Tässä nyt vaan haluan nopeasti kertoa, mitä tapahtui viime viikonloppuna, eli 21.-22.5., saatiin nimittäin ystäväni Larán kanssa yksi asia taas "bucket list":iltä yliviivattua. A (tekisi mieli sanoa THE) BUNGEE JUMP! A-w-e-s-o-m-e. En oikein muuta osaa sanoa.
Osa teistä tietääkin, että viime kesänä tein ylppärirahoilla kauan haaveilemani laskuvarjohypyn, mutta benji-hyppy ei ikinä ollut kovin korkealla toivelistallani. Alettiin sitten vaan joku kerta neidin kanssa jutella asiasta ja hieman googleteltuamme todettiin, että sen pystyy tekemään yhdessä halausasennossa ja mikäs olisikaan hauskempaa!
Lauantaina saatiin kyyti ferry terminaalille ja otettiin lautta Vancouver Islandille, kohteena Nanaimo. Joku ehkä saattaa muistaa, että kävin siellä jouluna, tosin siitä kertova postaus taitaa edelleen olla tekeillä, ehh.. Venematka meni mukavasti leikkiessä uudella kamerallani (tosin käytettynä ostettu kaverilta) ja musiikkia kuunnellessa. Nanaimossa napattiin bussi keskustaan, joka kiersi ihmereittejä ja hyvä, etten itekin tuntenu olevani ihan hukassa, vaikka paikka sinällään oli tuttu. Kirjauduttiin samaan hotelliin, kuin viimeksi, nimeltään Painted Turtle.
Seeeeesters, mentally at least!
Sitten alkoikin suuren ongelman ratkaiseminen: miten päästä benji-hyppy paikalle. Yhtiön sivustolta olin ymmärtänyt, että shuttle-palvelu kulkee ja bussinkin voisi ottaa. No, sitten selvisi, että shuttle ei kulje alle 5 ihmisen voimalla eikä mitään bussejakaan puistoon mene. Päästiin kuitenkin oikeaan suuntaan bussilla ja sitten piti tilata taksi bungy-paikalle. Punnitusten ja papereiden signeerauksen sekä maisemien ihastelemisen jälkeen olikin aika pian päästä tositoimiin ja kiivetä tuomion portaat hyppysillalle.
Our destination
Minä olin ihan innoissani, en varmaan tajunnut vielä mitä tulee tapahtumaan. En esimerkiksi kiinnittänyt huomiota turvavarustukseemme, joka sisälsi ainoastaan pyyhkeen näköiset rätit nilkkojemme ympärille sekä itse narun.
That was all that our lives were hanging on to!
Siinä sitten Laran kanssa yhteen solmittuina alettiin hivuttautua reunalle staff guysien napsiessa kuvia (myös heistä itsestään..). Vaikka alas tulikin vilkuiltua, itselle helpotti kun muisteli viime kesäistä skydivingia reilusta neljästä kilometristä, sitten sitä osasi laittaa asioita oikeaan perspektiiviin :-) Laraa hieman hirvitti ja kun tuli aika kietoa kädet toistemme kaulaan tuli kysymystulva "Mitä ollaan tekemässä?! Miksi?"
M:"Let's do it!" L:"Wait...."
Mutta sitten rukoiltiin hieman lisää ja laskettiin countdown suomeksi: KOLME-KAKSI-YKSI- GO!
Ja sitten se oli menoa!
There we go!
Mitään en muista "ensimmäisestä" pudotuksesta, (paitsi että ei kastuttu, vaikka niin uhkailtiin), mutta sitten kun tuli se etukäteen eniten pelkäämäni kohta, eli nykäisy takaisin ylöspäin, oli olo vain autuas ja ihan nauratti; tuntui niin hyvältä! Tuli siinä huudettua silkasta ilosta ja halailtua kunnolla veren valuessa päähän ja verisuonten katkeillessa silmien ympäriltä ;-) Kyllä, pientä punaista pisamaa oli silmän alapuolella vielä seuraavana päivänäkin, ei sentään itse silmät punottaneet.
Hahhaaaa, pure awesomeness!
Kun oltiin roikuttu aikamme meidät hivutettiin joessa olevalle lautalle ja naurettuamme tarpeeksi piti sitten kiivetä hurjan pitkiltä tuntuvat portaat takaisin maantasolle. Ihan tuntui kun olisi suuremminkin tullut urheiltua, ei ollut voimia nimeksikään. Ja ei, en ihan niin rapakunnossa toivottavasti ole kuitenkaan :-)
Mentiin takaisin päärakennukseen sisälle ja ostin videon, jonka jo Facebookissa varmasti suurin osa teistäkin näki (tai oikeastaan lyhennetyn version siitä). Lähdimme adrenaliinihuumassa kävelemään takaisin päätien suuntaan ja ottamaan muutamia kuvia puiston kyltin kanssa. Sitten olikin aika varustautua jännittävään osaan, liftaukseen (!) Oltiin päädytty siihen sen tuloksena, ettei haluttu maksaa $80 tai enemmänkin suuntaansa, eikä ystävällisiä poliisejakaan ollut lähettyvillä, joilta olisi voinut pyytää kyytiä kuten meinattiin tulomatkalla tehdä.
