhe meille syömään kalkkuna-ateriaa, yammyyyy!

Tunnelmallista joulua ja kuten osalle teistä jo totesin, tuossa kuvan asustuksessa ei ole mittään outoa, traditionaalinen kanadalainen jouluasu, so proud of it!


MERRY CHRISTMAS!

PS, Ai niin ja täällä ei kyllä ajatella laulun sanoin: "Jos jouluna ei ole lunta, voiko joulupukki tullakaan?" vaan ulkokuistille jätettiin keksit pukille sekä porkkanat poroille. Mutta tehkää silti lumienkelit ja lumiukot miunkin "muistoksi", täällä luvattu joulupäivälle eli huomiselle vettä, vettä sekä sadetta ja +11C, jippiii!

YEEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIII!!!!!!!

Nyt piti tulla vain pikaisesti laittamaan fiilispostaus "kultamitalin voittaja" - tunteesta, sillä I GOT MY VISA! Heinäkuun 15. päivä sitten lähtö Seattlesta Washington DC:hin ja Jenkkilässä seikkailujen jälkeen näillä näkymin elokuussa koti-Suomeen paluu. Nyt voin hyvillä mielin alkaa tekemään niitä reissaussuunnitelmia, joita täälläkin varmaan tullaan näkemään kyllästymiseen saakka ;-) Tämä oli kyllä nyt paras joululahja, vaikka kaikkea ihanaa olen jo saanut, niistä myöhemmin!



After all - I WON!

PS, oon älyttömän kiitollinen teidän kaikkien tuesta ja rukouksista, ne auttoi jaksamaan niinäkin hetkinä kun eniten pelotti että lähtö tullee. KIITOS!

Tiesitkö, että..

Väliin vähän tämmöstä kevyempää tekstiä, eli 50 faktaa, jotka olen näinä melkein neljänä kuluneena kuukautena oppinut Kanadasta, Suomesta, itsestäni ja elämästä ylipäätänsä..

1. ..kärsivällisyys ei ole vahvuuteni ja tämä on yksi syy, miksi en halua lapsia vielä piiiiitkään aikaan. Kaikki kunnia kotiäideille ja -isille, arvostan heitä taas kahta enemmän.

2. ..voit maksaa USA:n dollareilla Kanadassa, mutta et toisinpäin.


The Canadian 1 Dollar Coin, called Loonie (2 dollar coin is Toonie)

3. ..saat täällä kääntyä liikenteessä punaisia päin oikealle. Valo merkitsee enemmänkin "slow down" kuin pysähdy. Eli tämä nainen tulee aiheuttamaan paljon ongelmia Suomessa, kun on opittu huonoille tavoille..

4. ..täällä alkoi sadekausi marraskuussa, joka kestää muutaman kuukauden. Ensilumi saatiin kuten postauksesta ehkä huomasitte, mutta seuraava kerran lumesta on turha haaveilla ennen tammi/helmikuuta, joten jos joku voisi lähettää kumisaappaat niin olisin erittäin iloinen!

5. ..kukat kukkivat täällä marraskuulle asti upeina. Edelleenkin, muutamaa päivää ennen joulua, ruoho kasvaa vehreänä ja vietän aikaa trampoliinilla hyppien. Ei ihan näin kotipuolessa.


Our flowers in the beginning of November, fresh and beautiful

6. ..jos söisit yhden Halloweenina saadun karkin päivässä, saisit luultavasti jatkaa ensi kesään asti.

7. ..kanadalaiset eivät ole tyhmiä, vaan he ovat perillä maailman asioista Tsernobylista ja Euroopan Unionista lähtien.

8. ..arvostan nyt paljon enemmän edellä mainittua Unionia ja sen mukana tullutta liikkumisen vapautta, ylittäessäsi rajaa sinun ei tarvitse täyttää ensin miljoonaa paperia ja maksaa maksuja.

9. ..terveellisesti syöminen on itsestä eikä esimerkiksi maasta kiinni. Enää en yleistä "Kaikki amerikkalaiset syövät vain roskaruokaa", sillä oma host-perheeni on elävä esimerkki tasapainoisesta ja hedelmätäyteisestä ruokavaliosta.

10. ..kyseinen perhekin tosin kuvittelee (Et tu, Brute), että valkoinen leipä Nutella-(=suklaa)kuorrutuksella on terveellistä.

11. ..olen valehtelematta nähnyt alle 10 ylipainoista ihmistä. Eli siis melkeinpä vähemmän kuin Suomessa.

12. ..en osaa sanoa "Ei". Alkaisi olemaan aika tärkeä taito tässä vaiheessa elämätä.

13. ..Halloween = Suomen virpomissunnuntai, runsaasti pikkuisia liikkellä karkin perässä.

14. ..kanadalaisten englanti on selkeintä mahdollista ja minua pelottaa tavata taas skotti-ystäviäni. Tulevat kyllä nauramaan puheelleni. "It's tomaatou, not tomeitou!"

15. ..ihmiset ovat tosiaan perillä asioista ainakin pintapuolisesti kuten sanoin, vaikka he eivät tunnu täällä pahemmin lukevan lehtiä tai katsovan tv-uutisia. Nettiäkin käytetään enemmän WoW:in pelaamiseen kuin ajanhermolla pysymiseen.

16. ..iloinen hymy ja tervehdys piristää päivää. Siksi aionkin jatkaa tätä tuntemattomien moikkailua vastaisuudessa Suomessakin, ellen masennu heti alkuunsa kun kukaan ei vastaa :-(

17. ..Skype on hieno keksintö ja helpottaa koti-ikävää suuresti.

18. ..Musiikkilukiokin on aika erinomainen juttu enkä malta odottaa uuden hupparini saapumista<3!


My Christmas pastries, again; tasted better than looked!

24. ..Kanada vs. USA on vielä pahempi kuin Ruotsi vastaan Suomi. Eivät nyt jatkuvasti ole tukkanuottasilla, mutta kieltämättä välit voisivat olla paremmatkin.

25. ..karkeasti yleistäen omaan kokemukseeni vedoten voisin kertoa huomion peruserosta kanadalaisten ja suomalaisten luonteessa. Edellä mainitut ovat avoimempia, ystävällisempiä ja välittömämpiä ottamaan kontaktia, MUTTA puhuvat usein vain lämpimikseen, eikä heihin voi aina luottaa että asiat tapahtuvat niin kuin on sanottu. Jos suomalainen sanoo, että tavataan silloin ja tehdään jotain yhdessä, niin näinhän asia on. Suomalaisilla taitaa olla jonkinlainen pelko saada epäluotettavan ja -rehellisen leima, joka onkin helppo ansaita. Kanadalaisia ei asia tunnu paljoa huolettavan, nimimerkillä muutama ohari koettu.

26. ..täällä jäätelöauto ("Ice-cream Jack") soittaa Puhallus (the Sting)-elokuvan tunnaria the Entertainer. Ekan kerran kun kuulin, niin meinasin yhtyä melodiaan soittamalla mukana pianolla.

27. ..videovuokraamossa pitää olla tili, että saat ylipäätään lainattua jotain ja vain tilin omistaja voi muuttaa tietoja, ei esimerkiksi muut siellä olevat.

28. ..puhelut lankapuhelimilla Chilliwackin sisällä ovat ILMAISIA! Siksi sitä mahdollisuutta tuleekin päivittäin hyödynnettyä. (Oliko näin joskus Suomessakin? Kun itse tuohon aikaan olin sen verran pieni, ettei hirveästi muistijälkiä ole jäänyt)

29. ..kanadalaiset yhdistelevät mittoja, käyttävät sekä dl että cup leivonnassa ja matkoina maileja sekä kilometrejä.

30. ..ainakin vesipuistoissa ja luultavasti siis uimahalleissakin voi käyttää pitkiä vaatteita, ei ole mitään lyhyet uimahousut-pakkoa.

31. ..elämä ei täälläkään ole aina yhtä auringonpaistetta. Vastoinkäymisiä riittää, mutta kun niistä selviää, tuntee jaksavansakin taas paremmin.

32. ..lapset ovat lapsia kaikkialla. Ja osaavat kyllä olla ilkeitäkin toisilleen. Esimerkkinä eräs aamuinen tapaus, kun host-poika silmät kyynelissä kertoi olleensa koko eilisen päivän nälissään, kun ei ollut syönyt tekemääni sandwichia lounaalla. Syy: "Others were teasing me 'cause the meat looked like worms" :-(

33. ..ylinopeutta ei kannata hirveästi ajella, melko helposti voit saada $500 tiketin.

34. ..ajamisesta puheenollen, täällä lähes poikkeuksetta nuoren pariskunnan ollessa liikkeellä naispuolinen henkilö on ratissa miehen istuessa vieressä. Liekö sitten poikaystävillä täällä enemmän luottoa parempiin puoliskoihinsa kuin Suomessa..?

35. ..täällä ei hirveästi tee mieli ostella irtokarkkia, sillä kaikki maut maksavat eri verran eli ne pitää laittaa omiin pusseihinsa ja kirjoittaa numero perään. Sitten kun tekisi mieli vain maistella erilaisia lajeja, niin ei viitsi kassalle rahdata kahtakymmentä muovipussia.

36. ..kierrätys tarkoittaa täällä sitä, että kaikki (paperi, lasi, pullot..) laitetaan samaan koriin.

37. ..tuota jo mainitsemaani "naapurin piikittelyä" Kanada vs. USA tapahtuu elokuvissakin. Tuli huomattua Iron Man 2:sta katsoessa, kun eräs (amerikkalainen) mies toteaa, ettei maailmassa nyt niin turvallista vielä ole, että kotoa voisi lahtea ilman hälyttimen päälle laittoa; "Because this is not eh Canada"

38. ..täällä koulut voidaan hyvin sulkea parinkin senttimetrin (no ehka parinkymmenen) lumikerroksen jälkeen, ihmiset kun eivät tosiaan ole niihin olosuhteisiin tottuneet.

39. ..highwaylla suurin sallittu nopeus on 110km/h, yleensä tosin 100km/h. (Hmm, vai olisiko sittenkin mailia, en ole varma) Joka tapauksessa, näin on ympäri vuoden, eikä eri kesä- vs. talvinopeuksia tunneta, mutta moottoritiet saatetaan sitten vastaavasti taas sulkea talvella esim. liiallisen lumentulon takia.

40. ..olen yrittänyt taas muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi opettamalla ihmisille, että "Santa Claus comes not from the North Pole but Lapland, Finland"

41. ..täällä on monenlaisia jouluperinteitä, itse odotan noiden takan edustalla odottavien joulusukkien eli stockingsien ensin täyttöä ja sitten purkuoperaatiota!


Some Christmas stockings, ours are way prettier of course! :-)

42. ..olen aina kuvitellut, että suomalaiset ovat hyvin ylpeitä kotimaastaan ja varmaan ovatkin (siis olemme, minäkin edelleen suomalainen siis :-D), mutta ei kyllä näytetä sitä ihan samaan malliin kuin kanadalaiset. Täällä on jokaisessa ruokakaupassakin myynnissä Canada-tavaraa lipuista lapasiin ja pinsseistä paitoihin. Ja noita CANADA-tekstillä varustettuja huppareita/t-paitoja/pipoja jne. käyttävät kaikenikäiset, etten tunne itseäni ihan turistiksi pukiessani oman "hoodyni". Muutenkin kansallistunne on täällä mielestäni enemmän läsnä, lippuja et näe vain saloissa vaan myös roikkumassa ympäriinsä parvekkeilta ja kuisteilta.


A Canadian hoodie that I've seen the most (surprisingly not the red one)

43. ..fanaattisuuteen ja faniuteen liittyen voisin todeta täkäläisten olevan aika urheiluhullua kansaa, erityisesti tietysti jääkiekon suhteen (sekä amerikkalaisen jalkapallon). En ole vielä Vancouver Canucksien peliin päässyt, mutta sekin päivä on kyllä koittava. Mutta tosiaan, ihmiset käyttävät jatkuvasti suosikkijoukkueensa (täällä päin siis Kanukit) fanituotteita, autoista roikkuu lippuja and so on.

44. ..tuohon autokoristeisiin voisin lisätä, että on muuten aika hauskannäkösiä menopelejä tullut vastaan, punainen nenä ja poronsarvet laitettuna.

45. ..olen ihastunut kaikkiin "fitness classeihin" täällä, steppiä ja Zumbaa tulee harrastettua, varsinkin kun sisältyvät kuntosalin jäsenyyskorttiin. On pakko monta kertaa viikossa harrastaa jotain urheilua jos ei halua pian mennä vain vatsatanssiin ;-)

46. ..on jännä huomata, että kaupungilla kulkiessa, tai no sanotaan ennemmin, että ympäriinsä ajellessa, tulee vastaan joka kerta enemmän ja enemmän tuttuja. Millon törmään leikkikentällä Zumba-opettajaan, jonka lapset käyvät minun lasten kanssa samaa koulua, tai Ellan isoäiti ajaa vastaan tai kaverien bändin laulajakitaristi. Pian ei voi enää anonyyminä liikkua, kun joku kuitenkin tunnistaa.

47. ..miulla on hirmuisesti suunnitelmia tulevan kevään ja kesän varalle, yritän vaan tässä kärsivällisesti odotella viisumia. Olisi aikeissa käydä niin Los Angelesissa, Kalifornian Palm Springseillä kevätlomalla (hiihtoloma?) perheen kanssa, Edmontonissa, Seattlessa, Washington DC:ssä kuin New Yorkissakin, (äiti älä lue seuraavaa): hypätä benji-hyppy, kokeilla koskenlaskua JA NIIN EDELLEEN.


Hollywood is calling babe!

48. ..ai niin, varattiin host-äidin kanssa liput Bon Jovin keikalle maaliskuulle! Pitää kuulema vetää rokkivermeet niskaan, kuvamateriaalia seuraa perässä.. ;-)

49. ..oon hullaantunut scrapbookingiin eli skräppäykseen. Teille, jotka ette tiedä, mitä se on niin kehotan sivistämään itseänne Googlen avulla, löytyy varmaan miljoona sivua, sen verran suositusta hommasta on kyse. Itteä vaan vähän pelottaa, mihin saan tuon kirjasen aikanaan tungettua, sillä se alkaa nyt olla jo tarpeeksi paksu ja vasta ensimmäiset 3 kk tehtynä!

50. ..olen onnellinen ja elämääni tyytyväinen tällä hetkellä. Ja erityisen kiitollinen oon host-perheestä sekä lapsukaisista, heistä tulossa pian oma pikapostaus!

PS, Iskän ja siskon pitäisi tulla käymään täällä kesäkuussa, aijai, sitä odotellessa <3

Victoria - Sosiaalista eksyntää ja turismia

Näin kipeänä ja sängyn pohjalla maatessa on hyvä lähteä kirjoittamaan, teksti voi sitten olla sen mukaista. Laittakaa kuumeen piikkiin, pahoittelut jo etukäteen! Seikkaluissani vaahterasiirapin maassa ollaan melkein kuukausi jäljessä nykyhetkeen, eli joulukuun alkuun, nähden. Hassua muuten miten joulufiilis lisääntyi heti, kun tuli vähänkin lunta, mutta nyt taas kun kaikki suli pois, lämpötila on +7C ja aurinko paistaa, niin ei hirveästi odotustakaan ole ilmassa kalenterin luukkujen avaamisesta tai jouluvalojen laittamisesta huolimatta!

Mutta tämä postaus siis käsittelee marraskuun alussa Ellan synttärien jälkeen, 6.-7.11, tekemäämme reissua provinssime Brittiläisen Kolumbian pääkaupunkiin Victoriaan. Tullessani Kanadaan ei miulla ollut mitään tietoa kuuluisista paikoista, mutta pian kävi selväksi, että Vancouver Islandilla olevaan capitaliin tulisi päästä. Syksyn ollessa pitkä ja kaunis, säät suosi myös meitä ja saatiinkin nauttia auringosta melkein ruskettumiseen saakka!
Alla on karttaa paikan sijainnista, sillä varmasti monikaan teistä ei miun tavoin ole aiemmin kuullut kyseisestä kaupungista:


Our journey from Vancouver to Victoria (ps, you can also see Whistler where we went during the following week!)

Palatakseni itse tarinaan: Lauantaina 6. päivä lähdettiin siis vähien yöunien jälkeen itävaltalaisen ystävämme O:n host-perheen autolla ajelemaan lauttaa kohti, joka veisi meidät määränpäähämme. (Kauhea muuten kun jouduin taas hakemaan tuota sanaa pitkään, piti tarkistaa sanakirjasta, mikä destination on suomeksi :-D) Ajomatka sujui hurjastellen ja vähän tietä etsien, mutta lopulta saavuimme satamaan ja jonkun aikaa jonotettuamme pääsimme sisälle. Lauttahan ei ollut ihan pienimmästä päästä, tuli ruotsinlaiva elävästi mieleen.. Matka meni kauppoja kierreleen ja nukkuen, ja mitä maisemia kerkesi katsella niin todellakin olisi voinut kuvitella Suomen saaristoa vilkuilevansa!


Welcome on Board!

Victoriaan päästyämme otettiin bussi, joka veisi meidät downtowniin. Ei oltu sitten älytty, miten kauan matka kestää, ainakin tunti meni mukavasti kaksikerroksisessa (!) linja-autossa istuessa. Hauska oli kun Svenja ihasteli upeita maisemia koko ajan ja voitiin todeta vaan, että Tervetuloa Suomeen, sillä samanlaisen havupuiden ja veden yhdistelmän löytää kotimaastamme melko helposti! Pääsin muuten taas osoittamaan blondiuttani, jonka aika ajoin osaan taitavasti piilottaa. Oltiin kaikki innoissamme nähtyämme Dairy Queenin ja mietittiin, miten bussi saataisiin Drive-In:ille. Kohta totean että "Jee, tuolla on toinen DQ!" Kaikki kattoo mua vähän pitkään kunnes sanovat: "Niin Mimmi se on se sama, vähän kierrettiin vaan eri reittiä" Hups. Taas todistettiin ainakin, että meikäläisen suuntavaisto on kunnossa. Tai sitten ei..


Beautiful Victoria, capital of BC

Noustuamme bussista lähdettiin jalan kulkemaan keskustaa kohti, ihailemaan satama-aluetta, joka näkyykin yläpuolella olevassa kuvassa ja ihan koko kaupunkia. Muut pääsi taas naureskelemaan mulle, oon vähintään yhtä paha turisti kuin kaikki japanilaiset yhteensä, aina kamera mukana joka paikassa. Tuhansia kuvia tullut jo otettua ja muiden mielestä ihan ihme jutuista, kuten puista. Mutta hei, sitä ei ikinä tiedä, millä kuvalla haluan teitä täälläkin seuraavaksi viihdyttää ;-)

Osteltiin tuliaisia, löytyi jo joululahjojakin, jotka voin sitten paljastaa aikanaan kun ne ovat päätyneet omistajilleen. Löydettiin kauhuksemme myöskin jonkinlainen "Chinatown", niitä ei taida täällä oikein välttää, menee mihin kaupunkiin tahansa. Ei kuitenkaan oltu ruokaa etsimässä, joten ei tullut samanlaista vatsaavääntävää kokemusta kuin viimeksi Vanissa.
Käytiin hakemassa kartat (kyllä, mietittiin mahdollista ja todennäköistä eksyntää) Visitor Centeristä ja harmiteltiin, että Whale Watching season oli jo ohi, tosin liputkin olisi olleet aika kalliit. Mutta siinä ainakin syy, jonka takia pitää palata keväämmällä!


Hugging a dolphine, my new friend

Löydettiin monenlaista reksiviittaa kuvia varten patsaista ja suihkulähteistä alkaen, kyllähän tuo Parlamenttitalokin aika komeasti taustalle sulautui. Kun oltiin saatu riittävästi nautittua ulkoilmasta ja poseerauksista, päätettiin mennä halvimpaan mahdolliseen ruokapaikkaan eli Mäkkärille. Siinä sitten syömisen lomassa arvotiin pitäisikö mennä elokuviin vai ei. O olisi kovasti halunnut nähdä Facebookista kertovan elokuvan Social Network, mutta valtaosa naispainotteisesta porukastamme (Svenja, Ella ja Sveitsi-C) tunsivat olevansa liian väsyneitä ja lähtivätkin jo majapaikkaamme.


Couple of twins, cool moves and the Parliament House


Come to Papa!

Minä päätin kuitenkin uhrautua ja olla hyvä ystävä lähtemällä leffaan. No ei, ihan mukava oli minustakin päästä katsomaan tuo paljon puhuttu movie, löytyisikö siitä jotain uutta ja mielenkiintoista kyseisestä nettisivustosta. Käytiin istuskelemassa ennen show:n alkua ja juteltiin kaikesta mahdollisesta, varsinkin koti-ikävästä. Ja erityisesti siitä, miten ristiriitaisesti toisaalta haluaisi olla takaisin kotona Euroopassa, mutta miten hyvin tietää, että kun sinne aikanaan pääsee niin sitten taas kaipaa jatkuvasti (toivottavasti ei koko aikaa kuitenkaan) tänne takaisin. Kun sitä vain osaisi nauttia hetkestä..

Itse leffateatteri oli valtavan iso ja kun lopulta päästiin saliin minun sählättyä lippujen kanssa (yritin tarjoa ferry ticketiä) oli pettymys aikamoinen ruudun ollessa säälittävän pieni ja kaukana. Tietysti viimeisellä rivillä oli jotain tekemistä asian kanssa, mutta silti. Ero muuten suomalaisiin teattereihin; ovet ovat auki koko ajan, eli porukka valuu sisälle kesken elokuvan. Jotkut saapuivat tyyliin vasta puolessa välissä. Mietin vain, että ovatkohan mahtaneet maksaa koko hintaa.. Ymmärrän tuon käytännön, jos pitää käydä vessassa tai muuta vastaavaa, mutta kyllä se vähän häiritsi kun juuri oli päässyt keskittymään niin kikattava teiniparvi istahtaa edessä oleville penkeille. Taidanpa olla tulossa vanhaksi, kun on onnellisesti unohtunut jo omat tuollaiset päivät. (Liekö niitä ollutkaan? :-)

Elokuva oli hyvä, vaikka ei ihan ehkä sen kaiken hehkutuksen arvoinen. Näyttelijät osasivat asiansa ja tarina kertoi mielenkiintoisesti FB:n ensivaiheista. Luulin, että tarina olisi ollut enemmän itse Facebookista, eikä vain sen kehittelijästä, mutta kävihän se noinkin.

Päästyämme pihalle alettiin metsästää oikeaa linja-autoa, joka veisi meidät C:n host-isovanhempien luokse, jotka olivat ystävällisesti luvanneet majoittaa meidät. Pimeään aikaan, ilman puhelimia ja ylös kirjoitettuna vain kadun nimi, jossa kohtaa pitäisi jäädä pois tuli hieman jännittävä olo, mutta onneksi minulla ainakin oli miehistä turvaa! (Ai siis kenestä olikaan puhe..?) Bussikuskikaan ei hirveästi herättänyt luottamusta toteamalla: "En oikeen tiedä tästä reitistä, yritetään katsella, missä kohtaa teidän pitäisi jäädä".

Löydettiin kuitenkin oikea risteys, mutta jatko oli hieman hämärän peitossa. Kysyttiin eräältä vastaantulijalta, joka vaikutti hieman sekavalta, kuin iskun päähän saanelta, sen verran silmät pyöri päässä. Koputettiin sitten lopulta suurelle mahonkiselle ovelle ja mies neuvoi meitä jatkamaan tietä eteenpäin yhä pimeämpään suuntaan, mistään katuvaloistahan ei tietysti ollut tietoakaan. Nauru oli myöskin aika kaukana kyseisen herran todetessa loppusanoiksi: "Be careful, good luck!"
Käsikynkässä sitten yritettiin O:n kanssa hermostuneesti naureskellen taittaa matkaa, tästä kanadalaisesta eläimistöstä kun ei koskaan tiedä, karhuja ja kojootteja sun muita on ollut liikkeellä ihan riittävästi. Niistä muista uhkista nyt puhumattakaan.. Onneksi ei tarvinnut hirveän kauaa kävellä kun löydettiin pilkkopimeässä oikea kadunkyltti. Ja nyt arvoitus; miten näimme sen ilman taskulamppuja tai muita valonlähteitä? Vastaus: Otetaan kameralla kuva ja katsotaan, mitä se sanoo :-D Eli voin jatkossakin ylpeänä kantaa pelastajaamme!

Muut porukastamme olivat jo menneet nukkumaan, tai ainakin huoneisiinsa meidän juodessa vielä teekupposet isovanhempien kanssa, jotka olivat kyllä hellyyttävän hyväsydämisiä ihmisiä! Ihan tällaisia tuikituntemattomia vain majoittivat, tiedän, että ainakin monelta suomlalaiselta se kysyisi paljon enemmän.

Sunnuntai-aamuna, 7.11, herättiin ihaniin tuoksuihin, aamiaspöytä nimittäin suorastaan pursusi herkkuja! Kaikista ihanin osa oli kyllä saada lopultakin kunnon leipää kaikkien teollisten toastien jälkeen. Tämäkin oli vaaleaa tietysti, mutta ainakin hyvää sellaista!
Syönnin jälkeen isäntäpariskuntamme osoitti taas ystävällisyyttä antamalla meille kyydin keskustaan, säästettiin bussirahat ja aikaakin mukavasti. Päivä oli ihanan kirpakan syksyinen ja kaunis, harmi että juuri tuolloin oltiin aateltu viettää aikaa sisätiloissa, eli BC Royal Museumissa. Sitä ennen kierrettiin kuitenkin upea ja vanhanaikainen Empress hotelli läpi ja todettiin, ettei meidän palkoilla ehkä yövyttäisi moisessa marmorilattia brittiläistyyli-palatsissa.

Porukkamme jakaantui hieman museoon mennessä, sillä O, joka oli jo aiemmin käynyt Victorialla oli tietysti myös kiertänyt näyttelyt läpi eikä halunnut maksaa arvokasta lippua vaan lähti sen sijaan keskustaan takaisin. Me tytöt suunnattiin sitten katselemaan ja oppimaan uutta. Ensimmäisenä osuttiin Toisesta Maailmansodasta kertovaan näyttelyyn, jossa oli mahdollisuus pukeutua teeman mukaisesti ja ottaa sekä otattaa kuvia auton kanssa. Käytettiin tietysti tilaisuus hyväksi. Oli aika karu sekä pelottava tunne minunkin laittaa kaasunaamaria päähän ja miettiä, että jotkut OIKEASTI käyttivät joskus näitä vaatteita.


Greetings from the WWII (World War II)

Kuvat otettuamme jatkettiin matkaa salista toiseen. Ei voinut muuta kuin todeta, että museo oli valtava! Ja sen tarjonta oli runsas; näimme kaikkea mahdollista ötököistä aboriginaaleihin ja toteemeista purkkisäilöttyihin käärmeisiin. Kanadan historiaakin tuli opittua! Näyttelysalien jälkeen oli vuorossa opetuselokuva Lefgend of Flight, joka oli kuitenkin vähän tylsä kerrottuaan ainoastaan lentokoneiden suunnittelusta ja erityisesti niiden tulevaisuudesta historian sijaan. Sali oli kuitenkin huikaiseva, niin kutsuttu IMAX, eli screeni oli 10 kertaa normaalia isompi, mitat siis noin 18x26 metriä, jos oikein muistan. Kyllä kelpaisi, jos kotonakin voisi sellaista katsella ;-)
Kokonaisuudessaan oli kyllä ehdottomasti paras museo, jossa oon ikinä käynyt, tykkäsin hirveesti! Vaikka vierailemani museot nyt voi muutenkin laskea yhden käden sormilla ja ne ovat olleet kotiseutumuseoita kansallisten sijaan, mutta..


Life of Au Pairs


Pretty (and) big bug


Royal BC Museum and totems

Ulos selvittyämme yhytettiin O ja käyskenneltiin katuja vielä tekemään ostokset ja etsimään ruokaa. Sitten olikin aika napata Express Bussi takaisin satamaan, joka ei kuitenkaan nimestä huolimatta vakuuttanut; sama aika kärvisteltiin kuin tullessakin. Hieman vatsakipuisena yritin vain nukkua lauttamatkan, mutta piristyin taas autossa kotia päin keskustelun livetessä Astrid Lindgreniin ja meidän hehkuttaessa vuoronperään kunkin tarinan ihanuutta! Tykkään kyllä meidän keskusteluista, niistä oppii eli ovat hyödyllisiä kaiken huvin lisäksi! :-)

Semmoinen oli se viikonloppu, tai oikeastaan kaksipäiväinen. Hirmuisesti sitä voi touhuta noinkin lyhyessä ajassa! Loppuun vielä selitys siihen, miksi tämä nainen käyttää nykyään niin paljon tuota kuuluisaa sanontaa, eh?


This explains it all, eh? :-) "Better than sayin' huh!"

SNOW!!

Kerrankin oli hyvä syy ja mahdollisuus spontaanille postaukselle, eilen nimittäin saatiin ensilumi! Eikä huolta, en nolannut itseäni yhtään kirmaamalla pihalla, sulauduin nimittäin hyvin ykkös-ja kakkosluokkalaisten joukkoon, jotka huusivat ja pomppivat kuin eivät olisi ikinä tuota valkoista ihmeainetta nähneet. Kuvat puhukoon puolestaan tällä kertaa.
Niin ja ah, ihanaa tämä kahden kotimaani yhdistely. Katoin äsken glögi-ohjeita ja leivoin VAAHTERAsiirappia hyväksi käyttäen piparitaikinan, maple syrup gingerbread is coming!


An angel landed


Duckpond in the wintertime


I'll send you all kisses from Can!


A little bit of snow.. But it's there!


HUGS!

PS, host-vanhempani muuten uhkasivat lähettää minut kohta pois, kun olin ilkeä ja toin suomalaisen sään mukanani. Nää on ihan paniikissa täällä, etta miten toimia varsinkin liikenteessä kun lunta tulee yleensä vasta joulu-/tammikuun vaihteessa ja se sulaa heti pois. Noh, nyt marraskuun puoliväli ja lumi on ollut maassa eilisestä saakka seka lisää tulossa maanantaihin asti. Ensi viikolla pakkaskelit, uuu! Ja oon varmaan kyllä tottunut täällä liian lämpöseen ilmaan ja unohtanut kylmän todellisuuden, sillä äsken lenkillä oli kaikki talvikamat jo päällä tuquesta ja lapasista lähtien, pärjäsin juu, mutta nyt ollaankin vielä plussan puolella. Syytän jäätävää tuulta..

Trick or Treat ja synttärihumua

Nyt löytyi taas sopiva hetki kirjoitella kuulumisia, tosin edelleen jäljessä mennään. Yritän kirjoitella monia pienempiä pätkiä useammin yhden pitkän sijasta kerran kuussa, katsotaan miten tämä nyt sujuu. Tosiaan ei oikein turhan paljon vapaita hetkiä ole, vaikka esimerkiksi seuraava viikonloppu on pitkästä aikaa ihan pelkkää rentoutumista reissujen sijaan, mitä nyt vähän balettia ja uusinta Harry Potteria tiedossa.

Halloween-meiningeistä ajattelin kertoa, sen verran suuri juhla oli kuitenkin kyseessä. Nyt pikkuhiljaa koristeet on otettu pois ja vaihdettu jouluisiin, mutta aika kauan ne kaikki luurangot ja kurpitsat olivat näkösällä. Meidän perhe aloitti valmistelut suhteellisen myöhään. Esimerkiksi haamut sun muut laitettiin näkösälle vasta H-hetkellä, eli sunnuntaina.

Arkiviikko ennen Trick or Treat-kiertuetta sujui normaaleissa merkeissä, tosin keskiviikkona mentiin ensimmäistä kertaa Ellan kanssa Abbotsfordiin moikkaamaan suomalaista au pair-tuttuamme A:ta. Ei edes eksytty highwayta ajaessa tai kaupungissakaan kertaakaan, Google Mapsistä oli tällä kertaa apua! Tosin yhden kerran vasemmalle kääntyvien kaistalta kurvattiin suoraan, mutta.. Ilta sujui mukavasti in Finnish vaihteeksi. Oon vaan tässä mietiskellyt, että mitä ihmettä suomelleni tapahtuu kun nämä tyttöset lähtevät helmikuun lopussa takaisin kotiin. Nytkin olen kuulema jo puheopetuksen tarpeessa. No, ehkä siitä kertoo sekin, että joudun käyttämään English to Finnish- sanakirjaa melkeinpä useammin kuin toisinpäin olevaa.

Torstaina pidettiin vaihteeksi au pair-kokoontuminen Earls-ravintolakahvipaikassa, jossa ollaan oltu siis aikaisemminkin. Lähiaikoina on tullut sekä on tulossa hirmuisesti uusia nannyja ja mannyjakin, joten vähän fiilis, että kyseisille tapaamisille olisi tarvetta viikottain. Ehkäpä siten pysyisi paremmin kärryillä kuka on kuka ja pystyisi tutustumaan syvemmin.
Saksalais-O hauskuutti minua sanomalla, ettei ollut koulunpihalla tunnistaa, kun vilkutin päivällä, vaan luuli joksikin äidiksi ja oli mennyt aika hämilleen. "You wore glasses and you didn't have your flower" (eli ei ollut kukkapantaa). Totesi myös kuultuaan, että olen tuota saksaakin vähän opiskellut, ettei voida enää puhua mitään pahoja asioita miusta, hyvä niin! Kyllä siitä kielitaidosta näköjään jotain hyötyä on :-)

Perjantaina meidän töiden jälkeen suunnattiin Ellan kanssa Svenjalle, jolla oli iltahommia. Värjättiin E:n tukkaa (ensimmäistä kertaa, seuraavasta riittää tarinaa), syötiin popcornia ja vähän jo etukäteen Halloween karkkeja sekä yllättäen katsotiin Gleetä. Ehkä se ykköstuotantokausi alkaa pikkuhiljaa olla paketissa.

Suhteellisen aikainen herätys koitti lauantaina, kun menin perheeni ja Svenjan kanssa Abbotsfordiin ajelemaan Fordeja. Kyseessä oli siis tyttäreni A:n gymnastics-harrastukseen liittyvä tapahtuma, jolla saatiin kokoon vapaaehtoistunteja, joita jokaisen harrastuksessa käyvän tulee tehdä vuosimaksujen lisäksi. Mutta tämä oli varsin helppoa, istuttiin uuden uutukaisen automaatti-Fordin rattiin, ajettiin parin korttelin ympäri ja tunteja kertyi. Meillä oli S:n kanssa mukava mies takapenkillä vahtimassa, ettei rytätä autoa. Hän yritti kovasti puhua saksaa ja kertoa lempiruokiaan, mutta ei kyllä hirveästi saatu selvää oliko kyseessä sauerkraut vai joku muu herkku. Poikansa oli kuulema muuten Kanadan mestari jossakin voimistelulajissa ja vielä vapaa tyttöystävästäkin, mutta eipä tuota ikääkään 14-vuotiaalla vielä liiaksi ole.

Takaisin Chilliwackiin palatessa lähdin host-äidin ja lasten kanssa valitsemaan kurpitsoja kovertamista varten. Täällä ne käydään itse hakemassa pellolta, punnitaan ja maksetaan koon mukaan. Löydettyämme sopivat pumpkinit otettiin vielä muutamat kuvat traktorien ja romanttisten heinäkärryjen kanssa. Söpöjä tuli!


Picking up our pumpkins - little muddy, eh?

Äiti heitti minut sen jälkeen Svenjalle taas jatkamaan Gleek-maratoonia, kunnes oli aika lähteä Tim Hortonsin kautta Haunted Houselle, eli kauhutalolle! Saatiin kyyti saksalais-O:lta ja meidän neljän lisäksi mukana oli myös Sveitsi-C. Pimeässä harhailtiin muutaman käännöksen verran, kunnes löydettiin paikka, jonka parkkipaikka pursusi jo valmiiksi. Liput ostettuamme asetuttiin jonoon odottelemaan tunnin verran sateessa. Aika kului ihastellessa ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet asianmukaisesti sekä jutellessa parin kammotuksen, eli työntekijän kanssa. Lopulta odotus palkittiin ja oli meidän vuoromme astua ovesta sisälle.

Vähän kyllä jännitti, varsinkin kun meitä ennen sisään mennyt teini-ikäinen tyttö tuli silmät kyynelissä takaisin, ei viitsinyt mennä loppuun asti. Onneksi meillä oli miehinen O, joka johti joukkoamme. Oltiin kaikki käsikynkässä kiinni toisissamme, mikä lievitti jännitystä. Se myös ehkä vaikeutti kulkua, varsinkin aina kun joku keskellä oleva pelästytettiin, mutta sitä hauskempaa oli.

Musiikki oli pahaenteistä ja "sisustus" kohdallaan. Pahinta oli ehkäpä kulkea pimeässä kun ei ollut mitään hajua minne suuntaan mennä, mutta onneksi tosiaan oli meidän touristguide kärjessä. Itse nauroin useammin kuin huusin säikähdyksestä, varsinkin kun sitä arvasi, että joka kulman takana on joku odottamassa. Ärsyttävin kohta oli ehkä epilepsiaa aiheuttava mustavalkoinen huone, jonka vilkkuvalot säikyttivät enemmän kuin nurkassa odottanut henkilö. Totesin muuten jossain vaiheessa jopa, että nyt haluan kiljua ja sitten vähän huusinkin ihan innosta. Selvittiin kunnialla loppuun ja mentiin hakemaan popcornit ja kaakaot, sekä seurattiin porukkaa, joka saapui corn mazesta. Ei itse menty sinne, koska oltiin tosiaan jo käyty yhdessä. Tämä tosin vaikutti lupaavammalta ainakin moottorisahan äänestä päätellen sekä labyrintista ulos tulevien juoksuaskelista.


A little bit of the decoration at Reapers (Haunted House)

Sunnuntai, 31.10 tai 10/31, kuten täällä usein merkitään, Halloween siis, alkoi kotitekoisilla vohveleilla ja kirkossa käynnillä. Sen jälkeen meninkin suoraan kotiin kaivertamaan kurpitsaani, minkä puuhan lapset olivat jo hoitaneet aiemmin. Hauskaa oli kaivaa tavaraa "pään" sisältä, käyttää erilaisia työkaluja ja yrittää säästää siemeniä myöhempää paistamista sekä herkuttelua varten. Saatuani omani valmiiksi kävin kylppärissä testiajolla, siellä kun oli sopivan pimeää ulkoilmaan verrattuna ennen kuin siirsin kaverini portaille nököttämään. Olin tekeleestäni muuten hirmu ylpeä! Ainakin siihen asti kunnes näin Ellan host-isän vastaavan.. Noh, kuviksenopettajan tittelillä selittynee uskomaton kurpitsataideteos.


Kids' pumpkins and mine on the right


Jabberwocky from Alice in Wonderland, made by Trevor G

Kaiverrusurakan jälkeen oli aika saada omat asut kuntoon. Svenjasta kuoriutui jälleen upea maskeeraaja/kampaaja, joka taikoi meille kaikille kolmelle maskit naamaan. Ellasta tuli viehkeä Baby Jaguar lastenohjelmasta nimeltä Diego. Kyseinen jaguaari siis auttaa päähenkilöä pelastamaan eläimiä, näin olen ainakin ymmärtänyt, omat lapseni kun eivät hirveästi televisiota katsele. Minä päätin tylsästi olla "vain" noita, mutta kyllä vihreäkasvoisena sain aika monet lapset vaihtamaan tien toiselle puolelle. Erityisen peloissaan oli host-tyttäreni A, joka ei meinannut tunnistaa mustan hiuspehkon alta pilkistävää au pairiaan. Svenja itse oli valkonaamainen vampyyri viittoineen ja kulmahampaineen.

Lopulta oli aika lähteä karkkikierrokselle, sitähän tässä oli odotettukin jo kauan! Miun lapset olivat päättäneet pukeutua leppäkertuksi (tosin kuka on nähnyt sellaisia keltaisia?), sekä gargoyleksi, eli esimerkiksi Disney-elokuvasta "Notre Damen kellonsoittaja" tutuksi kivipatsaaksi. Puvut olivat hienoja ja patsas kokonaan itsetehty, aika myöhään tuo isä sitä väänsikin! Otettiin serkut ja S mukaan ja alettiin juosta ovelta ovelle. Ihmiset olivat todellakin nähneet vaivaa koristeluissa ja erityisesti kurpitsojen kaiverruksissa, luovia tekeleitä oli joka paikassa. Hommahan keppostelun suhteen meni niin, että niin kauan kun ovi oli avoinna karkinanojille, niin niin kauan lyhdyssä oli kynttilä palamassa.
Ihan tuli oma virpomissunnuntai mieleen, kun joka puolella oli kymmeniä lapsia pukeutuneena ja innoissaan, vaikka mitään runoja ei tarvinnutkaan lausua.
Parin tunnin kuluttua kassit olivat täynnä ja koko keittiönpöytämme saikin kuorrutuksen tikkareista, suklaista, kirpeistä ja sokerisista karkeista, bubble gumista, keräilyjääkiekkoilija-korteista, tarroista.. Itse asiassa meillä on vielä nytkin, kolme viikkoa myöhemmin, edelleen nameja jäljellä. Vanhempani naureskelivatkin, että työni Halloweenin jälkeisinä päivinä oli syödä paljon karkkia ja vähän vielä lisää.


It says it all!

Meillä ei ollut tyttöjen kanssa mitään suurempia juhlia, mutta mentiin viettämään omaa kauhuhetkeämme Hortonsille kuvaussessioiden jälkeen. Tuli muuten hienoja "flying witch or jaguar or vampire"-kuvia, kun hypittiin aidalta, ihme ettei hajotettu mitään, omia jäseniä tai yleistä omaisuutta ;-)


Grrrrrrr! Halloween triplets; witch, Baby Jaguar (from Diego) and vampire

Uusi viikko ja samalla marraskuu alkoi Ellan 19-vuotissynttäreiden valmistelujen merkeissä. Täällähän tuo kyseinen merkkipäivä on aika iso juttu, sillä silloin tullaan täysi-ikäisiksi. Eli Suomen vastaaviin verrattuna toiset 18-vuotisjuhlat sai neitonen viettää.

Tiistaina leivottiin Svenjan kanssa herkullinen, saksalaiseen ohjeeseen perustuva suklaakakku, joka näytti lättänältä ja mauttomalta, mutta osoittautui kuitenkin herkulliseksi. Kuten kuvasta näkyy, koristelu oli asiaankuuluvan aikuismainen ja hillitty. Tai sitten ei.. "Put some more decoration! And a little bit more.. And.."

Tiistai-iltana olin hieman kuumeen kourissa, enkä mennyt Small Groupiin, mikä kyllä harmitti, varsinkin kun kuulin taas hyvistä keskusteluista, joita oli käyty. Ajattelin kuitenkin mieluummin olla terveenä seuraavana päivänä, eli virallisena Birthdayna.

Keskiviikko-aamuna skipattiin S:n kanssa kuntosalille meno ja ajettiin sen sijaan kakun kera Ellalle laulamaan ja herkuttelemaan. Suklainen tekeleemme maistuikin kaikille, jopa E:n pienin poika B söi sitä innolla!


Yammy chocolate cake - tasted better than looked, I swear!

Koko päivä oli muuten uskomattoman kaunis ja aurinkoinen, sekä suorastaan kuuma, lenkillä ollessa sai pukea tyyliin T-paitaa! Iltapäivällä töiden loputtua kävin hakemassa linja-autoasemalta Abbotsforista tulleen suomalais-A:n ja ajettiin sitten Ellan kotiin virallisiin sukulaisjuhliin. Talo oli täynnä vieraita sekä suolaisia, että makeita herkkuja. Nuorina nälkäisinä naisina vallattiin tietysti parhaat paikat ruokapöydän ympäriltä, eikä sieltä hirveästi poistuttukaan, mitä nyt laulamaan kakunleikkauksen ajaksi sekä lahjojen esittelyhetkinä. E tuntui tykkäävän meidänkin lahjoista kruunusta sekä muisto-Cocacolasta lähtien.


Birthday-Ella with our presents, especially notice the MemoryCokes!

Lähdettiin juhlista vatsat täynnä napattuamme synttärisankari mukaan, tarkoitus oli siis mennä jälleen kerran Earlsiin, jossa oli iso au pair-porukka odottelemassa. Vietettiin iltaa ja paras hetki oli, kun tarjoilijan piti tuoda special birthday-jälkiruoka, jossa oli tähtisädetikku tai vastaava. Tämän piti tapahtua siis yllätyksenä ja ensimmäinen kerta meni mönkään Ellan lähdettyä vessaan juuri sopivasti. Toisella kerralla ajoitus oli parempi ja laulun saattelemana neitonen, tai voi kai jo sanoa nainen, sai herkkunsa. Olin aina halunnut kilistää veitsellä lasiin ja sen sainkin tehdä ennen paria lausuttua sanaa ja synttärikortin ojennusta. Ihana oli huomata, miten paljon porukkaa oltiin saatu kerättyä juhlimaan yhtä henkilöä! Ehkäpä sillä henkilöllä oli jotakin vaikutusta asiaan.. :-)

Perjantaina kokoonnuttiin sitten taas isolla porukalla synttärien vuoksi, tällä kertaa juhlimaan Ellan uusinnan lisäksi kahta muuta 19 vuotta täyttävää tyttöstä. Kruunupäillä oli hauskaa ja muillakin, saatiin jopa musiikkia ja jo legendaariseksi muodostunut Spice Girlsien Wannabe. Muutaman tunnin yöunien jälkeen olikin mukava lähteä seuraavana aamuna ajelemaan kohti lauttaa ja provinssin pääkaupunkia Victoriaa.. Siitä lisää seuraavassa osassa! (Tämä alkaa vaikuttaa jo jatkokertomukselta: "Seuraavassa osassa murhaaja paljastuu!")

Loppukevennyskuvan sijaan ajattelin kertoa -tarinan kyseisen viikon keskiviikolta. Suurin osahan teistä jo tietääkin kyseisen kertomuksen ja voi todeta, että tuo päivä vain parani vanhetessaan.

Olin hakemassa lapsia koulusta ja ne tykkää yleensä jäädä muiden kanssa leikkikentälle pelailemaan. Seisoskelin sitten keinujen vieressa kun neljä poikaa, jotka olivat noin 8-10-vuotiaita, pyysivät antamaan vauhtia.

No, tein sitten niin ja järkytyin aika pahasti, kun yksi pojista tuijottaa miua aika pitkään ja toteaa vaan: "Boomchickawahwah"! Katsonut selvästi liikaa kyseisiä Axen mainoksia. Mutta ei siinä, päivän naurut! :-)

Lisää nauruhetkiä ja lumiterveisiäkin tiedossa jatkossa..