Goin' wild!
Peukkua pystyyn vaan ja muutaman ohi ajaneen auton jälkeen ystävällinen nuorimies nappasi meidät kyytiinsä, haki kaverinsa ja suuntasi Nanaimon keskustaan omista suunnitelmistaan poiketen. Eli ihan meidän takia ajoivat sinne asti ja kerrottuaan kaupungin (little town?) tarjonnasta parkkeerasi hostellin eteen, eipä paljoa lähemmäksi olisi voinut päästäkään. Kyllä oli Taivaan Isän lähettämät suojelusenkelit mukana, että siunattiin niin hyvällä kyydillä eikä tästä tullut taas uutta horror storya hitchhikingin vaaroista!
Noustuamme kyydistä suunnattiin kävelyretkelle ympäriinsä ottamaan kuvia, kuten joltain religious cultin majapaikalta näyttävän valtavan rakennuksen eteen, joka myöhemmin kuitenkin paljastui pelkäksi vanhaksi suojelluksi pankkitaloksi.
Some cult..? But not.
Welcome to Nanaimo!
Go Nucks Go!
Sitten oltiinkin jo aika nälkäisiä ja löydettiin ruokapaikaksi vietnamilainen ravintola, joka oli aika vaatimattoman näköinen (miksi ne kaikki ovat sairaalan valkoisia sisältä?), mutta jonka asiakastulvasta saattoi jo päätellä jotain. Ruoka oli erinomaista, tosin juomaksi valitsemani kookosmehu oli turhan makiaa mausteisen ruoan kaveriksi, mutta menetteli. Ilta vierähti hotellilla kuvaillen ja musiikkivideoita kuvaillen, tuli kyllä taas naurettua kyyneleet silmiin ja lisättyä elinikää muutamalla vuodella (vuosikymmenellä).
Sunnuntai oli pyhitetty shoppailulle, suunnattiin pohjoiseen eli jo ferry terminaaliin suuntaan. Sieltä löytyi 150 liikettä sisältävä kauppakeskus, jonka olemassaolosta en edes tiennyt, hämmästyin vain että niinkin pieneltä tuntuvassa paikassa kuin Nanaimo oli jotain niin suurta. Erkaannuttiin Laran kanssa, sillä halusin säästää tytsyn hermoja, miulla kun aina tuppaa sovituskopissa kulumaan aikaa.. Mukaan tarttui monenlaista, niin tulipunainen Jacobsin kevät/kesä/syksytakki kuin korvikset, vaatteita ja kauan kaipaamani hattu, kuvamateriaalia varmaan tulossa lähiaikoina!
Pian olikin aika suunnata lautalle taas. Matka sujui mukavasti maisemia kuvaillen. Sitten oltiinkin takasin mantereella ja saatiin kyyti kotia kohti. Tuo ride kului aika hiljaisissa merkeissä ainoastaan ostoksia ihaillen, sen verran oli väsy olo. Mutta oli kiva taas olla reissussa, vaikka noin vähän aikaa.
A view from the ferry
JA JEIIII! Ootan kyllä seuraavia seikkailuja ihan hirmu innolla, vaivaiset 12 päivää ennen kuin ihanaiset; siskoni ja isäni ovat täällä seuranani 12 päivän ajan! Sitten suunnitelmissa niin Victoriaa ja whale watchingia kuin Kalliovuorten valloitustakin! Can't wait!
Ps, Ai niin, 21st of May eli lauantaihan oli erään herran ennustusten mukaan the Judgement Day ja sitä siellä ravintolassa kellon lyödessä kuutta odoteltiin. Mutta niinpä taisi käydä kuten Matteuksessa sanotaan, kukaan ei tiedä oikeaa hetkeä, siksipä siitä on turha murehtia. Kyseisessä kyltissä julistettiin siis Tuomiopäivää aina viime lauantaihin asti. Liikkeen, tai radion johtaja muuten ilmoitti tänään, että kyseessä oli vain matemaattinen laskuvirhe, OIKEASTI tuomio tulee tapahtumaan 21. lokakuuta! Kuinkakohan monta kertaa hänen annetaan vielä eksyttää ihmisiä, tämä taisi olla jo kolmas kerta kun herra on väärässä.. Huoh. Crazy people those Americans.
What did the Bible say...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti